1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Rokotusvuorossa olevia ryhmiä laajennetaan – nykyisillä ryhmillä rokotteita uhkaa jäädä yli

Rokotukset jatkuvat jälleen pääsiäisen jälkeen.

koronarokote
Koronarokotukseen käytettäviä ruiskuja rokotuspisteessä.
Rokotusvuorossa olevien ryhmien porrastaminen vähensi ruuhkia, mutta nyt rokotteita on enemmän kuin rokotettavia.Tiina Jutila / Yle

Siun sote laajentaa koronarokotusvuorossa olevia ryhmiä. Kuluva viikko on osoittanut, että rokotettavat ryhmät ovat liian pieniä, sillä rokotteita on jäänyt yli.

Ajanvarausta laajennetaan porrastetusti ensi viikosta lähtien. Seuraavana rokotusvuorossa ovat vuonna 1948 syntyneet ja sitä vanhemmat.

Lisäksi 65–69-vuotiaiden rokotukset laajenevat koskemaan koko ikäluokkaa, eikä vain sairauden perusteella riskiryhmiin kuuluvia.

Ajanvaraus rokotusvuorossa oleville ryhmille aukeaa tiistaina 6. huhtikuuta kello 8. Ajan voi varata joko verkkoajanvarauksen tai puhelinajanvarauksen kautta.

Koronarokotusaika on mahdollista varata vielä porrastetun ajanvarauksen jälkeenkin. Koronarokotuksia jatketaan niin kauan, kunnes kaikki halukkaat ovat saaneet rokotteen. Yli 70-vuotiaiden koronarokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin rokotetta.

Sairauden perusteella riskiryhmiin kuuluvien 65–69-vuotiaiden koronarokotukset ovat edenneet hyvin. Lähiviikkoina Siun sotelle saapuu enemmän rokotteita kuin ikäluokan riskiryhmään kuuluvia on rokottamatta. 65–69-vuotiaat rokotetaan yli 65-vuotiaille sopivalla AstraZenecan rokotteella.

Lue seuraavaksi