1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ortodoksisuus

Striimi ei välitä suitsukkeen tuoksua ja yhteisön luomaa tunnelmaa – ortodoksinen pääsiäisyön palvelus järjestettiin etänä tänäkin vuonna

Koronan myötä ortodoksinen kirkko on ottanut digiloikan kuten muukin yhteiskunta.

ortodoksisuus
Ortodoksinen jumalanpalvelus Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa pääsiäisenä.
Korona-aikana ortodoksiset jumalanpalvelukset on toimitettu suljetuin ovin. Kuva on Suuren torstain palveluksesta. Petri Aaltonen / Yle

Usean tunnin mittainen pääsiäisyön jumalanpalvelus huipentaa ortodoksien kirkkovuoden. Takana on 40 päivän paasto ja suuri viikko, jotka valmistelevat seurakuntalaisia pääsiäiseen.

Vuoden tärkeintä ajanjaksoa on vietetty jo toista kertaa etänä.

Mikkeliläinen Hannu Rautio on osallistunut pääsiäisyön palvelukseen lähes joka vuosi siitä lähtien, kun liittyi kirkon jäseneksi 20 vuotta sitten.

Hannu Rautio kirkossa.
Ylienkeli Mikaelin kirkon ystäväyhdistyksen puheenjohtajana toimii Hannu Rautio. Petri Aaltonen / Yle

Hän kaipaa sitä, että pääsisi osallistumaan palvelukseen paikan päälle.

– Onhan siinä ero kuin yöllä ja päivällä. On kirkon tuoksut, suitsukkeet ja valaistus, ihmisten kohtaaminen. Ei sellaista tunnelmaa voi kotona olla, koska yhteisöllisyys puuttuu, Rautio sanoo.

Samaa mieltä on hänen tyttärensä Elina Ruuttila. Kun Ruuttilan perhe on seurannut palveluksia kevään aikana striimin välityksellä, ovat ne jääneet taustamusiikiksi.

Lähes kaikki ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kuultavat tekstit lauletaan tai resitoidaan.

– Erityisesti lasten kohdalla huomaa, että he lähtee hirveen mielellään kirkkoon, mutta ei heitä kiinnosta striimin katsominen. Toisaalta palvelusta voi ryhtyä seuraamaan lyhyelläkin varoajalla.

Elina Ruuttila istuu kirkon penkissä.
Elina Ruuttila sai jo lapsena kasteen ortodoksiksi. Ylienkeli Mikaelin kirkosta tulee taas pian hänen kotikirkkonsa. Petri Aaltonen / Yle

Tänä vuonna pääsiäisyön palvelus välitettiin suorana muun muassa Ylienkeli Mikaelin kirkosta Mikkelistä, Helsingistä Uspenskin katedraalista ja Oulusta Pyhän kolminaisuuden katedraalista.

– Tässä tapauksessa rukous kantaa. Pitää muistaa, että pääsiäisen juhla tulee, oli yhteistä palvelusta tai ei, sanoo pastori Mikko Mentu Saimaan ortodoksisesta seurakunnasta.

Iso krusifiksi Ylienkeli Mikaelin kirkossa.
Ylienkeli Mikaelin kirkon krusifiksi. Ortodoksiseen perinteeseen kuuluvat kaksiulotteiset kuvakrusifiksit. Petri Aaltonen / Yle

Ehtolliselle pääsee pienryhmissä

Vaikka palvelukset on tänä keväänä järjestetty suljetuin ovin, ovat ortodoksiset kirkot jakaneet ehtoollista muutamalle ihmiselle kerrallaan.

Paaston aikana palveluksia järjestetään tavallista tiheämmin ja ehtoollista jaetaan myös viikolla.

– Silloin kun olisi muuten ollut tällainen yhteinen palvelus, niin silloin on toteutettu lyhyempiä hartaushetkiä, joissa ehtollinen on jaettu viiden hengen ryhmissä, sanoo pastori Mikko Mentu.

