1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. päivähoito

Itä-Suomen päiväkodeissa ruuhkaa: ryhmäkoot pienenivät, nyt alkaa olla pulaa tilasta ja työntekijöistä

Kuopiossa ja Joensuussa on turvauduttu väliaikaisiin tilaratkaisuihin, jotta kaikki lapset mahtuvat päiväkoteihin.

päivähoito
Kuvassa on kaksi päiväkoti-ikäistä tyttöä.
Syksyllä voimaan tullut lakimuutos pienensi varhaiskasvatuksen suurimpia sallittuja ryhmäkokoja.Meri Remes/Yle

Itä-Suomen päiväkodit ovat olleet syksystä saakka lisätilan ja työntekijöiden tarpeessa.

Taustalla on viime vuonna voimaan tullut lakimuutos, joka pienensi varhaiskasvatuksen suurimpia sallittuja ryhmäkokoja. Nyt yhtä työntekijää kohden ryhmässä saa olla seitsemän lasta, kun ennen sai olla kahdeksan.

Kuopiossa ja Joensuussa vapaita päivähoitopaikkoja on aiempaa vähemmän. Joihinkin yksittäisiin päiväkoteihin ei enää välttämättä saa päivähoitopaikkaa syksylle.

– Jotkut alueet meillä valitettavasti näyttävät siltä, että kunnalliset paikat ovat aika vähissä, toteaa Kuopion kaupungin varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Minna Kari.

Tilapulaa on pyritty helpottamaan erilaisin keinoin. Esimerkiksi Kuopiossa Kurkimäessä päiväkotia on laajennettu viipalerakennuksella ja Hiltulanlahdessa päiväkoti on osittain koulun tiloissa.

– Kyllähän meillä on suuri tilapula Kurkimäen ja Hiltulanlahden suunnalla. Se on tämän vuoden aikana kasvanut suureksi, Kari kertoo.

Joensuussa tammikuussa avautuneeseen Jukolan päiväkotiin on päätetty yhdistää Mutalan ja Vesikkopuiston päiväkodit, joiden vanhat rakennukset otetaan pois käytöstä.

Mutalan päiväkodin tiloja ja Vesikkopuiston väistötiloja käytetään kuitenkin aiottua pidempään eli vielä tämän kevään ajan.

Sijaisille kova tarve

Myös työntekijöitä on tarvittu aiempaa enemmän. Korona-aikana työntekijöillä on ollut myös paljon poissaoloja flunssaoireiden ja korona-altistumisten takia, joten etenkin sijaisille on ollut reilusti tarvetta.

– Joskus on jäänyt yhtäkkiä monta työntekijää yhtä aikaa pois töistä. Niissä tilanteissa on kyllä eletty aika kädestä suuhun, Joensuun kaupungin varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Juhani Junnilainen kertoo.

Joensuussa täksi kevääksi päiväkoteihin on palkattu noin 20 uutta työntekijää. Myös Kuopiossa on palkattu uusia työntekijöitä, erityisesti sijaisia.

Ryhmäkoot pysyneet kurissa

Itä-Suomessa on kuitenkin pystytty pysymään lain sallimissa ryhmäkoon rajoissa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto selvitti ryhmäkokojen ylityksiä Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon päiväkodeissa viime vuoden maaliskuussa ja elokuussa. Molemmilla kerroilla päiväkodit raportoivat vain yksittäisistä ryhmäkokojen ylityksistä.

Ylitysten määrä ei myöskään kasvanut elokuussa, vaikka lakimuutos oli jo tiukentanut ryhmäkokoja. Aluehallintoviraston mukaan Itä-Suomen päiväkotien tilanne on valtakunnallisesti katsottuna hyvä.

Joensuun varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Juhani Junnilainen huomauttaa, että tilanne helpottuu luonnostaan, kun ikäluokat pienenevät syntyvyyden laskiessa.

Lue lisää:

Varhaiskasvatuksen työntekijäpulaa ratkotaan ulkomaisella työvoimalla – Järjestöt näreissään: Palkkoja pitäisi parantaa ja koulutusta muuttaa

"Turvaväleistä on ihan turha haaveilla" – Ylen laaja kysely kertoo opettajien ja päiväkotien työntekijöiden uupumuksesta ja peloista korona-aikana

Lue seuraavaksi