1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sairaanhoitajat

HUS varautuu pääsiäiseen ja maksaa loman siirrosta hoitajille 450 euroa – teho-osaston hoitaja: Joudumme joka päivä tasapainoilemaan, että kaikki potilaat saavat tarvitsemansa hoidon

HUSin teho-osastolla on nyt puolet vähemmän potilaita hoidossa kuin vuosi sitten pääsiäisenä.

Jorvin sairaala heinäkuussa 2020. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Moni sairaanhoitaja kärsii nyt uniongelmista ja kokee henkistä kuormittuneisuutta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin henkilökunnalle tehdyn kyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan koronatartuntojen lisääntyminen Uudellamaalla heijastuu HUSin henkilöstöön työtehtävistä riippumatta.

Koronapotilaita hoitaneet ovat kuitenkin muita kuormittuneempia. Työn kuormittavuuden on kokenut myös Jorvin sairaalan teho-osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Venla Rönkkö. Hengähdystaukoja ei ole.

– Potilaita teholla on niin paljon, että joudumme joka päivä tasapainoilemaan sen kanssa, että kaikki potilaat saavat tarvitsemansa hoidon tarvitsemassaan hoitopaikassa. Kun saamme jonkun eteenpäin, tulee seuraava nopeasti tilalle, Rönkkö sanoo.

Rönkkö oli vielä viime keväänä hoitovapaalla. Hän palasi töihin elokuun lopussa ja toimii hoitajana koronateholla. Vastassa oli paljon uusia toimintatapoja.

– Taustalla on kummitellut pelko mokaamisesta tai koronan viemisestä kotiin tai työkavereille. Psyykkinen kuormitus on ollut ihan uudenlaista.

Rokotteen saaminen helpotti. Rönkkö kuitenkin myöntää, ettei oikein ehtinyt huomaamaan, missä toinen korona-aalto päättyi ja kolmas alkoi.

Koronapotilaiden lisäksi myös muut potilasryhmät tarvitsevat tehohoitoa.

HUS on palkannut koronatilanteen vuoksi 50 uutta hoitajaa ja myös määräaikaisen hoitohenkilökunnan määrää on kasvatettu.

– Olemme onnellisia muista yksiköistä saamistamme taitavista sijaisista, mutta jatkuva perehdyttäminen kuormittaa entisestään vakiväkeä. Se, ettei voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi, aiheuttaa myös eettistä kuormitusta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

HUS lupasi lisäkorvauksia lomista luopuville

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä noin 70 koronapotilasta vuodeosastoilla ja 22 tehohoidossa.

Potilasmäärä oli viime vuonna pääsiäisenä suurempi. Silloin vuodeosastolla oli 10 potilasta enemmän ja teholla 20 potilasta enemmän kuin tämän viikon tiistaina.

HUS on varautunut potilasmäärän mahdolliseen kasvuun lupaamalla hoitohenkilöstölle lisäkorvausta (siirryt toiseen palveluun).

Sairaanhoitopiiri on tarjonnut mahdollisuutta siirtää vuosilomaa tai keskeyttää sen pitäminen koronatilanteen vuoksi ylimääräistä 450 euron lisäkorvausta vastaan.

Noin 20 hoitajaa on siirtänyt pääsiäisaikaan ajoittuvaa vuosilomansa koronatilanteen vuoksi.

Sairaanhoitaja Venla Rönkön mukaan korvaus on otettu tyytyväisenä vastaan ja ne jotka vielä jaksavat, saattavat siihen tarttua. Itse hän on luvannut joustaa, jos on tarvetta. Ainakaan vielä ei ole tullut lisätyökutsua ainoalle vapaapäivälle.

– Osa kokee tarvitsevansa nyt enemmän sitä lomaa, eikä ole valmis vaihtamaan tällä korvauksella. On hyvä, että ihmiset huolehtivat myös jaksamisestaan.

Työvoima riittää pääsiäisenä

Vs. hallintoylihoitajaMarja Renholm uskoo hoitohenkilökunnan riittävän pääsiäisenä, sillä mahdolliseen potilasmäärän kasvuun on varauduttu. Koronapotilaita hoitavilla osastoilla on varauduttu hoitamaan nykyiset koronapotilasmäärät.

Koronapotilaita hoitaa vuodeosastoilla noin 100 hoitajaa ja tehohoito-osastoilla noin 150 hoitajaa.

Viime vuonna hoitajien määrä oli suurempi, sillä muuta toimintaa oli supistettu merkittävästi enemmän. Leikkaussalien toimintaa supistettiin voimakkaasti ja henkilöstö siirtyi teho-osastoille, kun HUS varautui koronapotilaiden määrän kasvuun.

– Vuoden aikana koronapotilaiden hoidosta on opittu paljon, muun muassa oikeasta suojautumisesta, koronapotilaiden hoitamisesta, ennakointia on mallinnettu ja henkilökunta on saanut rokotteet, Renholm sanoo.

Koronavirus ja erityisesti virusvariantit ovat kuitenkin arvaamattomia, joten varasuunnitelmat ovat olemassa myös tälle keväälle.

– Jos koronatilanne pahenisi vielä lisää, toimintaa supistettaisiin vielä enemmän ja henkilöstöä siirrettäisiin muista yksiköistä koronapotilaiden hoitoon, Renholm sanoo.

Mikäli hoidon tarve kasvaa merkittävästi, pääsiäisen jälkeen supistetaan viime vuoden tapaan lisää leikkaustoiminnasta.

– Leikkaussali- ja anestesiahoitajia siirtyisi koronapotilaiden tehohoitoon, sillä heillä on tarvittavaa osaamista esimerkiksi hengityskoneiden käytöstä.

Lisäraha ei aina riitä houkuttimeksi

Pääluottamusmiehen Päivi Törön mukaan HUS tiedotti hoitajien 450 euronlisäkorvauksista näyttävästi julkisuuteen viime viikolla, koska se antaa HUSista myönteistä kuvaa joustavana työnantajana.

Törö pitää hyvänä, että työnantaja on valmis maksamaa lisäkorvauksia, mutta esimerkiksi joulun aikaan vastaavaan tarjoukseen suostui vain muutamia hoitajia.

– Työnantaja tarjoaa mahdollisuutta lisäkorvausta vastaan, mutta siihen ei ole pakko suostua. Jos kokee, että on tarve saada hengähtää muutoinkin kuormittavassa työssä, siihen on oikeus.

Sairaanhoitaja Venla Rönkkö kertoo, että ylimääräiselle rahalle on yleensä valmiina mielessä käyttökohde, jos hän tekee esimerkiksi hälytysvuoron.

– Toivon kuitenkin, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä ylimääräistä oman jaksamisensa kustannuksella. Jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin raha, hän toteaa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 asti.

Lue myös:

HUSin hoitajat raivostuivat lääkärien priorisoimisesta rokotusjonossa – luottamusmies: "Se ottaa todella paljon ihmisiä päähän"

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä