1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Johtajaylilääkäri muistuttaa: Oireilevan tulee pysyä kotona negatiivisesta koronatestistä huolimatta – Länsi-Pohjassa kaksi uutta koronatartuntaa

Karanteenissa alueella on tällä hetkellä noin 50 ihmistä.

koronavirus
Mies menossa koronatestiin Tornion testauskontilla
Testauspiste Tornion rajalla on auki vuorokauden ympäri.Antti Ullakko / Yle

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu eilisen jälkeen kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tapaukset ovat karanteenien sisältä.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on karanteenissa tällä hetkellä noin 50 ihmistä.

Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila muistuttaa, että koronavirustaudin itämisaika on keskimäärin 5–6 vuorokautta ja osa tapauksista ilmaantuu vasta 10–14 vuorokautta altistumisesta.

– Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että lievienkin oireiden ilmaantuessa hakeudutaan koronavirustestiin, vaikka mahdollisesta matkasta vaikeammille epidemia-alueille olisi kulunut pidempi aika.

Taskila muistuttaa, että vaikka oireileva henkilö olisi saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä, ei hänen tule lähteä ihmisten keskuuteen.

– On myös syytä muistaa, että vaikka koronavirustesti olisi negatiivinen, sairaana pysytään kotona eikä mennä töihin.

Lue seuraavaksi