1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Savo

Savon Yrittäjien maakunnallinen yrittäjäpalkinto Peltolan Juustolalle

Yrittäjäystävällisin kunta on Leppävirta ja vuoden yksinyrittäjä kuopiolainen Leena Ståhlberg.

Savon Yrittäjien maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saa tänä vuonna rautalampilainen juustoa ja kirnuvoita valmistava Peltolan Juustola Milk In.

Perusteluissa todetaan, että palkittu yritys on erinomaisilla tuotteillaan ollut tuomassa Pohjois-Savoa yhdeksi Suomen tunnistettavista gastronomisista alueista.

Savon yrittäjien puheenjohtaja Tarja Arbélius korostaa tiedotteessa, kuinka lähiruoka on ponnistanut ravintoloiden listoille ja Peltolan juustola on ollut raivaamassa tietä Pohjois-Savolle.

Yrityksen perustaja, yrittäjä Matti Kärkkäinen kertoo Ylelle yllättyneensä valinnasta. Hän iloitsee, ettei lainkaan osannut odottaa yrittäjäkollegoilta palkinnon kaltaista huomionosoitusta.

– Maitoala on on vaikea ala. Ja kun kyseessä on myös ala, joka ei ole ollut keskiössä, niin ei voisi olla tyytyväisempi, Kärkkäinen kiittelee.

Hän kertoo, että viimeinen vuosi on ollut yritykselle haasteellinen. Asiakkaista jopa 75 prosenttia on ravintoloita, joita koronaepidemia on kurittanut rajusti. Tämä on näkynyt myös juustolan toiminnassa.

– Kaksi kertaa olemme joutuneet lomauttamaan väkeä, viime keväänä lockdownin aikaan ja nyt maaliskuussa, kun ravintolasulku alkoi kertoo Kärkkäinen.

Savon Yrittäjät valitsivat vuoden yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi Leppävirran ja vuoden yksinyrittäjänä palkittiin kuopiolaisen SUUNTA-palvelut Ky:n Leena Ståhlberg.

Juttua korjattu 12.4.2021 kello 9..50: Korjattu Peltolan Juustola Milk In -yrityksen kotipaikka suonenjokisesta rautalampilaiseksi.