1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. muuttolinnut

Lintujen kevätmuutto on käynnistynyt Meri-Lapissa – alueella on nähty myös jalohaikara ja tundrahanhi

Lähiaikoina alueelle saapuvat rautiaiset ja punarinnat.

muuttolinnut
Telkät ovat ensimmisiä muuttajia, kunhan vain sulapaikkoja löytyy
Meri-Lapissa on havaittu tänä keväänä muun muassa telkkiä.Vesa Vaarama / Yle

Lintujen kevätmuutto on parhaillaan menossa Meri-Lapissa. Tällä hetkellä Perämeren pohjukkaan saapuu muun muassa urpiaisia ja varpusia.

Isompia lintuja, kuten joutsenia, merihanhia ja telkkiä, on alueelle saapunut jo parin viikon ajan. Tämän kevään harvinaisempia vieraita ovat jalohaikara, tundrahanhi sekä kangas- ja tunturikiuru.

Lähiaikoina alueelle odotetaan saapuvan muun muassa rautiaisia ja punarintoja.

Kevätmuutto ajoittuu tänä vuonna tavanomaiseen aikaan.

Viimeaikaisia Meri-Lapin lintuhavaintoja (siirryt toiseen palveluun) voi tarkistaa Kemi-Tornion Lintuharrastajat Xenus ry:n verkkosivuilta.

Lue seuraavaksi