Pappi lukee raamattua ortodoksisessa jumalanpalveluksessa.
Pastori Mikko Mentu Suuren torstain palveluksessa. Petri Aaltonen / Yle

Hannu Rautio on käynyt ehtollisella tiheään, Elina Ruuttilan perheessä ehtollisen nauttiminen on jäänyt tänä vuonna pariin kertaan.

Koronakeväästä huolimatta paastonaika ja pääsiäinen ovat olleet Ruuttilalle tänäkin vuonna erityistä aikaa. Häneen paastoonsa on kuulunut muun muassa negatiivisen puheen vähentäminen. Olo on jo kevyempi.

– Minulle pääsiäinen on aina ollut ilon, riemun ja kiitoksen juhla, hetki jolloin palataan uskon perusasioiden ääreen. Tykkään myös paaston ajasta, koska silloin tulee tarkkailtua ja haastettua itseään ja juhla tuntuu entistä enemmän juhlalta pääsiäisenä, Ruuttila sanoo.

Juhlitaanko ensi vuonna jo yhdessä?

Saimaan seurakunta striimasi pääsiäisyön palveluksen viime vuonna Joroisten tsasounalta ja tänä vuonna Mikkelistä.

– Ensimmäinen vuosi oli shokki, mutta nyt on ollut vuosi aikaa opetella tekniikan käyttöä, pastori Mikko Mentu sanoo.

Pappi kokeilee kameraa ja tietokonetta kirkkosalissa etäjumalanpalvelusta varten
Ylienkeli Mikaelin kirkon jumalanpalvelukset striimataan kevyellä kalustolla. Petri Aaltonen / Yle

Koronan myötä ortodoksinen kirkko on ottanut digiloikan siinä missä muukin yhteiskunta. Mentun mukaan striimipalvelukset ovat tulleet jäädäkseen ainakin Saimaan seurakunnassa.

Striiminä lähetettävien palvelusten hyvä puoli on pastorin mielestä se, että välimatkat ovat muuttuneet lyhyemmiksi.

Nyt mikkeliläiset voivat helposti osallistua Joroisten, Varkauden tai Savonlinnan palveluksiin tai toisin päin. Toki tilaisuuksia voi seurata muualtakin Suomesta.

– On voinut tulla sellainen yhteisöllisyyden tuntu, että on niitä ortodoksiseurakunnan jäseniä muuallakin.

Ehtoollisen asettamisen muisto.
Suurena torstaina toimitettiin Herran Pyhän Ehtoollisen asettamisen muiston palvelus. Petri Aaltonen / Yle

Toisaalta Mentu on joutunut pohtimaan sitä, miten hän etäaikana pystyy hoitamaan papin kuuliaisuustehtävää.

– Näiden katkojen aikana ei pääse pappina vierailemaan ihmisten luona samaan tapaan kuin tavallisesti tai kokoamaan ihmisiä jumalanpalveluksiin. Se on haaste jokaiselle kirkon työntekijälle.

Vuoden päästä pääsiäistä voidaan suurella todennäköisyydellä viettää jo perinteiseen tapaan. Ortodoksisen kirkon jäsenet odottavat tätä innolla.

– Se tuntuu tosi ihanalta. Kyllä meidän perheelle yökirkko ja sen jälkeen syöty juhlalounas on ollut pääsiäisen pääkohta. Riemu on ihan erilainen silloin kun yhdessä ollaan juhlimassa, Elina Ruuttila sanoo.

Hannu Rautio odottaa pääsiäisyön palveluksen erityistä tunnelmaa.

– Ensin ollaan ihan pimeässä. Sitten sytytetään tuli tuohuksiin ja lähdetään antamaan sitä jokaiselle. Kierretään kirkkoa ja lauletaan iloisesti, siinä on sellainen ilo, jota ei muualla koe, Rautio sanoo.

Juttua muokattu 4.4.2021 klo 11.51: Korjattu Elina Ruuttilan sukunimi oikein.

Juttua muokattu 4.4.2021 klo 16.52: Korjattu pääsiäisyön jumalanpalveluksen kesto.

Lue seuraavaksi