1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asunnottomuus

Asunnottomille nuorille uusi tilapäismajoituspaikka Helsingistä – Diakonissalaitos vuokraa tilat Sturenkadun hostellista pahimman koronatilanteen ajaksi

Jos pääkaupunkiseudun liikkumisrajoitukset astuvat voimaan, osa toiminnasta laajennetaan ympärivuorokautiseksi.

Nuorten kohtaamis- ja tukipiste Nuoli on tarkoitettu asunnottomille, päihteitä käyttäville nuorille, joilla ei ole paikkaa, minne mennä. Kuva: Mikko Koski / Yle

Sininauhasäätiö ja Diakonissalaitos avaavat torstaina 1. huhtikuuta asunnottomille nuorille tarkoitetun tilapäismajoituksen Helsingin Vallilassa.

Diakonissalaitos vuokraa tilat Sturenkadun hostellista, ja Sininauhasäätiön nuorille asunnottomille suunnattu Nuoli-palvelu siirtää toimintansa sinne. Tilapäismajoitus on avoinna kaikille asunnottomille nuorille kuntarajoista huolimatta. Helsingin kaupunki tukee toimintaa muun muassa tarjoamalla lämpimiä aterioita.

Sininauhasäätiön nuorten kohtaamis- ja tukipiste Nuolen projektipäällikkö Päivi Malmivaara kertoo tiedotteessa, että asunnottomien nuorten tilanne on heikentynyt koronarajoitusten aikana.

– Nuoret ovat huonokuntoisempia, likaisempia ja nälkäisempiä kuin aiemmin. Lisäksi monen psyykkinen vointi on romahtanut.

Diakonissalaitos vuokraa hostellin tiloja asunnottomien käyttöön pahimman koronatilanteen ajaksi, näillä näkymin kesäkuun loppuun saakka. Sininauhasäätiön Nuoli puolestaan siirtää toimintansa tilapäismajoitukseen siten, että majoitus on avoinna joka päivä klo 21–15. Jos pääkaupunkiseudun liikkumisrajoitukset astuvat voimaan, toiminta laajennetaan ympärivuorokautiseksi.

Sturenkadun tilapäismajoitus tarjoaa asunnottomille nuorille turvallisen paikan oleiluun, lepäämiseen, syömiseen ja peseytymiseen pandemian ja mahdollisten liikkumisrajoitusten ajaksi.

Pääkaupunkiseudulla on hieman alle 400 alle 25-vuotiasta asunnotonta. Tutkimuksissa ja kyselyissä nuorten asunnottomuus jää kuitenkin usein virallisten tilastojen ulkopuolelle, sillä nuoria on vaikea tavoittaa, eivätkä he ole tai pysy palveluiden piirissä. Nuoret saattavat yöpyä esimerkiksi sukulaisten tai tuttavien luona, jolloin asunnottomuus ei välttämättä tule näkyväksi.

Sturenkadun tilapäismajoituksessa nuoret majoitetaan kahden hengen huoneisiin. Huoneisiin voi majoittua tilapäisesti myös pariskuntia.

Lue lisää:

"Lähes joka yö joudutaan sanomaan, että on täyttä" – Näin synkkä on asunnottomien tilanne Helsingissä ja jos liikkumisrajoituksia tulee, hotellihuoneet otetaan avuksi