1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mielenterveys

Lobotomioita, sähköshokkeja, eristämistä – historiassa kiinnostavat rujot yksityiskohdat, mutta elämä vanhassa mielisairaalassa oli myös välittämistä: "On pyritty hyvään"

Muistot Törnävän sairaalasta halutaan talteen. Perinneyhdistys on ottanut työn sydämenasiakseen.

mielenterveys
Lobotomia leikkaukseen käytetty kallopora
Törnävän sairaalassa tehtiin 390 lobotomiaa. Välineistö on esillä Sairaalamuseossa Seinäjoella.Pasi Takkunen / Yle

Yksi aikakausi psykiatrisen sairaanhoidon historiaa päättyy, kun vanhan piirimielisairaalan alueelta Seinäjoella poistuvat viimeisetkin psykiatrian palvelut ensi lokakuussa.

Rauta-aidalla visusti ympäröity alue oli pitkään varsin suljettu ulkopuolisilta. Potilaat ja henkilökunta perheineen asuivat alueella ja portit lukittiin öiksi. Sisäpuolelle syntyi tiivis yhteisö.

Nyt sairaala-alueesta tehdään kaikille avoin kulttuurikaupunginosa. Portit on jatkossa tarkoitus pitää apposen auki.

Törnävä on vuosien varrella ollut monelle koti ja työpaikka. Seinät, pihat ja polut ovat muistoja täynnä.

Huolenpitoa ja pyrkimys hyvään

Piirimielisairaalan toiminta alkoi Seinäjoella vuonna 1923.

Lähes sadan vuoden aikana sairaalassa on muun muassa annettu insuliini- ja sähköshokkihoitoja sekä tehty lobotomioita.

Mielitaudit on pyritty parantamaan aina, kun se yleensä ihmisvoimin on katsottu mahdolliseksi, kirjoittaa Alpo K. Rapila sairaalan 50-vuotishistoriikissa (1973).

Vuosikymmenten kuluessa hoitomenetelmät ovat muuttuneet. Esimerkiksi psyykenlääkkeet vähensivät teknisten hoitotoimenpiteiden tarvetta ja lyhensivät hoitoaikoja, jotka saattoivat olla vuosia – tai eliniän. Sairaalassa on vietetty potilaiden rippijuhlia, syntymäpäiviä ja häitä.

Tylsämielisten eli kehitysvammaisten lasten aidattu ulkoilualue Törnävän sairaalan pihalla vuonna
Sairaalassa hoidossa olevat tylsämieliset lapset ulkoilivat aidatulla alueella 1930-luvun alussa.Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry

Myös suhtautuminen psykiatrisiin sairauksiin on muuttunut. Sen tietää työuransa Törnävän sairaalassa tehnyt, nyt jo eläkkeellä oleva psykiatrinen sairaanhoitaja Raija Kontiola.

– Alkuaikoina on mietitty, että mielen sairaus on synti tai rangaistus, Kontiola sanoo.

Sairaalan historiateoksissa käytetään sanoja kuten ihmispolo, hoidokki ja järjenvalo. Nykykielenkäytöstä niitä on turha hakea.

Inhimillisesti katsoen laitokseen pääseminenkin paransi monesti henkilön elämänlaatua.

Antero Lassila

Kyse on aina kuitenkin ollut oman aikansa huolenpitosta, arvelee ylilääkäri, psykiatrian toiminta-aluejohtaja Antero Lassila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

– On pyritty hyvään. Kun ei ollut lääkkeitä, ihmiset sairastuivat pysyvästi ja heitä oli vaikea auttaa. Inhimillisesti katsoen laitokseen pääseminenkin paransi monesti henkilön elämänlaatua, Lassila sanoo.

Potilasajasta painajaisia

Pakko-oireiseen häiriöön eli OCD:en sairastunut seinäjokelainen Timo Kallioaho oli Törnävällä hoidossa vuosina 1986-1992. Hänelle sairaala-ajasta on jäänyt parhaiten mieleen pelko.

Kallioaho näkee edelleen painajaisia osastolta, vaikka pääsi siviiliin jo 29 vuotta sitten.

