1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. omakotitalot

Pariskunta muuttaa kesällä unelmiensa pyöreään taloon: teräsrunkoinen koti kätkee sisäänsä autotallin, terassin ja omenapuun

Tulevan kesän asuntomessuille valmistuva talo yllättää sekä muodollaan että materiaalillaan.

Pariskunnan unelma pyöreästä talosta toteutuu asuntomessuilla
Pariskunnan unelma pyöreästä talosta toteutuu asuntomessuilla

S niin kuin sohva. S-kirjaimen muotoinen, jopa 10 ihmisen istuttava sohva on ensimmäinen huonekalu, jonka Timo Ranta ja Jukka Turunen ovat hankkineet uuteen taloonsa Lohjanjärven rannalla.

Pariskunta aikoo sisustaa tulevan kotinsa mahdollisimman vähillä huonekaluilla.

– Emme niinkään tarvitse huonekaluja, emmekä edes huoneita, vaan tilaa, jossa oleskella, Turunen summaa.

Iso ikkunasyvennys lienee isäntäparin ja heidän koiriensa lempipaikka sitten, kun talo on valmis. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Tähän oleskeluun on omiaan esimerkiksi suurikokoinen ikkunasyvennys, josta on esteetön näkymä Lohjanjärvelle.

160-neliöinen talo valmistuu Lohjan asuntomessualueelle ja messut ovat olleet osa Rannan ja Turusen kesäohjelmistoa jo vuosien ajan.

– Me emme ole aikaisemmin ajatelleet rakentamista, vaan käyneet messuilla katsomassa arkkitehtuuria, sisustuksia ja pihoja, eli ne ovat kiinnostaneet enemmän yleismessuina kuin talomessuina, Turunen kuvailee.

Idea pyöreästä talosta syntyi kuitenkin nimenomaan asuntomessuilla Mikkelissä vuonna 2017.

Talon pisin suora seinä on asuintilojen ja autotallin ja teknisen tilan välissä. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Talon runko on osin kierrätetty ja edelleen kierrätettävissä

Sen kummemmin Ranta kuin Turunenkaan ei muista, kumpi lausui ensimmäisenä ääneen ajatuksen pyöreästä talosta, mutta se vei pariskunnan "heti mennessään eikä paluuta ollut".

Pariskunnalla oli Lohjan keskustassa aikaisemmin kahvila, jonka asiakaskuntaan kuuluivat muiden muassa arkkitehti Matti Kuittinen ja teräsprofiilitehtaan toimitusjohtaja Leena Lundell.

Hekin innostuivat pariskunnan ideasta, joten Kuittinen piirsi talon ja Lundellin johtama yritys toteutti rungon teräselementit. Pyöreässä talossa ei ole esimerkiksi perinteistä huonejakoa vaatehuonetta, kirjastoa ja kylpyhuonetta lukuun ottamatta.

Talon runkomateriaalissa on muun muassa autonromuttamoilta peräisin olevaa kierrätysterästä.

– Itse pidän erityisesti siitä ajatuksesta, että talon runkoon on upotettu neljä autonromua, jotka ovat nyt saaneet uuden elämän. Talon rungon voi myös aikanaan kierrättää uudelleen, Turunen iloitsee.

Taloon tulee vielä lasiterassi, jonka myötä sisäpiha saa oman rauhan. Julkisivu vuorataan pellillä ja kuusipaneelilla. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Talo on mukana ympäristöministeriön vähähiilisen rakentamisen pilotissa, jossa kehitetään eri rakennustyypeille sopivaa tapaa niiden hiilijalanjäljen ja ilmastohyödyn arvioimiseen. Asia on iso koko rakennusalalle.

– Ympäristöystävällisyyteen ja vastuullisuuteen satsataan nykyään paljon. Ala sinänsä on hyvin konservatiivinen, mutta ulkoa tuleva paine pakottaa kiinnittämään näihin asioihin yhä enemmän huomiota ja hyvä niin, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi toteaa.

Talon sisäkatto on käsittelemätöntä kuusirimaa ja keittiön ja makuuhuoneen seinille tulee taiteilija Johanna Oraksen teoksista teetetyt tapetit.

Sisätilojen liukuovet mahdollistavat esteettömän liikkumisen ja säästävät tilaa. Ulkopuolelta katsottuna pyöreä talo näyttää leijuvan ilmassa, koska siinä ei ole perinteisiä perustuksia lainkaan, vaan se lepää teräskierrepaalujen päällä.

Loppusilauksen julkisivuun antaa valkoinen peltivuoraus ja kuusipanelointi.

Itse talo maksaa hiukan yli 400 000 euroa ja koko rakennusurakan hinta nousee noin 600 000 euroon.

Pyöreässä talossa on myös pyöreä piha

Pyöreän talon keskelle jää suojainen sisäpiha, jossa kasvaa jo varsin kookas omenapuu. Rubinola on tuotu paikalle omenatilalta Lohjansaaresta viime lokakuussa.

Ison puun siirtäminen on aina riski. Yli kuusikymppisellä pariskunnalla ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan aikaa odottaa puun kasvamista taimesta saakka.

Omenapuu työntää jo silmua, mutta aika näyttää, onko se kestänyt siirron ja todella juurtunut sijoilleen.

Ainakin Ranta ja Turunen aikovat pysyä täällä loppuelämänsä ajan, kunhan pääsevät muuttamaan sisään messujen jälkeen elokuussa.

– Meidän tuhkat voi sitten sirotella tämän omenapuun juurelle, kun meistä aika jättää!

Talon sisäpihalla kasvaa Rubinola-lajikkeinen omenapuu. Kuva: Paula Tiainen / Yle