1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Raisio

Katuvalot pois päältä arkiöinä, vähemmän sairauspoissaoloja – Raision valtuusto saa maanantaina eteensä 3,3 miljoonan talouden sopeuttamisohjelman

Ehdotetulla listalla on 33 toimenpidettä, joilla tavoitellaan 3 320 500 euron säästöjä.

Raisio
Raision kaupungintalo ulkokuvassa.
Raision valtuusto päättää toteutettavista säästötoimista maanantaina.Yle/ Nora Engström

Raision valtuusto saa maanantaina eteensä talouden sopeuttamisohjelman vuosille 2021–2023. Kaupunginjohtaja Eero Vainion ehdottamassa ohjelmassa kustannussäästöjä haetaan noin 3,3 miljoonan euron edestä lähivuosina.

Kaupunginhallituksen hyväksymällä listalla on yhteensä 33 toimenpidettä (siirryt toiseen palveluun) pienemmistä säästöistä suurempiin.

Sopeuttamisohjelmasta on väännetty kättä jo valmisteluvaiheessa. Helmikuussa Vainio veti säästölistan pois kaupunginhallituksen esityslistalta. Silloin säästöjä kaavailtiin neljän miljoonan edestä.

Sopeuttamisohjelma perustuu viime vuonna tehtyyn kaupungin tila ja tulevaisuus -selvitykseen, joka tilattiin konsulttiyhtiö Pearlacon Oy:ltä.

Raision tilinpäätökset ovat olleet alijäämäisiä vuosina 2018 ja 2019. Viime vuonna tilinpäätös oli arvioissa jäämässä myös pakkaselle, mutta valtion tukitoimet koronaviruksen hoitamiseen paikkasivat vajausta. Ylijäämää kertyi 7,3 miljoonaa.

Raision talous on kuitenkin edelleen alijäämäinen ja selvitysten mukaan alijäämäriski on tulevaisuudessa edelleen ilmeinen.

Listalla katuvaloja, kokouspalkkioita ja eläkejärjestelyjä

Suurimpia säästösummia tavoitellaan muun muassa sosiaalipalveluiden tukiasuntoja vähentämällä. Vuonna 2021 tukiasuntoja on 60 ja ensi vuonna 40 kappaletta. Toimenpiteellä arvioidaan saatavan noin 310 000 euron säästöt.

Vajaan 200 000 säästö saadaan, mikäli suunniteltu yksityinen päiväkoti toteutuu Raisioon elokuussa. Tällöin Raisio luopuisi Veitikanraitin päiväkodista ja yhden ryhmäpäiväkodin toiminnasta.

Sairauspoissaolojen määrää pyritään vähentämään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi esimieskoulutuksia, sairauspoissaolojen seurantaa ja työntekijäkokemuksen parantamista. Toimenpiteillä oletetaan saatavan yhteensä noin 400 000 euron säästö.

Erikoissairaanhoidon kustannuksista pyritään karsimaan vuosittain 100 000 euroa.

Myös katuvalot sammuttamalla arkiöinä kello 1–5 välillä Raisio säästäisi noin 90 000 vuodessa. Sammuttaminen ei koskisi pääkatuja. Uudemmilla alueilla voidaan sammuttamisen sijaan myös vähentää valotehoa.

Kuntapoliitikkojen palkkioita tarkastellaan. Jatkossa kokouksen venyessä yli viisituntiseksi, ei korotettua kokouspalkkiota maksettaisi. Säästöä tulisi 20 000 vuodessa.

Listalla ei ole lomautuksia, eikä irtisanomisia. Henkilöstövähennykset on määrä tehdä eläkejärjestelyillä.

Lisää aiheesta:

Raision sopeuttamisohjelma matkasi uuteen valmisteluun

Lue seuraavaksi