Kotiin tilattavien ruokakassien suosio kasvaa rytisten, eikä vain lapsiperheissä – nuoret parit haluavat, että ruuanlaitto on helppoa

Ravitsemusterapeutti ehdottaa ruokakassien sisältöön muutamia parannuksia.

Ruokaboksin toimitusjohtaja Juhana Rintala kertoo, että ruokakassipalvelun kysynnän kasvu on ylittänyt kaikki odotukset. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Ruokakassipalvelujen kysyntä on kasvanut moninkertaiseksi viimeisen vuoden aikana. Koronaepidemia on vauhdittanut menekkiä selvästi.

– Kasvu on ollut useita satoja prosentteja ja se on ylittänyt kaikki meidän ennusteet ja odotukset, kuvailee Ruokaboksin toimitusjohtaja Juhana Rintala.

Rintala kertoo, että viime keväänä tapahtuneen hyppäyksen jälkeen kasvu on tasaantunut, mutta pysynyt voimakkaana.

Kulunut vuosi on ollut samanlainen myös esimerkiksi Sannan ruokakassilla.

– Viime keväänä kasvu lähti tosi voimakkaaseen nousuun heti maaliskuussa ja oli nousujohteista koko vuoden, kuvailee perustaja Susanne Lindroos.

Ruokakasseissa valmiit reseptit ja ateria-ainekset toimitetaan kotiovelle ennakkotilausten perusteella. Tällä hetkellä Suomessa toimii Ruokaboksin lisäksi seitsemän ruokakassiyritystä, jotka toimivat hieman eri tavoin.

Ravitsemusterapeutti Kaisa Kähkönen ehdottaa, että ruokakasseissa olisi ohjeita siihen, miten lapset saadaan mukaan ruuanlaittoon. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Nyt tavoitellaan millenniaaleja

Ruokakassipalvelujen idea rantautui Suomeen Ruotsista muutama vuosi sitten. Myös Juhana Rintala sai oman ideansa työskenneltyään pitkään länsinaapurissa.

Alkuperäinen ajatus useimmissa yrityksissä on ollut helpottaa lapsiperheiden kiireistä arkea. Tältä pohjalta ponnistavat esimerkiksi Sannan ruokakassi ja Ruokaboksi.

Ruokaboksissa on kuitenkin huomattu, että nyt palvelusta ovat kiinnostuneet muutkin kuin lapsiperheet.

– Mukaan on tullut paljon vanhempia pariskuntia, jotka haluavat kokeilla esimerkiksi uudempia reseptejä ja kasvisruokaa, kertoo Juhana Rintala.

Havainnot asiakaskunnan laajentumisesta ovat vauhdittaneet myös tuotekehittelyä.

Esimerkiksi ensimmäistä kertaa yhteen muuttavat millenniaalit ovat uusi asiakasryhmä. Heillä ei välttämättä ole niin vahvasti kaupassa käymisen rutiineja, pohtii Rantala.

Susanne Lindroos kertoo, että hän on ollut mukana kehittämässä uutta Fast and Green -ruokapalvelua, joka on suunnattu juuri millenniaaneille, urbaaneille nuorille kaupunkilaispareille.

– He ovat tottuneita käyttämään esimerkiksi Foodoraa ja Woltia. Millenniaalit eivät ehkä suunnittele niin paljon eikä ruokailuun uhrata paljon aikaa, Lindroos pohtii.

Ravitsemusterapeuteilta huomioita monipuolisuudesta

Kysyimme ravitsemusasiantuntijoilta heidän näkemyksiään ruokakasseista ja kokemukset olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Ravitsemusterapeuteilta tuli kuitenkin myös parantamisehdotuksia.

Kuopiolainen ravitsemusterapeutti Kaisa Kähkönen nostaisi kasvisten määrää. Kähkösen testaamissa aterioissa oli ajateltu, että jotain kasvista on joko lämpimässä ruoassa tai salaatin lisukkeena.

– Vaikka lämpimässä ruoassa on kasviksia, niin silti olisi hyvä olla kasvislisäke. Nyt jouduin vähän täydentämään, että sai täysipainoisen aterian tehtyä, Kähkönen kuvailee.

Pieniä viilauksia Kähkönen tekisi myös rasvan laatuun ja suolan määrään. Hän lisäisi myös kuituja.

– Sitten olisin oikein tyytyväinen.

Tämän lisäksi lapset voisi huomioida nykyistä paremmin siinä, miten heidät saisi mukaan ruoanvalmistukseen. Kähkönen ehdottaa, että lapsille voisi vinkata omia tehtäviä vaikkapa reseptien eri vaiheissa. Tällaisia tehtäviä voisivat olla esimerkiksi kasvisten pilkkominen tai pannulla paistaminen.

Ravitsemusterapeuttien mielestä esimerkiksi kasvisten osuutta pitäisi vielä kasvattaa ateriakasseissa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kilpailu on kiristynyt

Ruokakassipalvelut toimivat pitkälti Etelä-Suomessa. Hiljattain Ruokaboksi on laajentanut palveluaan uusissa kaupungeissa. Toiminta on käynnistetty esimerkiksi Kuopiossa ja Joensuussa.

Alan kilpailu on kiristynyt kuluneen vuoden aikana. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita Ruokaboksin tapaan laajentamaan.

Sannan ruokakassin toimitusjohtaja Susanne Lindroos pitää todennäköisenä, että nykyiset toiminta-alueet Etelä- ja Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Vaasassa säilyvät jatkossakin.

– Täytyy olla tietty volyymi, että kannattaa toimittaa. Pitkillä matkoilla logistiikkakustannukset kasvavat helposti, hän pohtii.

Siilinjärveläisen KomeroFoodin toimintaidea on toimittaa ateria-ainekset resepteineen bokseissa kauppojen hyllyille. Yritys ei ainakaan vielä ole halukas laajentamaan palveluaan kotiinkuljetukseksi.

– Seuraamme tarkasti, että kannattaako lähteä toimittamaan koteihin, kuittaa toimitusjohtaja Pekka Nuutinen.

Kotiin tilattavan viiden päivän ruokakassi maksaa palvelusta riippuen esimerkiksi nelihenkiselle perheelle on noin 70–80 euroa.

Hinta muodostuu raaka-aineista, kuljettamisesta ja reseptien suunnittelusta.

– Me mietimme sitä palveluna, jossa kaiken tämän saa kotiin kuljetettuna, toteaa Rintala.

Lue lisää:

Keskustele aiheesta 1.4.2021 klo 23:een saakka.