1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kannabis

New Yorkin osavaltio laillistaa kannabiksen viihdekäytön

Kannabiksen laillinen myynti alkaisi osavaltiossa aikaisintaan puolentoista vuoden kuluttua.

Kannabiksen viihdekäyttö on sallittu jo ainakin 14 Yhdysvaltain osavaltiosta. Kuva kalifornialaisesta kannabiskaupasta vuodelta 2018. Kuva: John G. Mabanglo / EPA

New Yorkin osavaltion lainsäätäjät ovat sopineet kannabiksen viihdekäytön sallivasta lainsäädännöstä. Osavaltio aikoo sallia kannabiksen myynnin yli 21-vuotiaille ja asettaa lupajärjestelmän myyjille.

Kannabiksen laillinen myynti alkaa, kun laki on hyväksytty ja tarkemmat säädökset saatu kirjoitettua. Osavaltion lainsäädäntöelimen puheenjohtaja Crystal Peoples-Stokes arvioi, että laillinen myynti voisi alkaa puolentoista tai kahden vuoden kuluttua.

Myyntiä verotetaan korotetulla myyntiverolla että vaikuttavan ainesosan eli THC:n pitoisuuden perusteella. Osavaltion asukkaat saisivat lisäksi kasvattaa kannabista omaan käyttöön.

Jatkossa kannabiksen hallussapito on laillista, mikäli määrä on alle 85 grammaa. Myös rikosrekisterimerkinnät lievemmistä kannabikseen liittyvistä huumausainerikoksista poistetaan.

Jo ainakin 14 Yhdysvaltain osavaltiota on laillistanut kannabiksen viihdekäytön, ja vielä useampi sallii käytön lääketieteellisissä tarkoituksissa.

Kannabiksen laillistamista ajavat New Yorkissa demokraatit, joilla on enemmistö osavaltion lainsäädäntöelimessä. Kannabislainsäädäntöä on pidetty epäoikeudenmukaisena, koska rangaistukset ovat kohdistuneet erityisesti köyhiin ja vähemmistöjen edustajiin.

Muun muassa poliisien ammattiliitto on vastustanut päihteen laillistamista.

Laillistamista on perusteltu myös verotuloilla ja työllisyysvaikutuksilla. New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon hallinnon mukaan laillistaminen toisi osavaltiolle noin 300 miljoonaa euroa lisätuloja.

Lue myös:

Norjan hallitus keventämässä huumekuria: Pienten määrien hallussapidosta ei enää rangaistusta

YK-järjestö poisti kannabiksen vaarallisimpien huumeiden listalta

Michiganissa näkyvät Yhdysvaltain talouden kahdet kasvot: Työtön Matt on menettämässä kotinsa, samalla kun Michellen eläkesäästöt ampaisivat nousuun

Ensin kannabiksesta tuli vakavasti otettavaa bisnestä, nyt vuorossa ovat psykedeelit – pörssilistautumiset alkoivat jo, mutta voiko sienistä tai LSD:stä olla apua ihmiselle?