1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rokotteet

Pirkanmaalla rokotettu yli 16 prosenttia väestöstä, kakkosriskiryhmän rokotukset alkavat Tampereella – huolena sote-henkilöstö, josta alle neljäsosa saanut piikin

Eri kunnissa rokotukset etenevät hieman eri tahtiin.

TAYSin teho-osaston sairaanhoitaja Saija Johansson sai rokotteen koronavirusta vastaan ensimmäisten joukossa joulukuun lopulla. Rokotepulan takia sote-henkilöstön rokotukset ovat olleet tauolla maaliskuun ajan. Kuva: Petra Ketonen / Yle

PIrkanmaalla vähintään ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 89 379 henkilöä. Rokotuskattavuus on nyt 16,4 prosenttia. Myös Pirkanmaan tiedot päivittyvät THL:n rokotusseurantaan, joka löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Suomessa on tähän päivään mennessä annettu kaikkiaan yli miljoona rokoteannosta. Rokotettuja on yli 900 000, ja heistä jokainen on saanut ainakin yhden annoksen koronarokotetta.

Tampereella aletaan nyt rokottaa riskiryhmään 2 kuuluvia ihmisiä. Ensimmäisenä ajan voivat kakkosryhmästä varata 65-vuotta täyttäneet.

Kakkosryhmän sairauksiin kuuluvat esimerkiksi ykköstyypin diabetes, uniapnea, vaikea ylipainoisuus tai sydämen vajaatoiminta.

Lisäksi riskiryhmän 1 rokotukset 16–69-vuotiaille jatkuvat Tampereella tauon jälkeen.

Eri kunnissa rokotukset etenevät hieman eri tahtiin. Rokotusvuorossa olevat ja ajantasaiset tiedot löytyvät varmimmin kuntien omilta nettisivuilta.

Sote-henkilöstöstä rokotettu 24 prosenttia

Selvä vähemmistö Pirkanmaan sote-henkilöstöstä on saanut koronarokotuksen. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että erikoissairaanhoidossa on rokotettu vajaa neljännes, 24 prosenttia työntekijöistä.

Myös Tampereen kaupungin sote-työntekijöistä alle neljännes on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Osuus vaihtelee eri Pirkanmaan kunnissa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstöstä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut noin 37 prosenttia.

Tähän mennessä rokotuksia on annettu muun muassa koronapotilaita hoitavalle henkilöstölle ja ympärivuorokautisen hoivan henkilöstölle.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johto on tuonut julki huolensa sote-henkilöstön hitaasta rokottamisesta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

Yle selvitti: Mitä sanoo muu Suomi, jos helsinkiläiset saavat koronarokotteensa ensin? Etenkin hoitajien ja lääkärien tilanne huolettaa

Tampereen pormestarilta ja sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriltä vahva vetoomus: Tampere ja Pirkanmaa tarvitsevat rokotteensa