1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. murha

Poliisi tutkii kahta epäiltyä murhaa ja kolmea epäiltyä murhan yritystä Turussa

Noin 30-vuotias epäilty otettiin kiinni pernolaisen kerrostalon rappukäytävästä.

Poliisi sai aamuneljän jälkeen ilmoituksen ampumisesta kerrostalossa Turun Pernossa. Kuvassa poliiseja rikospaikalla lauantaiaamuna. Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva

Turun Pernossa tapahtui lauantaina aamuyöllä henkirikoksia. Poliisi tutkii tapauksia kahtena murhana ja kolmena murhan yrityksenä.

Poliisi sai aamuneljän jälkeen ilmoituksen ampumisesta kerrostalossa Turun Pernossa Paavolankadulla.

Paikalta löytyi kaksi vainajaa ja yksi vakavasti loukkaantunut ihminen. Myöhemmin päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaer kertoi, että myös kaksi muuta henkilöä ovat olleet vaarassa joutua henkirikoksen uhreiksi. Poliisin tietojen mukaan näillä kahdella ihmisellä ei ole vammoja.

– Tapahtumia on ollut niin kerrostaloasunnossa kuin kerrostalon porraskäytävässä kuin myös talon välittömässä läheisyydessä, Paaer kertoo.

Kyseessä ei Paaerin mukaan ollut epäillyn asunto.

Poliisi otti epäillyn, noin 30-vuotiaan miehen, kiinni kerrostalon rappukäytävästä.

– Poliisille tuli ilmoitus, että sieltä on laukauksia kuulunut, kertoo Paaer Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Mika Paaer Kuva: Mika Puska

Hänen mukaansa epäillystä tekijästä saatiin nopeasti näköhavainto.

– Hänet otettiin siinä kiinni, ja epäillyt tekovälineet taltioitiin poliisin hallintaan, Paaer sanoo.

Samaa miestä epäillään myös ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta. Tapahtumiin ei liity muita epäiltyjä.

Suurin osa asianomistajista on Paaerin mukaan kolmissakymmenissä. Heistä kolme on miehiä ja kaksi naisia.

Rikoskomisario ei halua avata motiivia tässä vaiheessa

Poliisilla on Paaerin mukaan tiedossa alustava tapahtumakulku sekä vahva näkemys teon motiivista.

– Poliisi on pystynyt henkilöiden puhutuksella selvittämään, mikä teon syynä on. Motiivia en halua kuitenkaan tässä vaiheessa kertoa, Paaer sanoo.

Hän ei myöskään ota kantaa siihen, onko kyseessä kenties järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvästä tapauksesta.

Paaer arvioi, että epäiltyä aiotaan vaatia vangittavaksi todennäköisesti tiistaina.

Poliisiautoja rikospaikalla Turun Pernossa. Kuva: Mika Puska