1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikkiteollisuus

"Jotain kovaa pitäisi tehdä", mietti Mr. Lordi – julkaisee ennätykselliset seitsemän uutta levyä kerralla

Tiettävästi yksikään yhtye maailmassa ei ole aikaisemmin julkaissut yhtä monta täyspitkää albumia yhden päivän aikana.

musiikkiteollisuus
Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu lavalla
Idea seitsemän levyn julkaisemiseen yhtä aikaa kypsyi, kun viime vuonna julkaistun Killection-albumin kiertue tyssäsi alkuunsa koronaepidemian takia.Yle/Harri Hinkka

Suomen toistaiseksi ainoa Euroviisuvoittaja Lordi julkaisee syksyllä ennätykselliset seitsemän albumillista uutta musiikkia saman päivän aikana. Määrä on vähintään Suomen ennätys, mutta yhtyeen itsensä arvion mukaan jopa maailmanennätys.

Bändi kertoi asiasta ensin aprillipilan muodossa ja ilmoitti julkaisevansa neljä albumia, mutta paljasti seuraavana päivänä levyjen määräksi seitsemän.

– Vieläkin fanit epäilevät ja ajattelevat, että julkaisemme kokoelmia tai livejä tai vanhoja demoja. Mutta ei, kyse on täyspitkistä studioalbumeista uutta musiikkia, vakuuttaa Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu.

Parhaillaan käynnissä on levyn numero kuusi äänittäminen. Seitsemän albumia julkaistaan syksyllä Halloweenina 31.10. eli pyhäinpäivän aattona.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Instagramissa

Jättijulkaisu hakee vertaistaan Suomesta ja maailmalta

Käsittämätön jättijulkaisu hakee vertaistaan. Sitä, onko kyse todella ennätyksestä, on kuitenkin täysin varmaksi vaikea selvittää: esimerkiksi musiikkituottajien yhdistys IFPI tilastoi lähinnä levyjen kaupallista menestystä, ei niinkään julkaisutahtia.

– Suurella todennäköisyydellä kyse on ennätyksestä. Ei ainakaan ole tullut vastaan moista. Hatunnoston paikka, kommentoi toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

Edes Ylen äänitearkiston entinen päällikkö, äänilevyn historiasta tietokirjankin julkaissut Pekka Gronow ei uskalla suoralta kädeltä vahvistaa Lordin veikkausta maailmanennätyksestä.

– Ei löydy Suomesta ainuttakaan eikä maailmaltakaan monta, on Gronowin valistunut arvaus.

Mr.Lordi tekee levyään kotistudiollaan. Kuvassa hänen soittimiaan ja tietokoneita.
Mr. Lordin kotistudion äänityslaitteet ovat kovassa käytössä. Syksyllä julkaistavien seitsemän uuden albumin kuutoslevyn kitaroita äänitetään parhaillaan.Risto Koskinen / Yle

Gronowin mukaan tuplalevy ei ole ihmetys, eikä triplalevykään maailmalla kummallisuus. Viikon mittaisten jättisessioiden tuloksena levytettävää musiikkia on kertynyt helpostikin kolmen levyllisen verran julkaistavaksi.

– Jättiteokset, kuten Wagnerin oopperat tai jotkut hengelliset teoskokonaisuudet vievät monta levyllistä tilaa, mutta alan tuotanto on valtavan suurta ja on melko mahdotonta sanoa mitään ehdottomasti.

Mammuttimaisista kokonaisuuksista Gronow mainitsee esimerkkeinä Princen vuonna 2020 postuumisti julkaistun Sign 'o' the times -albumin, jonka laaja boksiversio käsittää kahdeksan levyä ja Decca-levymerkin julkaiseman Richard Wagnerin Ring-teossarjan boksin, jossa on versiosta riippuen 16 levyä tai jopa enemmän.

Teksasilainen räppäri K-Rino julkaisi 2016 kerralla seitsemän levyllistä musiikkia (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun), mutta suoratoistopalveluun julkaistu konemusiikki ei vertaudu bändimusiikkiin ja fyysisiin levyihin.

