Laura Hallamaan kolumni: Hankkikaa itse oikea työ

Kulttuurialan tekijöitä kehotetaan hankkimaan oikea työ, vaikka heillä on jo sellainen, kirjoittaa vapaa toimittaja Laura Hallamaa.

Kuva: Jouni Immonen / Yle

Marraskuun lopussa istuin Turun kaupunginteatterin katsomossa. Teattereiden turvallisuustoimet olivat moitteettomia. Maskeihin ja salin tyhjyyteen oli ehtinyt tottua. Pelkäsin koronaa lähikaupassa enemmän kuin teatterisalissa.

Silti Helsinki oli sulkenut teatterinsa jälleen. Turun vuoro tuli viikkoa myöhemmin.

Valot näyttämöillä sammuivat, ja kulttuuriala oli jälleen pimeydessä, ilman varmuutta tulevasta.

Syksyn lyhyttä riemua lukuun ottamatta esittävät taiteet ovat olleet pannassa yli vuoden.

On selvää, että massatapahtumia ei koronaviruksen jyllätessä voida järjestää. Mutta kulttuurialan saama rahallinen tuki ei ole vastannut menetyksiä (siirryt toiseen palveluun). Erityisesti alan freelancerit ovat joutuneet kituuttamaan aivan liian pitkään epävarmuudessa.

Vaikka media uutisoi jatkuvasti alan ahdingosta, sympatiaa taidealojen suuntaan ei kaikilta heru. Sen osoittavat viestit, joita kulttuurialan tekijät ovat saaneet. Moni kertoo, miten vähättelevissä viesteissä toistuu ilmaus:

Hanki oikeita töitä.

Taiteilijoille siis suoraan ehdotetaan alanvaihtoa tilanteessa, joissa heidän työntekonsa on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Koska puhe alasta on tällaista,omasta ahdingosta puhuminen voi tuntua taiteilijasta turhalta valittamiselta. On hankala tuoda epäkohtia esiin, kun elinkeinoasi pidetään leikkinä. Moni kääntää katseen mieluummin taustajoukkoihin. Jos keikkoja ei ole, ohjelmatoimiston väeltä, roudareilta ja miksaajiltakin loppuu rahat.

Mutta elinkeinosta taiteessakin on kyse. Vaikka ei tämän vuoden perusteella uskoisi.

Yhteiskunta pitää kulttuurialoja kivana lisukkeena, joka voi mennä pöytälaatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Esimerkiksi ravintola-alan rajoituksista keskusteltaessa nousi joka käänteessä esiin perustuslakiin kirjattu elinkeinovapaus. Kulttuurialan keikkatyöläisten tapauksessa kyseinen vapaus jouti romukoppaan ensimmäisenä.

Olimme koomisessa tilanteessa, jossa Anssi Kela ei pystynyt tekemään livekeikkaa, mutta karaokessa sai kuka tahansa mennä vetämään Mikan faijan BMW:n.

Aika selväksi on käynyt, että yhteiskunta pitää kulttuurialoja kivana lisukkeena, joka voi mennä pöytälaatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Ne, jotka sanovat kulttuurialaa harrasteluksi, eivät tunnu ymmärtävän, miten iso määrä ammattitaitoa ja osaamista on yli vuoden ajan pysynyt kahlittuna.

Ei rakastetuimmat taiteilijat tupsahda taivaista. He harjoittelevat.

Monen ura on alkanut jo lapsena. On taaperrettu itseä isompien soitinkoteloiden kanssa musiikkitunneille. On tehty ilmaista työtä, jotta oma osaaminen karttuisi. On hankittu alan korkeakoulutus.

En minäkään tajua, mitä tekee Key Account Manager, mutta en kehota heitä hakeutumaan oikeisiin töihin.

On annettu kaikki ja enemmän, jotta tulisi hyväksi hommassaan. Jossain vaiheessa harjoittelusta on tullut ammattitaitoa ja harrastus muuttunut ansiotyöksi.

Jos ei ymmärrä, mitä toisen työ tarkoittaa käytännössä, voi jättää vihjailut alanvaihdosta sikseen.

En minäkään tajua, mitä tekee Key Account Manager, mutta en kehota heitä hakeutumaan oikeisiin töihin.

Vielä kun tietäisi, mitkä edes ovat niitä oikeita töitä.

Joskus 2000-luvun puolivälissä tein yläasteen atk-luokassa työvoimatoimiston ammatinvalintakonetta. Vastaava ohjelma löytyy sivuilta yhä. Tulokseksi on mahdollista saada ihan oikeita taideammatteja, kuten muusikko, näyttelijä ja tanssija.

Jos sellaisesta alasta sattui haaveilemaan, niin opinto-ohjaaja painotti b-suunnitelman tekemistä. Varausta kulttuurialoja kohtaan on ollut varmaan aina.

Taideala on tuulinen. Väitän, että joka ikinen alalla työskentelevä tietää sen.

Rahoituskuviot ovat olleet vuosikausia sekavat. Moni ammattilainen on ennen koronaakin vähintään harkinnut alanvaihtoa.

Mutta näin lannistavaa tilannetta ei ole aikaisemmin ollut.

Kun kulttuurityöläiset lähtevät muihin hommiin, me kaikki menetämme hitusen jotain. Kulttuuria ei ole, jos sitä ei joku tee.

Kaikesta taiteesta ei tarvitse pitää. Taiteesta ylipäätään ei tarvitse pitää.

Sivistysvaltiossa taiteella on itseisarvo. Sen lisäksi kulttuuri on tärkeä työllistäjä (siirryt toiseen palveluun), ja taiteen vaikutukset terveyteen ovat kiistattomat (siirryt toiseen palveluun). Kulttuuri ylläpitää kieltämme ja mieltämme.

Kaikesta taiteesta ei tarvitse pitää. Taiteesta ylipäätään ei tarvitse pitää.

Mutta jos ei kunnioita kulttuurintekijän oikeutta omaan ammattiinsa, voi mennä takaisin siihen samaan tynnyriin kasvamaan, mistä tulikin.

Ja jos kysyttäisiin metsästäjä-keräilijöiltä, aika monen meistä pitäisi hankkia oikeita töitä.

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on Turussa asuva vapaa toimittaja, joka tekee työkseen myös teatterikritiikkejä. Ammatinvalintakoneen mukaan hän ei olisi kauhean hyvä sähköasentaja, rehtori tai suntio.

Kolumnista voi keskustella 1.4. klo 23:00 asti.