1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suezin kanava

Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka paljon suomalaisyritysten rahtia on ollut jumissa Suezin kanavassa – pohjalaisia lihataloja viikon viivytys ei hätkäytä

Seinäjokelaisella Atrialla on pitkä kokemus Aasian viennistä. Merikuljetusten epävarmuus on tullut tutuksi ja siihen osataan varautua.

400-metrinen Ever Given -konttialus ehti olla Suezin kanavan muun liikenteen tukkeena viikon verran. Kuva: AFP / Lehtikuva

Suezin kanavan tukkineen konttialuksen irrottamista on seurattu maanantaina silmä tarkkana ympäri maailmaa ja myös Atrian Nurmon tehtaalla Etelä-Pohjanmaalla.

200 kontillista Atrian sianlihaa on merellä matkalla kohti Aasian markkinoita Kiinaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan. Osa lihoista on ollut jumissa, osa aluksissa, jotka ovat jo lähteneet kiertämään Afrikkaa vaihtoehtoista reittiä pitkin.

Monen päivän odottelun jälkeen maanantaina illansuussa tuli kaivattuja uutisia.

Lue myös: Suezin kanavayhtiö: Kanavan tukkinut laiva on saatu irti ja liikkeelle

– Toivotaan, että kuljetukset saadaan nyt takaisin raiteilleen, toteaa Atrian liiketoimintajohtaja Markku Hirvijärvi.

Hirvijärven vastuulla on yrityksen Aasian-vienti.

Fartyget Ever Given fotograferad bakifrån.
Suezin kanavan tukos laittoi myös Atrian lihojen Aasian-matkan uusiksi

Suomalaisrahdista ei tarkkaa tietoa

Suezin kanavan tilanteella on ollut vaikutusta suomalaisiin vientiyrityksiin. Tullin tilastojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan viime vuonna vietiin pelkästään Kiinaan tavaraa meriteitse 2,85 miljoonaa tonnia.

Kuinka monen suomalaisyrityksen kontteja on ollut jumissa valtamerialuksissa Suezin kanavan suulla, on mahdotonta selvittää. Päätökset esimerkiksi reittien muuttamisesta on tehty varustamoissa.

– Hyvin luultavaa kuitenkin on, että siellä on myös täältä meiltä lähteneitä tai tänne tulossa olevia kontteja, toteaa Kokkolan satamasta satamajohtaja Torbjörn Witting.

Pietarsaarelaisella lihatalo Snellmanilla jäi kanavaan jumiin noin 10 kontillista lihaa. Arviolta 250 000 kiloa sianlihaa on matkalla Uuteen Seelantiin, Australiaan ja Etelä-Koreaan.

Normaali toimitusaika rahtialuksella Pohjanmaalta Uuden-Seelannin Aucklandiin kestää 9-10 viikkoa. Nyt toimitukset myöhästyvät ehkä viikon tai kaksi, arvioidaan lihatalosta.

Yhtiön vientijohtajan Staffan Snellmanin mukaan rahallista tappiota viivästyksistä ei heille koidu. Myös tyhjien konttien tulo Pohjanmaalle viivästyy tilanteen takia. Samalla lihatalon varasto täyttyy nyt tavallista nopeammin.

Nurmosta Rotterdamin kautta Shanghaihin

Atria alkoi ensimmäisenä suomalaisyrityksenä viedä lihaa Kiinaan vuonna 2017. Aasian viennistä yrityksellä on kokemusta jo 25 vuoden ajalta.

Merikuljetusten epävarmuus on tullut vuosien aikana tutuksi.

– Näiden 25 vuoden aikana silloin tällöin kanava on tukkeutunut muun muassa sotatilan tai merirosvouksen takia. Siinä tilanteessa lähdetään kiertämään Afrikkaa, selvittää Hirvijärvi.

Pakastetun lihan matka kestää Nurmosta Shanghaihin kokonaisuudessaan noin 50 vuorokautta. Merellä kontit ovat muutaman päivän vähemmän, noin 45 vuorokautta.

Ensimmäinen etappi on Helsinki ja Vuosaaren satama, josta kontit kuljetetaan Rotterdamin satamaan. Rotterdamissa kontit lastataan suurempiin aluksiin ja ne lähtevät pitkälle matkalle kohti määränpäätä.

Mahdollinen Afrikan kiertäminen ei aiheuta aikataulullisia ongelmia. Kuljetusten venymiseen on varauduttu.

– Merikuljetukset voivat esimerkiksi tuulen takia viivästyä useita vuorokausia. Jos nyt kanavan tukkeutumisesta selvitään viikon viivästyksellä, niin se ei aiheuta ongelmia.

Hirvijärven mukaan Atrian asiakkaat ovat suhtautuneet tilanteeseen erittäin ymmärtäväisesti.

– Siellä on varastossa tavaraa kaikilla muutamaksi kymmeneksi päiväksi ja niin pitää ollakin, puolin ja toisin.

Junakuljetus Venäjän halki säästäisi aikaa

Vaihtoehtona merikuljetuksille Atria on selvittänyt mahdollisuuksia junakuljetuksiin Venäjän läpi. Sianliha saataisiin kiskoja pitkin Kiinaan 14 vuorokaudessa.

Lue myös: Atrian sianlihan vienti junalla Kiinaan ei vielä onnistunut – 20 000 kiloa sianpäitä ja sorkkia hävitettiin

Ensimmäinen koevientierä tyssäsi alkuunsa, mutta hanketta ei ole suinkaan haudattu, sanoo liiketoimintajohtaja Hirvijärvi. Junakuljetusten nopeus houkuttelee.

– Odotusarvot ovat erittäin suuret.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast: Suezin tukos voi vaikuttaa Suomessa tuotteiden saatavuteen kuukausienkin päästä.

Miksi yhden aluksen epäonni saa koko maailmantalouden sekaisin ja aiheuttaa Suomen valtionbudjetin kokoisen laskun? Kerromme tässä jaksossa kaiken, mitä Suezin tukoksesta pitää tietää. Toivon ja Samin vieraana on merenkulun koulutus-, kehitys- ja tutkimuskeskus Aboa Maren kurssijohtaja Magnus Winberg.

Lue myös:

Suezin kanavan tukkeutuminen tuntuu Suomessa asti – vaikutuksia rahtikustannuksiin, tuotteiden hintoihin, saatavuuteen ja jopa konttipulaan

Suezin kanavassa jumittaneen konttialuksen onnettomuuden syynä saattoi olla "penkkailmiö"