1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lapset (perheenjäsenet)

Äiti ja vauva lensivät maahan, kun jalkakäytävällä ajanut lähetti törmäsi heihin – moni kokenut vaaratilanteita sähköpotkulautojen takia

Poliisi muistuttaa, että yli 12-vuotiaat eivät saa ajaa sähköpotkulaudalla jalkakäytävällä.

lapset (perheenjäsenet)
sähköpotkulauta
Vakavia onnettomuuksia on sähköpotkulautojen ja jalankulkijoiden välillä sattunut poliisin mukaan yllättävän vähän.Antti Lähteenmäki/YLE

Kolmekymppinen Anna Sofia -nimellä sosiaalisessa mediassa esiintyvä helsinkiläisnainen kertoi some-tilillään kokeneensa yhden elämänsä pelottavimmista hetkistä viime tiistaina. Nainen ei halua esiintyä jutussa koko nimellään yksityisyytensä suojaamiseksi.

Hän oli lähtenyt kotoaan Helsingin keskustassa etsimään 10 kuukauden ikäisen poikavauvansa kadonnutta villasukkaa kadulta. Yleensä nainen kuljettaa vauvaansa rattaissa, mutta tällä kertaa hän oli laittanut pojan rintareppuun. Tarkoitus oli vain pikaisesti kipaista etsimässä matkasta pudonnut tunnearvoltaan tärkeä sukka.

Jalkakäytävällä vauvansa kanssa kävellyt nainen tunsi yllättäen voimakkaan iskun selässään. Hän lensi töytäisyn voimasta maahan vauva mukanaan. Nainen suojasi vaistonvaraisesti poikaansa käsillään, joihin hän sai lieviä vammoja.

Pojan pää iskeytyi silti asfalttiin. Lähistöllä kulkenut rouva tuli pian apuun ja rauhoitteli pahasti säikähtänyttä äitiä lapsineen.

Anna Sofia soitti hätäkeskukseen, ja paikalle saapuivat ambulanssi sekä poliisi. Poika tarkastettiin ambulanssissa, ja varmuuden vuoksi hänet vietiin Uuteen lastensairaalaan tarkkailuun.

– Selvisimme onneksi vähällä, eikä mitään vakavampaa seurannut. Lapsella oli paksu pipo, ja hän oli toppatakkini sisällä. Se varmasti vähensi vammoja, Anna Sofia kertoo.

Moni kokenut vaaratilanteita

Syyllinen oli jalkakäytävällä ajanut ruokalähetti, joka oli tapahtuneesta hyvin pahoillaan. Naisen tietojen mukaan lähetti sai teosta sakkoja.

Sosiaalisessa mediassa vaikuttava Anna Sofia on saanut somejulkaisunsa jälkeen paljon viestejä vastaavista vaaratilanteista sähköpotkulautojen kanssa. Moni on joutunut pelkäämään, että sähköpotkulaudalla ajetaan jalkakäytävällä kulkevan lapsen päälle.

– Kerron tapauksesta, koska toivon, että sähköpotkulaudat saadaan pois jalkakäytäviltä ennen kuin jollekin käy vielä huonommin. Ruokalähettifirmojen pitää ottaa vastuuta lähettiensä toiminnasta.

Sähköpotkulautoja koskevat polkupyörien säännöt

Helsingin poliisin mukaan jalankulkijoiden ja sähköpotkulautojen välisiä tapaturmia on tapahtunut Helsingissä useita kertoja, mutta vakavammilta vammoilta on toistaiseksi säästytty.

– Vakavia tapaturmia on ilmennyt yllättävän vähän suhteessa sähköpotkulautojen määrään, toteaa erityistoimintayksikön johtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Lain mukaan matalatehoisia eli alle 25 kilometriä tunnissa kulkevia sähköpotkulautoja koskevat samat liikennesäännöt kuin polkupyöriä. Yli 12-vuotiaat eivät saa ajaa jalkakäytävällä, vaan oikea paikka on autotien oikea reuna tai pyörätie.

Vuokrattavat sähköpotkulaudat on rajoitettu kulkemaan vain matalalla teholla. Jalkakäytävällä ajelusta voidaan määrätä liikennevirhemaksu, rikesakko tai sakko.

– Aikuisilla ei ole jalkakäytävälle asiaa sähköpotkulaudan kanssa kuin taluttaen, Porola sanoo.

Sähköpotkulaudalla ei myöskään tule ajella niin päihtyneessä tilassa, että voi vaarantaa toisten liikenneturvallisuuden. Moottorittomien ajoneuvojen kuskeille ei ole asetettu mitään promillerajaa, vaan liikennejuopumukseen syyllistyminen arvioidaan tapauskohtaisesti.

– Liikenteessä olijoiden tulee muistaa, että jalankulkijaa täytyy väistää. Jalankulkijat ovat aina heikoimmassa asemassa liikenteessä, Porola muistuttaa.

Lisää aiheesta:

Sähköpotkulauta on tämän kesän ilmiö, joka on tullut jäädäkseen

Sähköpotkulautailija, tiedätkö mitkä liikennesäännöt sinua koskevat? Katso Liikenneturvan 4 vinkkiä onnistuneeseen ajoon

Mahtuvatko sähköpotkulaudat kaduille? Kyllä, mutta silloin kannattaisi hidastaa autojen nopeusrajoituksia 30 kilometriin tunnissa

Suomen erikoinen laki – humalassa pyöräily on kiellettyä, mutta sallittua

Lue seuraavaksi