Mr. Lordin kitaroita hänen kotistudiollaan.
Mr. Lordin kotistudiolta löytyy muun muassa Kissin Gene Simmonsin entinen kirveen muotoinen bassokitara. Risto Koskinen / Yle

Kuuntele Yle Areenassa:

Tiettävästi yksikään yhtye maailmassa ei ole julkaissut yhtä montaa levyä päivässä.

Ongelmana runsaudenpula, ei biisien vähyys

Harva yhtye tai artisti julkaisee seitsemää levyä edes koko uransa aikana. Joillekin muusikoille kappaleiden tekeminen voi olla hyvinkin haastavaa. Mr. Lordilla tilanne on kuitenkin päinvastoin.

– Meillä on aina ollut sellainen positiivinen ongelma, että kirjoitan biisejä koko ajan. Jos meidän yhdellä levyllä on 10 kappaletta, niin se tarkoittaa yleensä, että olen tehnyt levyä varten vähintään 30 kappaletta.

Lordi-yhtyeellä onkin koko ajan käytettävissä yli 500 demovaiheessa olevan kappaleen pooli.

– Kymmenen levyä oli tavoitteena ja olisi lähtenytkin, mutta levy-yhtiö tökkäsi tässä kohtaa.

Idea seitsemän levyn julkaisemiseen samanaikaisesti syntyi, kun viime vuonna julkaistun Killection-albumin kiertue lopahti koronan vuoksi alkuunsa. Ensi vuonna tulee kaiken lisäksi kuluneeksi 20 vuotta Lordin ensimmäisestä Get Heavy -studiolevystä.

– Mietin, että jotain kovaa pitäisi tehdä. Tylsin vaihtoehto olisi ollut ihan perus Lordin hevilevy, mikä ei juuri nyt innosta ollenkaan.

Levypakka täydentää kuvitteellista historiaa

Tulevat seitsemän levyä liittyvät vahvasti viime vuonna julkaistuun Killection-albumiin (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun). Se on kuvitteellinen kokoelmalevy yhtyeen kappaleista eri vuosikymmeniltä.

Lordin saksalainen levy-yhtiö AMF epäili jo Killectionin julkaisemista, joten yhtiön pomoja sai taivutella seitsemän yhtäaikaisen levyn julkaisemiseen. Vastoin "saksalaisten metallimiesten" odotuksia levy osoittautui menestykseksi.

– Sen jälkeen siellä ollaan oltu hiljaa, mutta minä olen vääntänyt sitä veistä haavassa joka ikinen kerta.

Kuuntele Killection-levyn tarina Yle Areenasta: Lordi on lempeä diktaattori: "Päätän miltä bändi kuulostaa ja näyttää"

Lordi Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa.
Viime vuonna Lordi julkaisi kuvitteellisen kokoelmalevyn yhtyeen urasta. Nyt julkaistavat seitsemän levyä täydentävät levytyshistorian 1970-luvulta 1990-luvulle. Kuvassa Lordi UMK-esiintymislavalla.Yle / Miikka Varila

Nyt julkaistavien seitsemän levyn kokonaisuus täydentää Killection-levylle kootun kuvitteellisen levytyshistorian 1970-luvulta 1990-luvulle. Tyylisuunnat vaihtelevat rock'n rollista progen ja diskon kautta 1980-luvun thrash- ja tukkaheviin ja 1990-luvun konemetalliin.

Biisit säveltävä Mr. Lordi kertoo sallivansa yhtyeen jäseniltä omiakin ideoita soitossa, mutta sovitusten suhteen hän on tarkka.

– Jokainen levy on eri tyylinen. Esimerkiksi basso on sellainen instrumentti, että 80-luvulla se ei sooloillut juurikaan, 70-luvulla se ei paljon muuta tehnytkään. Sekin pitää huomioida.

Aikakausien tyylin on kuuluttava, mistä pidetään huoli muun muassa sillä, että jokaisen levyn miksaa eri ihminen, eivätkä he kuule toistensa työtä ennen julkaisua.

8.4. kello 9.08 Tarkennettu juttua: levyt julkaistaan Halloweenina, ei pyhäinpäivänä.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 8.4. kello 23 saakka.

Lue myös:

Mr. Lordin elämäkerta julkaistaan keväällä 2022

Suomen euroviisuvoitosta 10 vuotta – Mr. Lordi: Olimme väärä bändi, väärässä paikassa, oikeaan aikaan

Lue seuraavaksi