– Juuri tänä aamuna oli olo, että olen siellä sairaalassa, Kallioaho kertoo.

Timo Kallioaho Olkkarin edessä Seinäjoella
Pakko-oireisen häiriön takia Timo Kallioaho oli Törnävän sairaalassa kuusi vuotta. Vapaaehtoistyö on nyt osa hänen arkeaan.Hanne Leiwo / Yle

Sairaus rajoitti Kallioahon elämää osastoaikoihin niin paljon, että siitä aiheutunut ahdistus sekoittuu muistoihin ja lääketokkuraan.

– Muistan esimerkiksi, miten neljä hoitajaa piti kiinni raivostuneesta potilaasta ja yksi antoi hänelle rauhoittavan piikin keskellä huonetta. Säikähdin joka kerta, kun niin tapahtui, Kallioaho muistelee.

Avun pakko-oireiseen häiriöön toi Kallioaholle vuonna 1992 tehty kapsulotomia. Se on leikkaus, jossa aivojen tiettyyn hermorataan tehdään pieni peruuttamaton vaurio, jonka tarkoitus on lievittää pakko-oireita. Hoitoa ehdotti sairaalaan tullut uusi lääkäri.

Tällä hetkellä Kallioaho asuu itsenäisesti omassa kodissaan. Hän on aktiivisesti mukana OCD-järjestötyössä, sillä tiedon jakaminen sairaudesta, joka aikanaan invalidisoi hänet niin pahasti, tuntuu tärkeältä.

Törnävän sairaala-alueella hän ei juuri käy. Autottoman olisi sinne vaikea mennä toiselta puolen kaupunkia, mutta eipä Kallioaho oikeastaan edes sinne haluakaan.

– Ehkä siinä on vähän välttelyäkin.

Sairaalamuseon rakennus Törnävän sairaalan alueella
Kaatuvatautisten naisten osasto valmistui Törnävän sairaalaan vuonna 1928. Pasi Takkunen / Yle

Käsivarren verran yksityisyyttä

Vuonna 1928 kaatumatautisten naisten osastoksi valmistuneissa tiloissa oli sairaalatoimintaa vielä vuonna 2004. Tosin tilat olivat silloin jo auttamattoman vanhanaikaiset.

– Jos tietokoneen, tiskikoneen ja imurin pisti päälle yhtäaikaa, paloivat sulakkeet koko osastolta, muistaa tälläkin osastolla työskennellyt Raija Kontiola.

Hissittömän talon toiseen kerrokseen noustiin kapeaa portaikkoa pitkin. Seinät olivat paksut ja entisen eristyshuoneen ovi erityisen paksu.

Potilashuoneissa oli aina useita potilaita. Heistä yhdellä oli sänky seinän vieressä ja siten edes aavistus yksityisyyttä.

– Muilla oli yksityisyyttä käsivarren verran, Kontiola sanoo.

Raija Kontiola on yksi Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistyksen vapaaehtoisista, joka työskentelee Sairaalamuseossa.
Työuransa Törnävällä tehnyt Raija Kontiola tallentaa nyt sairaalan historiaa museon kokoelmiin.Pasi Takkunen / Yle

Nyt näissä tiloissa toimii Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistyksen Sairaalamuseo. Törnävän sairaalan henkilökunta perusti yhdistyksen vaalimaan alueen historiaa ja yhteisöllisyyttä 30 vuotta sitten. Tätä työtä yhdistys toteuttaa museossaan.

Museoksi muutetun entisen osaston seinillä on potilaiden maalaamia tauluja, pöydillä ja hyllyillä kymmenittäin käsitöitä. Tilat on potilaiden kanssa yhdessä toteutettu.

– Kun museota rakennettiin, suunnittelimme potilaiden kanssa yhdessä, mihin mitäkin laitetaan. Se oli hyvin tärkeää, Kontiola kertoo teoksia esitellessään.

Paljon muutakin kuin lobotomioita

Vuonna 1979 Liisa Palohuhdan työura Törnävällä alkoi juuri tältä osastolta, jonne hän tuli erikoistuttuaan Tampereella psykiatriseen hoitotyöhön.

