1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Elokuvateatterit & elokuvien esittäminen

Etelä-Savon leffateattereille yli 20 000 euron avustukset

Tukea myönnettiin Pieksämäelle, Kangasniemelle ja Savonlinnaan.

Elokuvateatterit & elokuvien esittäminen
Bänkar i biografsalong
Elokuvateatterit ovat joutuneet sulkemaan ovensa koronapandemian aikana. Kuvituskuva. Mostphotos

Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tukea neljälle eteläsavolaiselle elokuvateatterille.

Elokuvateatterin toimintatukea myönnettiin maakuntaan yhteensä 22 500 euroa.

Tukea saivat KinoMania Pieksämäeltä, Kangastus Kangasniemeltä sekä Killa ja Kuvalinna Savonlinnasta.

Suurimman yksittäisen tuen maakunnasta sai Kinomania Pieksämäeltä, joka kuittasi 7 200 euroa.

Lue seuraavaksi