1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK)

Mitä haluat kysyä EK:n toimitusjohtajalta Jyri Häkämieheltä?

Onko niin, että maan hallituksella ei ole aikaa kuunnella elinkeinoelämän murheita? TV1:n Ykkösaamun vieraana on Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK)
Jyri Häkämies
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina 10.4.Rinna Härkönen / Yle

Kukaan ei tiedä, milloin koronapandemia on ohi. Silti esimerkiksi Tanskassa on ilmoitettu tarkkoja päivämääriä, jolloin rajoituksia puretaan. Miten Suomessa pitäisi nyt menetellä?

Kilpailu suurista investoinneista on kovaa. Neste valitsi Rotterdamin seuraavaksi uusiutuvien tuotteiden jalostamon sijaintipaikaksi. Kisassa oli mukana Porvoo. Käännettiinkö kaikki kivet, jotta jalostamo olisi saatu Suomeen?

Suomen suurimpiin työnantajajärjestöihin kuuluva Teknologiateollisuus irtautuu työehtosopimustoiminnasta. Metsäteollisuus teki saman päätöksen jo aikaisemmin. Työntekijäpuoli on pelotellut sillä, että edessä on epävakaat ajat työmarkkinoilla. Mitä on odotettavissa?

TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina 10.4. klo 10.05 alkaen on Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Häkämiehelle voit lähettää kysymyksiä sähköpostitse TV1.ykkosaamu@yle.fi tai alla olevalla lomakkeella.

Lue seuraavaksi