1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjanmaa

Vaasan sairaanhoitopiirissä yhdeksän uutta tartuntaa, joukkoaltistuminen Vaasan lyseon ylioppilaskirjoituksissa

Lyseon lukion 19 opettajaa ja noin 60 opiskelijaa on asetettu karanteeniin. 

Pohjanmaa
Vaasan keskussairaalan drive in -koronatestauspisteen opasteet.
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu keskiviikolta yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Hans-Mikael Holmgren / Yle

Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu keskiviikolta yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista viisi on Vaasasta, loput muualta Pohjanmaalta.

Yksi tartunnan saaneista on Vaasan lyseon lukion abiturientti. 19 opettajaa ja noin 60 opiskelijaa on asetettu karanteeniin.

– Altistumisen ovat tapahtuneet viikko sitten keskiviikon ja perjantain kirjoituksissa. Voidaan kaikeksi onneksi todeta, että kirjoitukset ovat nyt päättyneet, joten niihin asia ei enää vaikuta. Ensi viikolla olisi ainoastaan saamen kielen koe, jota täällä meillä ei kovin paljon kirjoiteta, Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta toteaa.

Vaasassa kovasti suosiota saanut liikkuva mobiilikoronatestaus on tänään ja huomenna Vaasan rautatieasemalla testaamassa pääsiäsen viettoon saapuvia matkustajia.

Testauspiste on molempina päivinä auki tunnin ajan: klo 17.30–18.30. Tuolloin Vaasaan saapuu VR:ltä saatujen tietojen mukaan vilkkain junayhteys.

Mobiilitestaus on samaan kellonaikaan paikalla rautatieasemalla myös maanantaina, kun mahdolliset pääsiäslomalaiset puolestaan palaavat Vaasaan.

Lue seuraavaksi:

Mobiilitestipisteestä heti menestys Vaasassa: 6 tunnissa otettiin lähes 300 testiä

Vaasa ottaa käyttöön koronaviruksen mobiilitestauksen – testiauto kiertää jo tällä viikolla kaupunginosissa, joissa tartuntoja on ollut eniten

Suositut mobiilitestaukset jatkuvat Vaasassa – auto koronatestausta varten on Vanhassa Vaasassa ja Melaniemellä

Lue seuraavaksi