1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tappo

IL: Vallilan tapossa rikosvastuun välttänyt 14-vuotias paljastui ainakin kaksi vuotta vanhemmaksi

Iltalehden tietojen perusteella henkilö voitaisiin rikostoveriensa tapaan asettaa syytteeseen ja tuomita.

Muistokynttilöitä tekopaikalla 2. marraskuuta 2020. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Vallilan tapossa rikosvastuun välttänyt 14-vuotias poika on todettu iänmäärityksessä selvästi vanhemmaksi, uutisoi Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi kuulusteli poikaa pian henkirikoksen jälkeen, mutta alle 15-vuotiaana hänet luovutettiin sosiaaliviranomaisten vastuulle.

Poliisi oli kuitenkin ottanut nuoren uudelleen kiinni. Hänen vangitsemistaan vaadittiin perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Vangitsemisvastuun perusteena olivat Iltalehden tietojen mukaan uudet oikeuslääketieteelliset tutkimustulokset, joiden mukaan poika on ainakin kaksi vuotta ilmoitettua vanhempi.

Uusien tietojen perusteella hänet voitaisiin rikostoveriensa tapaan asettaa syytteeseen ja tuomita.

Poliisin epäilys heräsi

Sosiaaliviranomaisten vastuulle jäänyt poika oli Iltalehden tietojen mukaan päässyt joko viranomaisten luvalla tai poistunut omin luvin pääkaupunkiseudulta toiselle paikkakunnalle ja jäänyt siellä poliisin kiinniottamaksi.

Iltalehden tietojen mukaan kiinnioton syynä oli jonkinasteinen häiriökäyttäytyminen.

Poliisit näkivät rekisteritiedoista, että poika oli kytköksissä Vallilan henkirikokseen. Heissä heräsi kuitenkin epäilys, voiko kiinniotettu todella olla vasta 14 vuoden ikäinen, sillä hän näytti huomattavasti vanhemmalta.

Epäilyksen johdosta poliisi toimitti pojan oikeuslääketieteelliseen ikäarviotutkimukseen.

Tutkimuksessa ikä määritetään muun muassa hampaista sekä käden ja ranteen luista. Poika määriteltiin Iltalehden tietojen mukaan vähintään 16 vuoden ikäiseksi.

Uusista ikämääritystiedoista huolimatta käräjäoikeus ei suostunut poliisin vaatimukseen pojan vangitsemisesta, Iltalehti kertoo. Oikeudenkäynti pidettiin salaisena, joten tietoa vaatimuksen perusteista ja niiden hylkäämisestä ei ole saatavilla.

Vangitsemista vaatinut rikoskomisario Jukka Larkio ei pakkokeinoistunnon jälkeen suostunut vahvistamaan iltalehden tietoja Vallilan tapon uusista käänteistä, eikä myöskään kertomaan, miten poliisi aikoo asiassa edetä.

Jatko vielä auki

18-vuotiaan miehen puukotus tapahtui 31. lokakuuta 2020 yöllä Mäkelänkadun ja Päijänteentien risteyksessä olevan Alepa-kaupan edustalla. Uhriin kohdistettiin pitkäkestoista väkivaltaa, jota jatkettiin vaikka hän yritti paeta usean kerran.

Teon aikaan 16-vuotias poika tuomittiin 23. helmikuuta 2021 yhteensä yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen vuonna 2001 syntyneen miehen taposta ja törkeästä ryöstöstä nuorena henkilönä Helsingin Vallilassa viime lokakuussa. Lisäksi Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pojan toukokuussa Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä.

Toinen vuonna 2004 syntynyt poika tuomittiin Vallilan tapahtumiin liittyen törkeästä ryöstöstä ja avunannosta tappoon nuorena henkilönä neljän vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Puukotuksesta epäiltiin myös kolmatta, 14-vuotiaaksi luultua poikaa. Suomessa alle 15-vuotiasta ei voida laittaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, joten häntä vastaan ei nostettu syytteitä.

Iltalehden mukaan tilanteen jatkosta ei ole tietoa pakkokeinotuomarin hylättyä perjantaina poliisin vangitsemisvaatimuksen.