1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Laitila

Laitilan kaupungin työntekijä saa edelleen palkallisen vapaapäivän, kun lapsi aloittaa koulun

Laitila haluaa päätöksellä parantaa henkilöstöpolitiikkaa.

Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Laitilassa jatketaan palkallisen vapaapäivän myöntämistä kaupungin työntekijälle lapsen koulunkäynnin aloituspäivänä.

Tarkoitus on tukea huoltajaa olemaan läsnä lapsen ensimmäisen koulupäivän tapahtumissa.

Laitilan kaupunki on osana henkilöstöpolitiikkaa ja työnantajakuvan parantamista kokeillut käytäntöä kahden vuoden ajan elokuusta 2019 alkaen.

Kokeilun aikana palkallista vapaata on käyttänyt vuosittain 16 henkilöä. Laitilan kaupungin mukaan heillä on töissä vuosittain noin 30 henkilöä, joita etu koskee.

Vuosikustannus on ollut alle 5 000 euroa.

Laitilan kaupunginhallitus päätti maanantaina jatkaa käytäntöä toistaiseksi.