1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. transsukupuolisuus

Transsukupuolisten elämä Yhdysvaltain puolustusvoimissa helpottuu – Uudet säännöt astuvat voimaan kuukauden sisään

Transsukupuoliset saavat värväytyä armeijaan itse määrittelemänsä sukupuolen mukaan ja laajemman pääsyn lääketieteelliseen hoitoon.

transsukupuolisuus
Kaksi miestä marssii pride-kulkueessa ja heiluttaa Yhdysvaltain- ja sateenkaarilippua. He kantavat kylttiä, jossa lukee "marines".
Usean vuoden vääntämisen jälkeen transsukupuoliset saavat nyt värväytyä armeijaan itse määrittelemänsä sukupuolen mukaan. Kuva San Diegon Pride-marssilta vuodelta 2017, johon osallistuivat myös nämä kaksi asevoimien edustajaa.David Maung / EPA

Yhdysvaltain puolustusministeriö muuttaa käytäntöjään transsukupuolisten sotilaspalveluksen suhteen, kertoo uutistoimisto AP.

Uudet säännökset mahdollistavat transsukupuolisten värväytyä armeijan harmaisiin itse määrittelemänsä sukupuolen mukaan, mikäli he täyttävät armeijan yleiset vaatimukset. Lisäksi uudet säännökset tarjoavat heille laajemman pääsyn lääketieteelliseen hoitoon ja avustukseen sukupuolen muutoksessa, puolustuministeriön tiedotuspäällikkö John Kirby sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa.

Presidentti Joe Bidenin hallinto tekee näin pesäeroa edeltäjiinsä. Donald Trumpin hallinnon aikana transsukupuolisten sotilaspalvelus pyrittiin laajalti estämään.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)transsukupuolinen ihminen voi olla esimerkiksi transmies, transnainen tai muunsukupuolinen. Kaikki muunsukupuoliset eivät kuitenkaan ole transsukupuolisia. Osa muunsukupuolisista tarvitsee sukupuolen korjaushoitoja, osa taas ei.

Trump vastusti transsukupuolisia armeijassa

Trump ilmoitti jo ensimmäisenä presidenttivuotenaan vastustavansa transsukupuolisten minkäänlaista osallistumista asevoimien toimintaan.

Hänen mukaansa transsukupuoliset eivät voineet osallistua missään muodossa Yhdysvaltojen asevoimiin. Trump perustelí näkemystään transihmisistä aiheutuvilla lääketieteellisillä kuluilla ja häiriöillä.

Biden ilmoitti tulevista linjauksista jo tammikuussa, jonka jälkeen puolustusministeriö valmisteli uusia käytäntöjään parin kuukauden ajan. Tammikuun ilmoituksen jälkeen Bidenin antama presidentin asetus kumosi Trumpin hallinnon ajaman politiikan ja kielsi välittömästi yhdenkään ihmisen pakottamisen ulos asevoimista sukupuoli-identiteetin vuoksi.

Myös kaikenlainen syrjintä on kiellettyä uusissa säännöissä, jotka astuvat voimaan kuukauden sisällä.

– Yhdysvallat on maailman suurin sotilasmahti, koska me koostumme täysin vapaaehtoisesta joukkueesta, joka haluaa puolustaa kaikkien amerikkalaisten oikeuksia ja vapauksia. Pysymme parhaimpana ja kyvykkäimpänä joukkueena, koska käytämme parhaita mahdollisia lahjakkuuksia, joita Yhdysvallat tarjoaa, sukupuolisesta identiteetistä riippumatta, puolustusministeri Lloyd Austin sanoi keskiviikkona julkistetussa lausunnossaan.

Austin on myös kehottanut tarkastelemaan uudelleen niiden sotilaiden tietoja, jotka on erotettu armeijasta tai heidän ei ole annettu värväytyä uudelleen sukupuoli-identiteetin vuoksi Trumpin hallinnon aikana. Puolustusvoimien mukaan vielä ei ole tietoa, kuinka montaa ihmistä tämä koskee.

Palvelus mahdollistettiin vuonna 2016

Vielä viime vuosikymmenellä transsukupuolinen saatettiin erottaa armeijan riveistä. Vuonna 2016, presidentti Barack Obaman toisella kaudella, Pentagon ilmoitti, että jo armeijassa palvelevat transsukupuolet saavat palvella avoimesti ja heinäkuuhun 2017 mennessä heidät voidaan värvätä.

Donald Trumpin virkaan astumisen jälkeen hänen hallintonsa viivästytti värväyspäivää ja pyysi lisätutkimuksia. Muutama viikko myöhemmin Trump yllätti puolustusvoimien johtajat twiittaamalla, että hallitus ei hyväksy tai salli transsukupuolisten palvella "missään ominaisuudessa" armeijassa.

Pitkän ja monimutkaisen oikeudellisen taistelun ja lisätarkistusten jälkeen puolustusministeriö hyväksyi huhtikuussa 2019 käytännön, joka ei kieltänyt transsukupuolisia armeijasta kokonaan, mutta kielsi transsukupuolisten sotilaiden siirtymisen toiseen sukupuoleen. Käytäntö myös vaati useimpia suorittamaan palveluksensa "syntymäsukupuolellaan".

Lue lisää:

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kumosi Donald Trumpin kiellon transihmisten asepalveluksesta(25.1.)

Yhdysvaltain korkein oikeus asettautui Trumpin tueksi: Transihmisten rekrytointikielto armeijaan pysyy voimassa valitusten käsittelyn ajan(22.1.19)

Voiko transihmiset asevoimissa kieltää? – Trump pyytää Yhdysvaltain korkeinta oikeutta ottamaan kantaa(24.11.18)

Yhdysvaltain puolustusministeriö antaa transihmisten värväytyä armeijaan – Trumpin kiellosta huolimatta(30.8.17)

"Shokeeraava hyökkäys" – Trumpin päätös estää transihmisten palvelus asevoimissa nostanut kritiikkiä(26.7.17)

Lue seuraavaksi