1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulu

Oulun helpottuneen koronatilanteen uusista rajoituksista ja suosituksista päätetään ensi viikolla

Oulussa ei jatkossa tiedoteta päivittäistä tartuntojen määrää. Koronatilanne on rauhallinen ja Oulu on epidemian perustasolla.

Oulu
Rotuaari vappuaattona
Koronatilanteen vuoksi Oulun keskusta on ollut kuluneen vuoden aikana tavanomaista hiljaisempi.Timo Nykyri / Yle

Oulun kaupunki lopettaa päivittäisen koronatartuntamäärien tiedottamisen. Kaupunki julkaisee jatkossa maanantaisin viikkokoosteen tartuntojen tilanteesta.

Koronatilanne on rauhoittunut ja Oulu sekä Pohjois-Pohjanmaa ovat koronaepidemian perustasolla.

Oulun kaupungin johtoryhmä päätti tänään, että se linjaa rajoituksista ja suosituksista ensi viikon keskiviikkona sen jälkeen, kun sairaanhoitopiiri on julkaissut suunnitelman rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta.

Alueellinen koordinaatioryhmä suositteli eilen rajoitteiden purkamista vähitellen ja tilannetta tarkasti seuraten, sillä pääsiäisen mahdollinen vaikutus tartuntamääriin ei ole vielä näkyvissä.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi