1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valtion tuet

Yrityksille jaetaan taas kohta lisää koronatukia ja monella isolla firmalla suunnitelma on jo selvä – Messukeskus: "Miljoona euroa hakuun heti"

Kustannustuki kolmosessa avautuvat luukut myös yksinyrittäjille ja pienten ravintoloiden sulkukorvaukselle.

Valtion tuet
 henkilöitä hakemassa takeaway lounasta kauppakeskus Kaaressa Hensingissä.
Vaikka ravintoloiden sulkutila yhä jatkuu, pienille ravintoloille on jo sorvattu korvaus valmiiksi. Henrietta Hassinen / Yle

Yrityksille tarkoitetun kustannustuki kolmosen haku aukeaa näillä näkymin vapun alla 27. huhtikuuta ja jatkuu juhannusviikolle asti.

Noin 200 viihde- ja ruokaravintolaa Suomessa ja 40 ravintolaa Norjassa ja Tanskassa pyörittävä Noho Partners aikoo pistää hakemuksen vetämään heti kun se mahdollista.

Haussa on miljoona euroa, sillä valtion koronatukien 800 000 euron tukikattoa on korotettu kustannustuki kolmosessa 1,8 miljoonaan.

– Tietysti aiotaan hakea, tukikatto tuli meillä täyteen jo viime vuonna, sanoo Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström.

Messukeskuksella on sama tilanne ja odotukset korkealla.

– Tottakai, aiomme hakea kustannustukea tulevalla kierroksella. Hyvä, että katto nousi, mutta olisi saanut nousta enemmänkin, sanoo Suomen Messut osuuskunnan toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Tukiehtojen perusteella molemmat tulevat todennäköisesti miljoonansa saamaan. Toimialat kuuluvat koronarajoituksista eniten kärsineiden toimialojen piiriin ja liikevaihdot ovat romahtaneet kauas siitä, mitä ne olivat vuosi sitten marras-helmikuussa. Kustannustuki kolmosessa tukea haetaan viime marras-helmikuussa syntyneisiin kustannuksiin.

Suomi jakaa tukia kitsaasti

Suomea pidetään silti kitsaana ja hitaana tukien jakajana verrattuna moniin muihin maihin.

Vepsäläinen siteeraa Business Finlandin tilastoa (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan pelkästään tapahtuma-alaa on tuettu Tanskassa 400 miljoonalla ja Itävallassa sekä Hollannissa 300 miljoonalla eurolla.

Hän toivookin tukikaton nousevan selvästi vielä kustannustuen neljännellä kierroksella.

– Kyllä me tarvitsemme vielä enemmän. Monissa muissa maissa on hyödynnetty 10 miljoonan tukikattoa, Vepsäläinen sanoo.

Asiakkaat jonottavat Messukeskuksen rokotuspisteen odotusaulassa.
Messukeskuksen tyhjillä olleita jättimäisiä tiloja on käytetty niin koronatestaukseen kuin koronarokotuksiinkin. Tiina Jutila / Yle

Noho Partnersin Vikström on samoilla linjoilla.

Rajoitukset Tanskassa ja Norjassa ovat olleet Suomea tiukemmat, mutta valtiot ovat tukeneet ravintola-alaa suorilla tuilla, jotka ovat kattaneet noin 80 prosenttia koronapandemian aikaisista vuokra- ja muista kiinteistä kuluista.

Yhtiön liikevaihto putosi viime vuonna yli 40 prosenttia edellisvuodesta eli 273 miljoonasta 157 miljoonaan ja tulos painui tappiolle.

– Silti suurin kritiikkini Suomessa kohdistuu hitauteen. Tanskassa ja Norjassa palkoista saatavat korvaukset ovat juosseet koko ajan ja kiinteät kulut tulevat muutaman kuukauden viiveellä. Systeemi on toiminut viime keväästä asti, kun meillä ei ole vieläkään selkeää mallia. Päätöksenteko on Suomessa luvattoman hidasta, sanoo Vikström.

Noho Partersin mukaan Suomen valtiolta konserni, johon siis kuuluu Suomessa lähes 200 ravintolaa, on saanut viime vuonna korvauksia noin 5,1 miljoonaa euroa. Sen sijaan Tanskan valtiolta tuki parillekymmenelle ravintolalle tammi–joulukuussa oli noin 4,5 miljoonaa euroa ja Norjan valtiolta vastaavalle määrälle ravintoloita noin 2,8 miljoonaa euroa.

Yhtiön noin 3000 pysyvää ja vuokratyöntekijää ovat silti joutuneet yt-neuvottelukierteeseen.

– Mikään korvaus ei ole riittänyt lähellekkään paikkaamaan menetyksiä, mutta eihän se liene ollut tarkoituskaan, Vikström sanoo.

Pienten ravintoloiden sulkukorvaus pian jakoon

Myös yksinyrittäjät odottavat haun avautumista. Yksinyrittäjätuki on ensimmäistä kertaa osa kustannustukea, mikä näkyy ehtojen lieventymisenä muillekin pienille yrityksille. Jatkossa tukea maksettaisiin yksinyrittäjille ja pienille yrityksille vähintään 2000 euroa, jos tukiehdot täyttyvät.

Monelle heistä se pienikin korvaus voi ratkaista koko yrittämisen tulevaisuuden.

Lue tästä : "Ranskassa sain 1 500 euroa kuussa tukea nappia painamalla" – Yksinyrittäjä kertoo, että pelkkien suomalaistukien varassa hän olisi jo konkurssissa

Myös pienet alle 49 työntekijän ravintolat pääsevät hakemaan korvausta ravintolasulusta samalta luukulta eli Valtiokonttorista. Tämän mahdollisti kustannustuki kolmoseen pikavauhtia sorvattu lakimuutos. Heille hakuluukku avautunee toukokuun alussa.

Ravintoloiden sulkutila jatkuu näillä näkymin 18.4. saakka.

Ravintolan asiakaspaikat poissa käytöstä poikkeustilanteen vuoksi.
Alle 50 henkilöä työllistävät ravintolat voivat saada pakollisesta sulkutilastaan korvauksia toukokuun alussa.Henrietta Hassinen / Yle

Isoille ravintoloille sulkukorvaus vasta neljännellä tukikierroksella

Isot yritykset joutuvat odottamaan sulkukorvausta pitempään.

Työ- ja elinkeinoministeriö käy parhaillaan neuvotteluja EU komission kanssa mallista, joka sopisi sulkukorvausten maksamiseen.

– Tukikaton eli 1,8 miljoonan euron täyttyminen ei ole ongelma pienten yritysten kohdalla, mutta suurilla kyllä. Tarvitsemme siis tukiohjelman, jossa tukea voidaan maksaa, vaikka katto olisi täynnä, sanoo johtava asiantuntija Maija Lönnqvist työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Isojen yritysten sulkukorvaus on tulossa jakoon samaan aikaan tapahtuma-alan yrityksille tarkoitetun uuden tuen eli tapahtumatakuun ja myös valmistelussa olevan kustannustuki nelosen kanssa. Haun avautumispäivä ei ole vielä selvillä.

Tapahtumatakuuehdotus sai paljon kritiikkiä

Hallituksen ehdotus tapahtumatakuuksi sai juuri päättyneellä lausuntokierroksella paljon kritiikkiä ja muutosehdotuksia.

Tapahtumatakuussa on kyse eräänlaisesta vakuutuksesta, joka korvaisi osan tapahtuman järjestämiskustannuksista, jos tapahtuma peruuntuu tai toteutuu pienempänä koronatilanteen takia.

Ehdotuksen mukaan tapahtumatakuu myönnettäisiin ammattimaisille tapahtumajärjestäjille ja se koskisi vähintään 200 hengen yleisötapahtumia, jotka järjestetään 1.6.–30.9. välisenä aikana.

Kritiikkiä tuli niin takuun piiriin kuuluvien tapahtumien rajauksista, peruutuskorvausten suuruudesta kuin takuuajan lyhyydestäkin.

– Siellä rajataan pois ympärivuotinen toiminta, joten rajataanko meidät nyt tästä ulos. Toinen huoli liittyy ajanjaksoon. Toimialamme on hyvin syksypainotteista, joten ne tapahtumat rajautuisivat silloin tästä ulos. Syksyyn kuitenkin kohdistuu vielä epävarmuuksia ja mitä kansainvälisempi tapahtuma niin sitä enemmän. Näin lyhyt takuukausi ei siis auta lainkaan tapahtumien järjestämistä, Messukeskuksen Vepsäläinen sanoo.

Huolta tuli myös paljon siitä, että tapahtumatakuun ulkopuolelle olisivat jäämässä esimerkiksi ammattimaiset kesäteatterit.

Pulmia nähtiin myös siinä, miten mahdolliset korvaukset tapahtuman peruuntumisesta saataisiin valumaan myös alihankkijoille tai esiintyjille.

Lue lisää:

Ravintoloiden sulkeminen tuntuu välittömästi työntekijöiden kukkarossa – vaihtoehtoina lomautus tai työvuorojen siirto tulevaisuuteen

Näin toimii ravintoloiden sulkemiskorvaus: Palkkakulut korvataan kokonaan, vuokrista 70 prosenttia – Suurille yrityksille valmistellaan oma tuki

Lue seuraavaksi