1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tieliikennekuolemat

Kiirastorstain kuolonkolarista uutta tietoa: Rengas puhkesi ja kuorma-auto ajautui vastakkaiselle kaistalle, lapsi ja aikuinen kuolivat

Kaksi ihmistä kuoli ja viisi loukkaantui Tampereella kahdessa eri kolarissa.

tieliikennekuolemat
Liikenneonnettomuuden aiheuttama ruuhka ysitiellä Tampereella
Valtatie 9:n ruuhkat olivat kilometrien mittaisia. Kuva on otettu hieman ennen iltapäivä viittä viime torstaina. Marko Melto / Yle

Tampereella sattui kiirastorstaina kaksi vakavaa onnettomuutta.

Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti henkilöauton ja raskaan ajoneuvon yhteentörmäyksessä valtatie 9:llä Tampereella. Surmansa saaneet ja loukkaantuneet olivat kaikki henkilöautossa.

Poliisi epäilee, että kuorma-auton rengas puhkesi ja sen jälkeen ajoneuvo ajautui vastakkaiselle kaistalle. Vastaan tuli henkilöauto, jonka sisällä aikuinen ja alle kouluikäinen lapsi kuolivat. Samassa autossa olleet aikuinen ja alle kouluikäinen lapsi loukkaantuivat vakavasti.

Poliisi tutkii kiirastorstain kuolinkolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena ja vammantuottamuksena, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jani Ortamala kertoo Ylelle. Tekninen tutkinta on vielä kesken.

Toinen kolari perään samalla tiellä

Samalla tiellä sattui hetkeä myöhemmin myös toinen liikenneonnettomuus muutaman kilometrin päässä ensimmäisestä. Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa ja moottoripyörä. Tässä onnettomuudessa osallisena olleet kolme henkilöä loukkaantuivat.

Edellinen kuolonkolari aiheutti ruuhkaa ja henkilöauton kuljettaja törmäsi edellä ajaneen perään. Auto kimposi vastaantulevien kaistalle ja päätyi katolleen. Samaan aikaan toisesta suunnasta tuli moottoripyörän kuljettaja, joka törmäsi tiellä poikittain olleeseen ajoneuvoon ja kaatui.

Kaikki kolme loukkaantunutta kuljetettiin Acutaan. Poliisin tietoon ei ole tullut, että loukkaantuneet olisivat hengenvaarassa.

Tutkinta tässä asiassa on kesken.

Liikenne ysitiellä ruuhkautui onnettomuuden jälkeen. Jonot olivat jopa kilometrien mittaisia.

Muokattu 8.4. kello 10.16: Poistettu maininta, jonka mukaan katolleen päätynyt auto jälkimmäisessä kolarissa olisi ollut perään ajettu osapuoli.

Lue lisää:

Kaksi vakavaa kolaria valtatie 9:llä Tampereella: ensimmäisessä kuoli kaksi ihmistä ja kaksi loukkaantui vakavasti, toisessa kolme lievemmin loukkaantunutta

Lue seuraavaksi