1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Parikkala

Draama puhkesi pienessä itärajan kunnassa: Parikkalan kunnanhallitus pyysi viikko sitten eroa, nyt se perui eronsa

Kunnanhallituksen on typistymässä varapuheenjohtajan eroksi.

Parikkala
Parikkalan Harjulinnassa sijaitsee kunnanvirasto
Parikkalassa on kuohunut rajayhtiön lisäksi muun muassa ilmapiiriongelmien vuoksii. Arkistokuva.Kari Kosonen/Yle

Itärajalla sijaitsevan Parikkalan kunnan kunnanhallitus on pyörtänyt eropyyntönsä.

Kunnanhallitus päätti pyytää eroa viime viikon tiistaina. Tänään keskiviikkona se kuitenkin kokoontui käsittelemään esitystä, jonka mukaan kunnanhallitus ei eroakaan.

Lue lisää: Taistelu vallasta halvaannutti pienen rajakunnan vuosia sitten, eikä mikään muuttunut – nyt Parikkalan koko kunnanhallitus erosi

Sen sijaan kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Mirja Sikiö (sd.) pyysi eroa kunnanhallituksesta häneen kohdistuneen epäluottamuksen takia.

Esitykset menivät kokouksessa läpi, eli kunnanhallitus on jatkamassa toimintaansa ilman Mirja Sikiötä. Parikkalan kunnanvaltuusto käsittelee Sikiön eroa kokouksessaan huomenna torstaina.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aiemmin valtuuston esityslistalle laitettu hallituksen eropyyntö otetaan pois listalta.

Sinnitellään vaaleihin

Parikkalan kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja, Uus-Parikkalan sitoutumattomien Maija Valkeapää kuvailee tehtyä päätöstä kompromissiksi. Sillä sinnitellään kuntavaaleihin asti.

– Toivotaan, että saadaan hallitus pidettyä jollain lailla toimintakykyisenä, vaikka ideaaliratkaisu tämäkään ei ole. Eivät ne ongelmat tällä poistu eikä tämä vielä pöytää puhdista, mutta toivotaan, että uusi valtuusto pystyy toimimaan toisenlaisessa toimintakulttuurissa, Valkeapää sanoo.

Parikkalan kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja, Uus-Parikkalan sitoutumattomien Maija Valkeapää kommentoi keskiviikkona tehtyjä päätöksiä.

Sikiö: Eron syynä rajanylityspaikan sotkut

Mirja Sikiö kertoi keskiviikkona ennen kokousta, että hänen eropyyntönsä taustalla ovat Parikkalan Raja oy:n perustamiseen liittyvät sotkut.

– Olen joutunut eroamaan Parikkalan Raja oy -asian takia, Sikiö kirjoittaa lähettämässään tekstiviestissä.

Kyse on yhtiöstä, jonka Parikkalan entinen elinkeinojohtaja Pekka Reiman perusti vuonna 2019 ilman esimiehensä eli kunnanjohtaja Vesa Huuskosen lupaa edistämään Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistymistä.

Parikkalan kunnanhallitus piti yhtiön perustamista kunnan etujen vastaisena. Yhtiön perustaminen peruttiin, ja Reimanin työsuhde päättyi (siirryt toiseen palveluun) keväällä 2020 irtisanomiseen.

Irtisanomisen syyksi kerrottiin muun muassa tehtävien laiminlyönnit. Reiman vei asian eteenpäin ja eroa käsitellään parhaillaan Itä-Suomen hallinto-oikeudessa.

Lue lisää: Parikkala päätti perustaa rajanylityspaikkaan liittyvän yhtiön – kunnanjohtajan mukaan hommat eivät ole sen jälkeen menneet ihan nappiin

Oikeuskäsittely nosti sotkun tapetille

Mirja Sikiön mukaan Parikkalan kunnanhallitus käsitteli Reiman-asiaa sisäisesti uudelleen nyt, kun asia nousi uudelleen ajankohtaiseksi oikeuskäsittelyn takia.

– Minulle ei annettu muita vaihtoehtoja kuin erota. Tässä Parikkala Raja oy -asiassa on Ari Bergillä osuutta asiaan, mutta epäluottamus kohdistuu vain minuun, Sikiö kirjoittaa.

Hän kuvailee tilannetta henkisesti raskaaksi ja toteaa, ettei pysty raskaassa tilanteessa kommentoimaan asiaa enempää.

Sikiön mainitsema Ari Berg (kesk.) on Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kuntapolitiikan konkari, joka on johtanut kunnanhallitusta koko 2000-luvun.

Berg ei ota suoraan kantaa rooliinsa Sikiön mainitsemassa epäluottamuksessa mutta katsoo, että jokaisella kunnanhallituksen jäsenellä on tilanteessa osuutensa.

– Ei hallitus olisi muuten pyytänyt eroa. Niin puheenjohtajilla kuin kaikilla muillakin on ollut tällaisia keskinäiseen työskentelyyn liittyviä kysymyksiä, jotka ovat vaikuttaneet, Berg sanoo.

Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg (kesk.) kommentoi kunnanhallituksen epäluottamustilannetta ja keskiviikon päätöksiä.

Bergin mukaan päätös eropyynnön pyörtämisestä oli valtuustoryhmien yhteinen. Hän katsoo sen myös luottamuksenosoitukseksi itselleen kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Uhrattiinko Mirja Sikiö koko muun porukan puolesta?

– En tekisi sellaisia johtopäätöksiä. Minun mielestäni Mirja Sikiö on tehnyt henkilökohtaisen oman ratkaisunsa tässä. Hän on pyytänyt eroa ja toimittanut eropyynnön asianmukaisesti kuntaan, Berg sanoo.

Berg ei ole ehdolla tulevissa kesän 2021 kuntavaaleissa. Viime aikojen tapahtumat eivät hänen mukaansa ole vaikuttaneet asiaan, vaan päätös luopumisesta on syntynyt jo vuosia sitten.

Useita kähinöitä

Parikkalan rajayhtiöön liittyvät kiistat ovat vain osa kunnassa muhineita ongelmia.

Kunnanhallituksen jäsenet kertoivat viime viikolla, että – nyt jo peruuntunut – kunnanhallituksen ero johtui pitkään jatkuneesta epäluottamuksesta ja tyytymättömyydestä kunnan päätöksentekokulttuuriin.

Viime vuonna kunnan työntekijät kertoivat pahasti tulehtuneesta työilmapiiristä. He vaativat parempaa tiedonkulkua, avoimuutta ja työntekijöiden ajatusten ja ehdotusten huomioon ottamista.

Parikkala muistetaan myös vuoden 2013 kunnanjohtajakohusta, jossa Hans Olander ajettiin pois kunnanjohtajan paikalta. Olanderin jälkeen Parikkalaa on johtanut Vesa Huuskonen.

Lue lisää: Pieni kunta tuhosi yhden miehen uran ja oman maineensa – näin Parikkalan kunnanjohtaja hävisi taistelun vallasta

Lue seuraavaksi