Nyt eläkkeellä hän osallistuu Sairaalamuseon toimintaan muun muassa kierrättäen vierailijaryhmiä entisellä työpaikallaan.

Vaikka esillä olevat vanhat hoitovälineet ja -tavat hätkähdyttävät usein museokävijöitä, Palohuhta korostaa, että hoitotyössä on aina toimittu niin kuin on uskottu olevan hyvä.

Museon kiinnostavimpiin kohteisiin kuuluu lobotomiatuoli, jonka ääressä etenkin aikuiset innostuvat esittelemään välineistöä ja toimenpidettä lapsilleen. Potilastyötä tehneen mielestä tuolin voisi kyllä välillä vaikka peittää.

– Se kiinnostaa yleisöä, mutta mielenterveystyö on ollut paljon paljon muutakin, Palohuhta sanoo.

Sairaalamuseon esineistöä inventoidaan
Raija Kontiola ja Seinäjoen museoiden amanuenssi Risto Känsälä käyvät läpi Törnävän sairaalan laajaa kokoelmaa.

"Hoitajalle on aina ollut tärkeintä potilas"

Sairaalamuseon esineet herättävät muistoja täällä töissä olleissa. Kontiola ja Palohuhta tietävät, miten niitä on käytetty ja miksi. Osastolla kierrellessä naisten puheissa vilisee tärkeitä potilaita ja tapahtumia.

He kertovat, miten hoitajat pyrkivät parhaansa mukaan toimimaan siltana potilaan ja tämän perheen välillä. Ja sen, miten kotiutettavien potilaiden eläke- ja asuntoasioita järjesteltiin heidän puolestaan kerta toisensa jälkeen.

Hoitosuhteet olivat pitkiä, joten luottamuksen syntyminen oli tärkeää.

– Olimme vierelläkulkijoita, kun potilas kävi läpi vaikeita, henkilökohtaisia ongelmiaan. Hoitajalle on aina ollut tärkeintä potilas. Hän on potilaan asianajaja, Palohuhta sanoo.

Edelleen on potilaita, jotka moikkaavat, jos kaupungilla osutaan vastakkain.

Naiset muistuttavat, että hoitohenkilökunta ei aina edes tiennyt, millaisella diagnoosilla potilas osastolle tuli.

– Ei ollut niin kovin tärkeätä, mikä se diagnoosi oli. Kaikki kohdattiin ongelmineen sellaisina kuin he olivat, Kontiola toteaa.

Parhaita kohtaamisia olivat keskustelut yhdessä siivotessa, tiskatessa tai vaikka puutarhatöissä.

– Varsinkaan miehet ei puhuneet, mutta kun alettiin tekemään jotain, otettiin vaikka haravat käteen, jo löytyi sanallinen arkku. Kun yhdessä touhuttiin, he paljastivat todella todella paljon.

Törnävän sairaalaakeittiö 1930-luvulla
Potilaat osallistuivat arkisiin töihin esimerkiksi pesulassa ja puutarhassa. Kuva sairaalan keittiöstä 1930-luvulta.Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry / Sairaalamuseon kokoelmat

Haasteena mielekkyys

Mielenterveystyötä tehdään kansallisia strategisia suuntaviivoja noudattaen. Vaikka palvelut kehittyvät, olisiko menneessä kuitenkin jotain, mitä kannattaisi ottaa mukaan tulevaan?

Törnävän sairaalaan ovat aikanaan kuuluneet sikala, navetta ja pesula sekä maatilat muutaman kymmenen kilometrin päässä. Ne tarjosivat potilaille tekemistä ja mahdollisuuden tuntea itsensä tarpeelliseksi.

Mielekkyys ja arkinen yhteisöllisyys ovat niitä mielenterveystyön haasteita, jotka nostaa esille myös sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Helena Vorma.

Vorma muistuttaa, että vanhoissa mielisairaaloissa pystyttiin tarjoamaan potilaille usein mielekästä tekemistä hyvässä ympäristössä.

– Haasteeksi on noussut, millä tavoin vakavampia psykiatrisia sairauksia sairastaville onnistutaan turvaamaan hoidon lisäksi mielekäs arki, mahdollisuus osallistua yhteisönsä elämään ja yhteiskuntaan, Vorma toteaa sähköpostitse.

Kyltti potilassängyssä Seinäjoen Sairaalamuseossa
Osastoilla oli usein ahdasta, kun potilaita oli jopa kymmenkunta samassa huoneessa.

Yhteisöksi aitojen ulkopuolella

Antero Lassilan mukaan yhteisön ei tarvitse eikä pidä löytyä aitojen sisäpuolelta. Muureja on päinvastoin pyritty aktiivisesti kaatamaan muun muassa vertaistoiminnalla ja kokemusasiantuntijuudella.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on yli 100 koulutettua psykiatrian kokemusasiantuntijaa, joiden kanssa sairaanhoitopiiri solmi viime vuonna noin 4 000 työsopimusta erilaisista työtehtävistä.

– He toimivat kanssamme rinnakkain tuoden oman lisänsä hoitoon ja kuntoutukseen. Psykiatriset sairaudet ovat päässeet muiden sairauksien rinnalle ja tässä suhteessa ehkä pikkuisen jopa somatiikan edelle, Lassila sanoo.

Törnävän sairaalan korvaava uusi rakennus on nimeltään M-talo eli Mahdollisuuksien talo.

Lassila uskoo sekä yhteiskunnan mahdollisuuksiin hyväksyä mielenterveyskuntoutujat osaksi kaikkea tekemistä että ihmisen omiin mahdollisuuksiin selviytyä.

– Sinä olet sinä etkä sairaus.

Jenna Oksaharju Törnävän sairaalan pihalla
Sairaala-alue on tuttu Jenna Oksalahdelle, joka kertoo saaneensa sairaalasta avun silloin, kun on sitä tarvinnut.Hanne Leiwo / Yle

Muistot jäävät

Törnävän sairaalan aika psykiatrian hoitopaikkana on päättymässä. Osastoilla eletään vielä viimeistä kevättä, kesää ja sitten syksyäkin. Terapiat ja kokoontumiset – elämä – jatkuu hetken ennallaan.

Seinäjokelaiselle Jenna Oksalahdelle nämä talot, polut ja pihat ovat tuttuja. Nuoruuden maisemia, hän kuvailee.

Oksalahti sairastaa 1-tyypin kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka diagnosoitiin osastolla täällä Törnävällä vuonna 2008.

Hän laskee olleensa eri pituisilla osastojaksoilla seitsemän kertaa vuoden 2005 jälkeen. Tällä hetkellä hän käy alueella päivätoiminnassa viikoittain.

Ikinä en ole täällä pelännyt, paitsi ehkä itseäni.

Jenna Oksalahti

Oksalahti sairastui anoreksiaan lukiossa, vaikka tunnistaakin masennuksen oireet itsessään jo yläkouluajalta. Kun kaverit suunnittelivat tulevaisuuttaan, Oksalahti ei osannut unelmoida.

– Näin pelkkää tyhjää.

Törnävän alue on ollut Oksalahdelle turvapaikka.

– Ikinä en ole täällä pelännyt, paitsi ehkä itseäni. Olen aina äärimmäisen helpottunut, kun pääsen tänne, missä saan apua, hän sanoo.

Monelle, kuten Jenna Oksalahdelle, muutto tutuista tiloista uuteen taloon on jännittävää ja ehkä vähän haikeaakin. Apu, jota tarvitsee, on pian osattava hakea uudesta paikasta ja tänne jäävät muistot.

Aiheesta voi keskustella 12. huhtikuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Psykiatriset potilaat eristettiin ennen kauas keskustoista, nyt psykiatria halutaan muun sairaanhoidon yhteyteen – "Vähennetään stigmaa"

Piirisairaalan 600 hautaa muistuttavat menneestä – "Kaikkia potilaita ei ilmeisesti edes tunnistettu"

Piirin lapset kasvoivat mielisairaalan alueella – "Oli onni saada viettää lapsuutensa täällä"

Mielisairaalat lakkaavat olemasta, mutta katoaako hulluuden leima?

Lue seuraavaksi