1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liberaali demokratia

Jari Ehrnroothin kolumni: Henkilökohtainen ei ole poliittista

Feminismi on röyhkeästi politisoinut sukupuolen, parisuhteen ja perhe-elämän, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Liberaali demokratia
Kuvassa kolumnisti Jari Ehrnrooth.
Laura Railamaa / Yle

Pääkaupunkimme väistyvä pormestari Jan Vapaavuori nimesi taannoin lähtönsä yhdeksi syyksi ei-poliittisten asioiden politisoitumisen. Hänen mukaansa tämä johtuu etenkin vihreistä, jotka haluavat politisoida jopa katujen hoidon (siirryt toiseen palveluun).

Kiista poliittisen ja ei-poliittisen rajoista halkaisee yksilön vapaudelle rakennetun yhteiskuntamallin. Tänä talvena keskustelun railo on revennyt niin taiteessa, tieteessä (siirryt toiseen palveluun) kuin ihmisten jokapäiväisessä elämässä, jota liikkumisrajoituksia koskenut hallituksen lakiehdotus yritti hallita kömpelösti kuin hätääntynyt kontrollifriikki lähimmäisiään.

Torjuessaan hallituksen lakiehdotuksen perustuslakivaliokunta lausui asiasta olennaisen: ”Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei ole mahdollista säännellä kattavasti ihmisten jokapäiväistä elämää. (siirryt toiseen palveluun)” Kaikki ei ole poliittista, vaan isoa osaa elämästä tulee pikemminkin suojella politisoitumiselta.

Itse ajattelen, että pohjimmiltaan liossa on muutakin kuin yksilöllinen elämisen vapaus. Esimerkiksi objektiivista totuutta tavoittelevan tieteen ja esteettisiä itseisarvoja palvelevan taiteen vapaus on turvattava erilaisilta ylivaltaa tavoittelevilta aatteilta, jotka tulkitsevat maailmaa poliittis-ideologisesti. Vallantahtoisen politiikan on ikään kuin suitsittava itseään, koska ainoa yhteinen perusarvomme on yksilön vapaus.

Sama vallan rajoittamisen pyrkimys toistuu valtiosäännössä, joka ohjaa julkista valtaa suojelemaan yksilön oikeutta elää ja liikkua vapaasti. Keskiössä on vapaa yksilö, ei yksimielinen yhteisö eikä holhoava valtio. Jokainen meistä saa aivan itse valita arvonsa ja vakaumuksensa, elinkeinonsa ja elämäntyylinsä, asuinpaikkansa ja ihmissuhteensa.

Pehmeän totalitarismin uhka leijuu ilmassa, jos ihmiset eivät enää yksityiselämässään saa rauhaa poliittiselta valtataistelulta.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tästä liberaalidemokraattisesta periaatteesta samaa mieltä.

Jan Vapaavuoren mainitsemat vihreät ovat nähdäkseni vain yksi muunnelma siitä totaalidemokraattisesta ajattelutavasta, joka haluaa ensin politisoida kaiken ja sitten ohjata kaikkia oikealle tielle kohti parempaa maailmaa. Näitä kiihkeitä ihmisen ja maailman parantajia ei tule ymmärtää väärin. Monet heistä vilpittömästi uskovat olevansa oikeassa. Siksi he tekevät kaikkensa, että kaikki muutkin heräisivät ja löytäisivät saman totuuden.

Mielestäni röyhkeimmän esimerkin aateperusteisesta toisten vapauteen puuttumisesta tarjoaa toisen aallon uusvasemmistolainen feminismi. ”Henkilökohtainen on poliittista”, julisti Carol Hanisch esseessään jo viisikymmentä vuotta sitten (1970).

Tästä lauseesta on tullut aikamme vaikutusvaltaisin vallankumousjulistus. Naisaktivistien pidäkkeettömän painostuksen seurauksena poliittinen valtataistelu on ulotettu perheisiin ja läheissuhteisiin, joita aiemmin vaalittiin ei-poliittisena yksityiselämänä. Siellä missä ennen oli rakkautta ja käytännöllistä yhteiselämää kamppaillaan nyt arvovallasta ja oikeaoppisesta työnjaosta.

Nykyäänhän kukaan ei ylläty, jos feministit kommentoivat omaa ja läheistensä yksityiselämää aatteellisin perustein. Miehen ja naisen suhde nähdään ennen muuta valtasuhteena, mikä usein pilaa hankkeen jo alkumetreillä.

Olen itse saanut havaita, että myös äitien ja lasten väleihin puututaan, jos sukupuolineutraali kasvatus on uhattuna. ”Aiotteko tosiaan kasvattaa siitä tytön”, torui naisasianainen nuorta äitiä, joka esitteli tyttövauvansa vaaleanpunaisia prinsessamekkoja.

Sukupuolen koki ongelmaksi myös se nuoripari, joka ei suostunut kertomaan vauvansa sukupuolta, koska halusi näin turvata lapsensa puolueettoman kohtelun.

Nähdäkseni 1960-luvulta alkanut uuden aallon naisasialiike onkin onnistunut hyvin pitkälle politisoimaan sukupuolen ja koko henkilökohtaisen elämämme, vaikka perustuslakimme turvaa itse kunkin henkilökohtaisen vapauden ja yksityiselämän loukkaamattomuuden. Eihän esimerkiksi lähisuhdeväkivallan rikosoikeudellinen sääntely edellytä yksityiselämän politisointia.

Pehmeän totalitarismin uhka leijuu ilmassa, jos ihmiset eivät enää yksityiselämässään saa rauhaa poliittiselta valtataistelulta.

Olen itse vankka liberaalidemokratian kannattaja nimenomaan siksi, että tämä aatesuunta haluaa tietoisesti rajoittaa sekä julkista valtaa että poliittisesti korrektin arvoyhtenäisyyden tavoittelua. Minusta länsimainen oikeusvaltio on rakentunut turvaamaan jokaisen yksilön vapautta ja ainutkertaista arvokkuutta. Tämä historiallinen kokeilu on vasta alussa ja meidän on varjeltava sitä totaalidemokraattiselta vääristymiseltä, olkoon se sitten vihreää, punaista, mustaa tai feminististä.

Siksi kaikkea ei pidä politisoida eikä henkilökohtainen ole lainkaan poliittista. Päinvastoin, pysyköön politiikka budjetissaan ja kukoistakoon itse elämä vapaana kuin taivaan lintu, jota minkään aatteen monokkelisilmä ei tavoita.

Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut tutkija. Hän on sosiologian ja kulttuurihistorian dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Lapsena souteli Koitereella, sittemmin Haagan takapihalla kolme sisäsoudun Suomen ennätystä. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com (siirryt toiseen palveluun)

Kolumnista voi keskustella 16.4. klo 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi