1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Työttömien yhdistykset

Työttömien lounasruokailu loppuu Kokkolassa – myös toimintakeskuksen jatko vaakalaudalla vapaaehtoisten vähyyden vuoksi

Huonon taloustilanteen vuoksi keittiöön ei ole voitu palkata työvoimaa.

Kokkolan kaupunki ei enää jatkossa maksa yhdistyksen kiinteistön vuokraa, mikä sinetöi lopetuspäätöksen. Kuva: Petri Kuikka

Työttömien yhdistyksen lounasruokailu lakkaa Kokkolassa. Ruokailu järjestetään keskiviikkona ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa työttömien toimintapisteessä Niittykadulla.

Toimintaa on pyörittänyt jo pitkään pieni vapaaehtoisten joukko, jolla jaksamisen rajat ovat tulleet vastaan, kerrotaan yhdistyksestä. Kokkolan kaupunki ei enää jatkossa maksa yhdistyksen kiinteistön vuokraa, mikä sinetöi lopetuspäätöksen. Lounaalla on käynyt noin 20–50 työtöntä.

Kokkolan Työttömien puheenjohtajan Anton Meriläisen mukaan päätös on voimassa toistaiseksi.

– Huhtikuussa selviää, saammeko palkattua henkilökuntaa, joka ottaisi vetovastuun keittiöstä. Jo valmiiksi tiukilla elevät ihmiset tässä joutuvat kärsimään, kun edullinen lounasruokailu ja vertaisten kohtaaminen jää pois, harmittelee Meriläinen.

Työttömien toimintakeskus pysyy toistaiseksi auki, mutta senkin jatko on vaakalaudalla vapaaehtoisten vähyyden vuoksi.

Suunnitelmissa on elvyttää toimintaa. Yhdistys anookin kaupungilta 30 000 euron toiminta-avustusta.

Tarkemmin jatkosuunnitelmia pohditaan huhtikuussa. Hallituksessa ovat istuneet jo pitkään samat ihmiset, eikä uusia aktiiveja ole saatu mukaan.

– Toiminnan jatkumisen kannalta on nyt äärimmäisen tärkeää saada mukaan uusia jäseniä. Ainakin viidestä kymmeneen uutta toimijaa tarvitaan, sanoo Meriläinen.

Tähtäimessä on, että uudenlainen toiminta voitaisiin aloittaa jo kesän aikana. Työhön on alkuvaiheessa tarkoitus palkata myös uusia työntekijöitä.

Kokkolan Työttömät ovat tarjoneet monenlaista toimintaa: päivittäisruokajakelua, vähävaraisten lounasta, EU:n ruoka-apujakelua, IT-pajaa ja -neuvontaa, kaikille avointa käsityöpajaa sekä kursseja ja työttömien virkistystoimintaa.

Kokkolan Työttömät yhdistys viettää ensi vuonna 30-vuotisjuhlaansa.