1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kasvomaskit

Kertakäyttömaskit rumentavat tienvarsia ja tukkivat pumppuja – roskapihtien kanssa lenkkeilevä Raili Sergejeff paikkaa toisten välinpitämättömyyttä

Maskiroskia varten kauppojen edustoille on lisätty roskiksia, mutta kaikki eivät näytä niihin osuvan.

kasvomaskit
Nainen seisoo marketin parkkipaikan reunustalla, kasvoillaan suojamaski ja aurinkolasit.
Kemiläinen Raili Sergejeff kertoo, että roskisten vieressä lojuvat maskit ottavat päähän. "Ei ole viitsitty katsoa, että se osuu roskiin."Kimmo Hiltula / Yle

Hampurilaispaperit, tupakantumpit ja koirankakkakasat ovat saaneet pandemia-ajan myötä seurakseen hailakansiniset kertakäyttömaskit. Vaikka suurin osa päätyy roskiin, osa lojuu parkkipaikoilla ja maskeja ajelehtii myös viemäriverkostossa.

Käyttösuositusten myötä maskiongelmasta on tullut tuttu useimmilla suomalaispaikkakunnilla ja erityisesti kaupungeissa.

Rovaniemen Prisman pääovien tuntumassa silmiin osuu aamukymmeneltä muutamia märässä maassa lojuvia maskeja. Seutu on siivottu aamulla ennen marketin avautumista, joten roskat ovat tuoreita.

– Ei se mitenkään valtava ongelma ole, mutta työllistäähän se, kun jokainen yksittäinen maski on haettava pois. Eikä niitä voi käsin kerätä vaan pitää olla jonkinlainen apuväline, toteaa Prisman johtaja Matti Puranen.

Maskijäteongelma näyttäytyy selvimmin kauppojen pihoilla, joissa maskeja laitetaan naamaan ja otetaan pois. Maski voi tippua taskusta vahingossakin kun auton avainta kaivetaan.

Rovaniemen Prisman johtaja Matti Puranen huhtikuussa 2021
Rovaniemen Prisman johtaja Matti Puranen kertoo, että asiakkailta tulee palautetta pihalla lojuvista maskeista viikoittain, joskus päivittäin. Isolla parkkialueella ei voida olla jatkuvasti keräämässä roskia.Annu Passoja / Yle

Lenkille roskapihtien kanssa

Osa ulkona liikkujista ei kestä katsoa roskaista tienoota ja korjaa toisten jälkiä hyvää hyvyyttään. Kemiläinen Raili Sergejeff on kerännyt luonnosta yhtä ja toista: karkkipapereita, noutoruokapakkauksia, autonrenkaita ja nyt myös maskeja.

– Jos minulla on muovipussi mukana, niin kyllä minä maskejakin kerään. Paljain käsin tai hanskoilla en ota, olen erittäin varovainen sen suhteen, Sergejeff kertoo.

Kun Sergejeff lähtee ulkoiluttamaan koiraansa, hän nappaa usein mukaansa myös roskapihdit. Jokaisella kauppareissulla kaupan edustalla lojuu ainakin neljä, viisi maskia.

– Olen minä pyörätienkin varrella nähnyt. Joku on varmaan huomannut kesken reissun, että maski on jäänyt naamalle ja heittänyt sen ulos autosta.

Roskajuoksijan päiväkirjaa Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) pitävä nurmijärveläinen Kaisu Paulanto pitänee hallussaan maskien poiminnan ennätystä lähes 3700 maskilla.

Yhdellä seitsemän kilometrin juoksulenkillä Paulanto kertoo löytäneensä 94 käytettyä kertakäyttömaskia.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Maskeille tilaa lisäroskiksilla

Monissa marketeissa ja ostoskeskuksissa maskien päätymistä roskiin on edesautettu lisäämällä roskisten määrää. Rovaniemen Prismassa on sekä lisätty roskiksia että kasvatettu niiden kokoa. Sisäänkäynneillä tervehtivät 240 litran sammiot.

– Roskien vastaanottokapasiteetti on varmaan viisinkertainen, Matti Puranen vertaa normiaikaan.

Myös Rovaniemen keskustassa sijaitsevan ostoskeskus Revontulen sisäänkäynneille on tuotu roskikset nimenomaan maskijätettä varten.

Citymarketissa roskiksia ei ole lisätty, mutta maskit ovat kauppias Jukka Vornasen mukaan siitä huolimatta löytäneet kohtuullisesti tiensä roskikseen.

Lopulta maskit poltetaan muun sekajätteen mukana energiaksi.

Lue lisää: Maskeista on tulossa uusi tupakantumppi – kaduilla lojuu nyt maahan heitettyjä kasvomaskeja, joiden maatuminen voi kestää jopa 500 vuotta

Maskit riesana jätevedenpumppaamolla

Kertakäyttömaskeja on vedetty myös vessanpöntöstä sillä seurauksella, että ne ovat päätyneet tukkimaan pumppuja jätevedenpumppaamoilla. Tästä on kokemusta eri puolilta Suomea ja Lapissakin esimerkiksi Keminmaassa.

Työnjohtaja Seppo Juopperi Keminmaan Energia ja Vesi -yhtiöstä kertoo, että maskeja on päätynyt jätevesiverkostoon pitkin pandemiavuotta. Imuautoa tarvitaan isoimmilla pumppaamoilla kolmisen kertaa vuodessa.

– Kun pumppu heittää pelaamasta eikä toimi, niin sitten mennään tutkimaan, mitä siellä on.

maski maassa Rovaniemen Prisman edessä
Joskus maski voi tippua taskusta tai laukusta vahingossakin.Annu Passoja / Yle

Jätemössön seasta erottuu Juopperin mukaan kasvomaskeja ja yhtä hankalaksi riesaksi osoittautuneita kuituliinoja, tosin kovin yksityiskohtaista tarkastelua ei tehdä.

– Se on sitä itteään, minkä seassa ne maskit on.

Kemijärveltä uutisoitiin samasta ongelmasta helmikuun alussa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut.

– Kyllä niitä edelleen tulee jäteveden mukana. Kerran viikossa jollain pumppaamolla joudutaan nostamaan pumppu ja poistamaan maskeja käsin, kertoo vesihuoltopäällikkö Mika Säärelä Kemijärven Lämpö ja vesi Oy:stä.

Kemissä ja Rovaniemellä vastaavaa ongelmaa ei ole vesihuollosta vastaavien yhtiöiden mukaan ollut.

roskis kasvomaskeille Rovaniemen Prisman pihalla
Rovaniemen Prisman pihalla olevat maskiroskikset tyhjennetään kerran päivässä. Annu Passoja / Yle

Lumien sulaminen paljastaa totuuden

Kun loputkin lumet Lapissa sulavat, totuus paljastuu teiden varsilla. Rovaniemen puistojen ja teiden varsien puhtaanapidosta vastaavassa Alltime Oy:ssä ei uskota, että maskijäte tekisi pian koittavasta kevätsiivouksesta tuntuvasti työläämpää.

– En usko, että merkittävää ongelmaa näkyy. Noutoruoka-astiat ovat olleet isompi ongelma, mutta sekin on tasaantunut, sanoo työnjohtaja Tanja Jurvansuu Alltime Oy:stä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 saakka.

Lue myös: Miljardeja maskeja ja lisää pakkausmuovia – Kuusi syytä, miksi korona käänsi muovin kulutuksen kasvuun

Lue seuraavaksi