Hyppää sisältöön

Lepän siitepölyä leijailee jo Itä-Suomessa – keväästä on tulossa hankala allergikoille

Lepän kukinta on voimistumassa lähiviikkoina.

Koivun ja lepän kukinnasta on tulossa runsas. Kuva: Risto Salovaara / Yle

Kuluvasta keväästä ennustetaan hankalaa siitepölyallergikoille.

Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan leppä kukkii parhaillaan Etelä-Suomessa, ja kukinta on alkanut paikoin myös maan keskiosissa.

Siitepölytiedotuksen Norkko-tiedotuspalvelun mukaan lähes koko Itä-Suomessa on jo lepän siitepölyä joko vähän tai kohtalaisesti.

– Lähiviikkoina lepän kukinta voimistuu maan keskiosissa, kertoo Turun yliopiston siitepölytiedotuksen projektitutkija Sanna Pätsi.

Pätsin mukaan lepän ohella myös koivun kukinnasta on tulossa runsas. Koivun siitepölyä voi kulkeutua Suomeen jo nyt Keski-Euroopasta, jossa kukinta on jo alkanut.

Laskentojen perusteella lepissä ja koivuissa on tänä keväänä paljon norkkoja eli puiden kukintoja, joten koko Suomeen odotetaan runsasta kukintaa.

– Tästä keväästä tulee allergikoille varmaan aika hankala, Pätsi toteaa.

Lue lisää: