1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. avantouinti

Hyiseen syleilyyn

Moni hurahti koronavuonna talviuintiin. Tapasimme uimareita Kainuussa ja Lapissa.

Kajaanilainen Annakarin Välimäki aloitti avantouinnin viime keväänä, koska halusi löytää matalan kynnyksen harrastuksen, johon on helppo päästä sisälle.

Avantouinti on Välimäen mukaan lisännyt hyvinvointia.

Viime syksynä minulla oli jonkun verran selkäkipuja ja tämä harrastus auttoi niihin.

Annakarin Välimäki

Avantouinnin suosio on kasvanut koronavuonna.

Esimerkiksi Tornion avantouintipaikalle annettiin tänä vuonna yli tuplasti enemmän avaimia kuin viime talvena.

Uusissa harrastajissa on varsinkin perheitä ja nuoria pariskuntia.

Kokenut uimari Piia Liikamaa (ylhäällä vas.) sai myös lapsenlapsensa Fanni Ylitulkkilan (edessä oik.) ja tämän ystävän Minea Enbusken innostumaan talviuinnista. Mukana uintireissuilla on usein myös Johanna Tirroniemi (takana vas.)

Liikamaa aloitti satunnaisen talviuinnin kaksi vuotta sitten, mutta viime syksynä hän alkoi käymään avannolla kaksi kertaa päivässä.

Aamulla ja illalla, kello seitsemän ja seitsemän. Joskus tulee myös käytyä kolmas kerta päivälläkin.

Piia Liikamaa

Liikamaa aloitti avantouinnin, koska maantiepyöräilyn seurauksena lihakset tarvitsivat rentoutumista.

Fanni Ylitulkkila on käynyt avannossa tänä talvena jo yli 70 kertaa ja Minea Enbuskekin yli 50 kertaa.

He aikovat jatkaa harrastusta ensi kaudella.

Avannossa käynti tuottaa mukavan virkeän olon. Alkaa paikat kihelmöimään ja tulee pakostakin hyvä fiilis.

Fanni Ylitulkkila

Kemiläinen 82-vuotias Eila Harju on harrastanut avantouintia yli 20 vuotta.

Harju on kilpaillut avantouinnissa maailmanmestaruustasolla.

Harmittaa niin vietävästi, kun kilpailut on peruttu ja sen takia vähentyi avannossa käynti. Lähden puolustamaan mestaruutta, kun siihen on mahdollisuus.

Eila Harju

Kajaanin avantouimareiden puheenjohtaja Risto Lappalainen on myös kokenut harrastaja.

Parikymmentä vuotta avannolla käynyt Lappalainen on huomannut, että harrastajia on tullut lisää Kajaanissakin.

Kun avannossa on muutaman minuutin se vaatii asennetta, itsensä rauhoittamista ja hengitystä. Siinä oppii aika paljon myös itsestään.

Risto Lappalainen

Vinkit talviuinnin aloittajalle:

Käy liikkumassa ennen avantoon menemistä.

Päätä jo pukukopissa, menetkö veteen.

Älä kokeile varpaalla, vaan mene reippaasti uimaan.

Hengitä rauhallisesti ja laske 20:een.

Älä altista itseäsi kylmälle liian kauaa. Seuraa, miten kehosi reagoi.

Tekijät

Teksti

Juuso Stoor

Mimmi Nietula

Kuvat

Juuso Stoor, Mimmi Nietula

Julkaistu 10.4.

Lue seuraavaksi