1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keitele

Keiteleellä huutokaupataan 90-luvulla rakennettu kyläkoulu

Huutokauppa päättyy toukokuun puolivälissä ja koulu on tarkoitus myydä korkeimman tarjouksen tehneelle.

Keitele
Pohjois-Keiteleen koulu.
Pohjois-Keiteleen koulu huutokaupataan.Keiteleen kunta

Mikäli olet haaveillut asuvasi kyläkoulussa, sellainen olisi nyt kaupan Keiteleellä. Pohjois-Keiteleen koulu on asetettu huutokaupattavaksi. Lähtöhinta on 20 000 euroa.

Koulu on rakennettu vuonna 1990, mutta koulutoiminta rakennuksessa on loppunut jo 2000-luvun alkupuolella. Sen jälkeen rakennuksessa on ollut lastenkotitoimintaa vuoteen 2015 saakka. Viime vuosina koulu on ollut hyvin vähäisellä käytöllä.

– Jotain kylä- ja kansalaisopistotoimintaa on ollut, mutta hyvin vähäistä, Keiteleen kunnanjohtaja Juha-Pekka Rusanen kertoo.

Kunnan kannalta koulun ylläpito tyhjänä ei ole kannattavaa, joten koulu ja tontti on päätetty huutokaupata.

Huutokauppa päättyy toukokuun puolivälissä ja koulu on tarkoitus myydä korkeimman tarjouksen tehneelle.

Koulurakennus on viime vuosina herättänyt kiinnostusta ja kunnanjohtaja toivoisikin, että uusi omistaja löytyisi huutokaupan kautta.

– Viimeisen vuoden aikana olen käynyt ehkä neljä kertaa jo esittelemässä koulua potentiaalisille ostajille, mutta vielä ei ole tullut kauppoja.

Koulussa on liki 670 neliötä ja rakennuksen käyttötarkoitus on jo aiemmin muutettu koulusta asuinrakennukseksi. Koulussa on muun muassa 15 asuinhuonetta, kaksi keittiötä ja kolme pesuhuonetta sekä liikuntahalli.

Lue seuraavaksi