1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. syytteet

Suomen kansa ensin -puolueen entistä johtohahmoa syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta

Marco de Witille on luettu syytteet myös kunnianloukkauksista. Hän kiistää syytteet.

syytteet
Marco de Witt, Suomi ensin -yhdistyksen varapuheenjohtaja 18.5.2017 Rautatientorilla
Marco de Wit kuvattuna vuonna 2017. Mårten Lampén / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeudessa on luettu syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan maahanmuuton vastaisesta toiminnasta tunnetulle Geurt Marco de Witille.

Syytetyt teot ovat tapahtuneet parin viime vuoden ajan Tampereella ja Helsingissä. Syyttäjän mukaan Marco de Wit on julkaissut artikkeleita, joissa uhataan ja solvataan muslimeja, tummaihoisia, afganistanilaisia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita heidän ihonvärinsä, syntyperänsä, kansallisen ja etnisen alkuperänsä sekä uskontonsa perusteella.

Lisäksi hän on syyttäjän mukaan jakanut Suomen kansa ensin -puolueen vaalitilaisuuksissa Helsingissä vuonna 2019 vaalimainosta, jossa yleistäen kerrotaan muslimien olevan seksuaalirikollisia.

Marco de Wit oli tuolloin Suomen kansa ensin -puolueen johtohahmo ja kansanedustajaehdokas. Häntä syytetään myös uskonrauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan hän on julkisesti herjannut ja häpäissyt sitä, mitä islamilaiset ja juutalaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä. Marco de Wit kiistää syytteet.

Myös toista Suomen kansa ensin -puolueen tuolloin nimeämää kansanedustajaehdokasta syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastan.

Kunnianloukkaussarja oikeudessa

Marco de Witiin liittyen on vireillä myös toinen laaja juttu oikeudessa. Häntä syytetään laajasta kunnianloukkaamisesta.

Oikeustapauksesta teki hyvin harvinaisen se, että asianomistajia oli 20. Heistä suurin osa oli poliiseja, mutta joukossa oli myös syyttäjiä ja ainakin yksi tuomari eri puolilta Suomea. Yle kertoi syytteen nostamisesta lokakuussa.

Syyttäjä vaatii yhtenäisrangaistusta molemmista ja esittää rangaistusta koskevan kannanoton pääkäsittelyn päätteeksi.

Marco de Wit kiisti syytteet. Hänen oikeudessa antaman ennakkovastauksensa mukaan julkaisut sinänsä ovat riidattomat, mutta arvostelu kohdistuu asianomistajien toimintaan julkisessa virassa.

– Olen ehdottomasti syytön, ja tämä on politisoituneiden virkamiesten kosto siitä, että Laiton lehti kirjoittaa kriittisesti ja erittäin perustellusti näiden viranomaisten toiminnasta, de Wit sanoi Ylelle lokakuussa.

De Wit on aiemmin tuomittu ehdolliseen vankeuteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kahdesta niskoittelusta poliisia vastaan ja haitanteosta virkamiehelle.

7.4.2021 klo 17.31 tarkennettu otsikkoa lisäten entistä-sana.

Lue lisää:

Poliiseja nimitettiin pervokolmikoksi, huijareiksi ja nartuiksi: harvinaisen laaja kunnianloukkaussarja käräjillä

"Voiko poliisia sanoa pervokolmikon jäseneksi?" Oikeus alkoi käsitellä syytteitä poliisien, tuomarin ja syyttäjän nettisolvaamisesta

Lue seuraavaksi