1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. huumeet

Yhdeksälle tuomiot miljoonaluokan nettihuumekaupasta – kolmekymppiselle liikemiehelle 13 vuotta vankeutta

Tekijät olivat myyneet suuria määriä huumeita muun muassa Silkkitie- ja Sipulikanava-sivustoilla.

huumeet
Toinen epäillyistä jäi kiinni Saksassa, jossa takavarikon yhteydessä hänen hallustaan löytyi rahakuoria.
Tulli epäilee pääkaupunkiseudulla asuvan 34-vuotiaan liikemiehen salakuljettaneen ja välittäneen erilaisia huumausaineita miljoonien eurojen edestä vuosina 2014–2020. Tulli takavarikoi tutkinnassa huumeita jopa 400 000 euron arvosta.

Miljoonaluokan nettihuumekauppajutun päätekijä tuomittiin torstaina 13 vuoden vankeusrangaistukseen useista törkeistä huumausainerikoksista. Tuomioon oli laskettu mukaan miehen aiemmasta huumekauppajutusta saama tuomio.

Hänen pääasiallisena rikoskumppaninaan toiminut, muusikkona työskennellyt mies tuomittiin kuuden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen useista törkeistä huumausainerikoksista.

Lisäksi huumeita myymässä, välittämässä, toimittamassa ja käyttämässä olleita henkilöitä tuomittiin eri mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin sekä sakkoihin.

Oikeuden mukaan tekijät olivat salakuljettaneet ja välittäneet erilaisia huumausaineita jopa miljoonien eurojen edestä vuosina 2014–2020. Huumeita oli myyty Silkkitie- ja Sipulimarket-kauppasivustoilla sekä vuoteen 2019 asti myös Dream Market -sivustolla.

Tuomitut myönsivät syytteet osittain, mutta muun muassa rikoshyödyn määrästä ja myytyjen huumausaineiden määrästä oli eriäviä näkemyksiä.

Viljelivät kannabista ja ostivat muita huumeita ulkomailta

Kolmekymppinen, liikemiehenä työkseen toiminut päätekijä oli aloittanut huumausainekaupan vuonna 2014 Silkkitie-sivustolla. Huumeiden jakelussa mies oli käyttänyt muun muassa postia. Huumeita oli myös kätketty maastoon.

Tekijät olivat ostaneet huumeita ulkomailta, muun muassa Hollannista. Enimmillään huumausaineita oli ostettu 100 000 eurolla yhdellä kertaa. He olivat myös viljelleet kannabista Porvoossa teollisuushallissa.

Huumeita oli säilytetty muun muassa asunnossa Helsingin Hämeentiellä ja varastossa Pasilassa.

Kesällä 2020 Tulli takavarikoi juttuun liittyen lähes 19 000 ekstaasitablettia ja sekalaisen valikoiman muita huumeita. Takavarikoitujen aineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on Tullin arvion mukaan noin 400 000 euroa.

Pelkästään takavarikoiduista huumausaineista olisi Tullin mukaan saatu yli 20 000 käyttöannosta. Niiden lisäksi myyntiin epäillään päätyneen noin 280 000 käyttöannosta.

Epäiltyjä jutussa on ollut kaikkiaan toistakymmentä.

Lisää aiheesta:

Suuren huumejutun pääepäilty jäi jo kerran kiinni kilosta amfetamiinia: Tunnusti ”kaiken”, vetosi ensikertalaisuuteen ja jatkoi rikoksia vapaana – tullin video paljastaa valtavat huumemäärät

Tulli takavarikoi Tor-verkossa toimineen huumeiden kauppapaikan Sipulimarketin palvelimen sisällön

Syyttäjä hakee kovempaa tuomiota huumesivusto Sipulikanavan ylläpitäjälle – korkein oikeus myönsi valitusluvan

Tor-verkon suomenkieliset huumefoorumit pimenivät – villit huhut lähtivät heti rönsyilemään

Tor-verkko ei ole niin salainen kuin luulisi: Tekoäly auttaa seulomaan miljoonista viesteistä terroristit, huumekauppiaat ja ääriliikkeet

Lue seuraavaksi