1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntosalit

Kuntosalien ovet menevät säppiin torstaista lähtien Varsinais-Suomessa – sulku kestää kaksi viikkoa

Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätös sulkee tilat kahdeksi viikoksi huhtikuun alusta.

kuntosalit
Tyhjä kuntosali.
Muun muassa kuntosalit tyhjenevät Varsinais-Suomessa kahdeksi viikoksi. Arkistokuva.Jorge Gonzalez / Yle

Kuntosalit ja muut virkistys- tai liikuntakäyttöön tarkoitetut sisätilat suljetaan koko Varsinais-Suomessa. Sulku astuu voimaan torstaina 1. huhtikuuta.

Tilat ovat kiinni kaksi viikkoa. Tarvittaessa sulkua jatketaan koronatilanteen niin vaatiessa.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti asiasta keskiviikkona. Sairaanhoitopiirin asiantuntijat ilmaisivat tahtonsa tilojen sulkemisesta koronakoordinaatiotyöryhmässä jo tiistaina.

Tähän asti esimerkiksi yksityiset kuntosalit ovat voineet olla auki, jos niihin pääsee enintään kymmenen henkilöä kerrallaan.

Kuntosalien lisäksi päätös koskee muun muassa sisäleikkipuistoja, kylpylöitä ja kauppakeskusten yleisiä tiloja. Yksityiskohtaisempi listaus suljettavista kohteista löytyy aluehallintoviraston sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lasten harrastukset saavat jatkua. Tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan.

Taustalla muutettu tartuntatautilaki

Eduskunta hyväksyi viime sunnuntaina tartuntatautilain muutoksen, jolla täsmennetään kunnan ja aluehallintoviraston mahdollisuuksia sulkea tiloja määräajaksi.

Muutetut lakipykälät astuvat voimaan keskiviikkona ja ne ovat voimassa 30. kesäkuuta saakka.

Tartuntatautilaki koskee liikunta- ja urheilutiloja, yleisiä saunoja, uimahalleja ja kylpylöitä sekä tanssipaikkoja ja kuorolaulu- ja harrasteteatteritiloja, huvi- ja teemapuistoja, sisäleikkipuistoja ja -paikkoja sekä kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja.

Laki ei koske vähittäiskaupan liiketiloja eikä palvelujen tarjoamiseen käytettäviä tiloja eikä kulkua niihin.

Aikaisemmin Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi kuntosalit ja liikuntatilat kiinni huomisesta alkaen Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Lue seuraavaksi