Paluu pinnalle

Mary Ann -purjealus upposi Kotkan Kantasatamaan elokuussa 2019. Katso tästä, kuinka laiva saatiin vihdoin ylös juuri ennen pääsiäistä.

Mary Annin omistaja hylkäsi aluksensa vierasvenelaituriin kesällä 2019. Sittemmin alus upposi, eikä omistajaan saatu yhteyttä. Viime syksynä kaupunki päätti nostaa tämän 23 metriä pitkän aluksen.

Tähän projektiin on palanut kaikilta paljon aikaa.

Heikki Kuokka, Kotka Yacht Storen yhteiskunta-asioiden avustaja

Talvella alus yritettiin saada kellumaan säkkien varaan. Alus oli kuitenkin epätasapainoinen, joten sitä ei voitu silloin nostaa. Myös talvi toi omat vaikeutensa. Loppusuoralle päästiin tällä viikolla.

Tämä viikko meillä on varattu tähän aikaa.

Kotkan kaupungin tontti-insinööri Katri Ervasti

Ensin nostourakoitsija Rapinsto Oy hivutti öljyntorjuntapuomit paikoilleen.

Vähitellen Mary Annin yläosa alkoi tulla pintaan.

Noston yhteydessä Mary Annin kylkeen tuli vielä uusi reikä. Jaakko Tervala sukelsi tarkastamaan tilanteen.

Hän paikkasi reiän laivan kyljessä. Aluksesta pumpattiin vettä ulos tuntikausia.

Keskiviikkona Mary Ann saatiin vihdoin pysymään pinnalla. Se jätettiin kellumaan yöksi vierasvenesatamaan siirtoa odottelemaan.

Torstaiaamuna valmisteltiin Mary Annin matkaa vastarannalle Hovinsaarelle. Reitti oli selvä, jää oli murrettu valmiiksi.

Ensin Mary Ann lastattiin täyteen monenlaista aluksesta aiemmin irrotettua rojua. Kotkan kaupunki on tehnyt hylätystä aluksesta tutkintapyynnön Kaakkois-Suomen poliisilaitokselle, asiana muun muassa roskaaminen.

Aluksen siirto vaati kaikilta tarkkaa koordinaatiota, sillä laivan rakenteet olivat haurastuneet. Mahdollisimman paljon vettä pumpattiin pois.

Kauan odotettu hinausmatka Kantasatamasta Hovinsaarelle meni sujuvasti suunnitelmien mukaan. Matka kesti puolisen tuntia.

Mary Ann saapui Kotka Yacht Storen laituriin.

Alus solahti paikoilleen nostoliinojen päälle.

Iso laiva vaati myös kookkaan nosturin.

Tiimikin hieman yllättyi siitä, kuinka valtava Mary Ann lopulta oli maalle nostettuna.

Nyt Mary Ann saa kuivua rauhassa pääsiäisen ja siitä eteenpäin. Kuivumisen jälkeen aluksesta lajitellaan jätteet, muun muassa puu ja metalli. Kuivunut puu hyödynnetään lopulta energiapuuna.

Aluksen nostaminen ja siirtäminen maksoivat Kotkan kaupungille 46 500 euroa ja lisäksi jään murtamisen kustannukset. Summa peritään aluksen omistajalta.

Kotkan kaupunki on yrittänyt tavoittaa Mary Annin omistajaa, mutta keskusteluyhteyttä ei ole vielä saatu. Myös kaupungin lakimies on ottanut yhteyttä häneen – tuloksetta.

Tekijät

Teksti, kuvat ja videot

Krista Kierikka

Julkaistu 4.4.