1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asuminen

Tonttikauppa käy E18-tien varressa reilun 5 000 asukkaan Pyhtäällä – Emma Jylölle Uudenmaan sulku oli viimeinen niitti

Emma Jylö muuttaa miehensä ja koiransa kanssa Pyhtäälle. Tontti on jo hankittu ja taloa rakennetaan tänä vuonna.

asuminen
Korona avasi silmät uusille mahdollisuuksille - Emma Jylö halusi muuttaa pois Helsingistä
Korona avasi silmät uusille mahdollisuuksille - Emma Jylö halusi muuttaa pois Helsingistä

Emma Jylö on Kotkasta kotoisin. Melkein kymmenen vuotta sitten hän muutti miehensä kanssa Helsinkiin töiden ja uusien mahdollisuuksien perässä.

– Nyt sitten tuli kotipaikkakaipuu, kertoo Jylö.

Koronatilanne sai hänet kaipaamaan entistä kotimaakuntaansa Kymenlaaksoa entistä enemmän. Jopa Uudenmaan kokoinen alue tuntui pieneltä.

Jylö liikkuu paljon ulkona luonnossa ja ruuhkattomia ulkoilupaikkoja oli välillä vaikea löytää.

– Koronan myötä tuli sellainen sysäys, että haluan lähemmäs luontoa, lähemmäs vanhempia, ja aika paljon ystäviäkin siellä Kymenlaaksossa asuu.

Lopulta Uudenmaan sulku vuosi sitten ratkaisi sen, että Jylö päätti suunnata miehensä ja koiransa kanssa takaisin maalle.

Ykkösvaihtoehtona Pyhtää

Pyhtää oli pariskunnalle ykkösvaihtoehto alusta asti oman talon rakennuspaikaksi.

– Pyhtäästä tulee paikkana jo sellainen hyvä fiilis. Se on pieni, luonto on lähellä ja pääkaupunkiseudulle on lyhyt matka, kun täällä vielä työssä käydään, sanoo Jylö.

Hän arvostaa nopeaa moottoritieyhteyttä pääkaupunkiseudulle. Ajomatka Pyhtäältä Helsinkiin on hieman yli sata kilometriä.

– Moottoritie on tosi tärkeä. Se mahdollistaa ainakin meille sen, että pääsee suhteellisen inhimillisessä ajassa Helsinkiin töihin.

Hartikantien tonttialue omakotitaloja varten Pyhtäällä.
Pyhtäällä luonto on lähellä.Antro Valo / Yle

Emma Jylö voi tehdä työtään niin etänä kuin toimistolla. Hänen miehensä sen sijaan pendelöi Helsinkiin ja takaisin neljänä päivänä viikossa.

Jylö toivoo, että joskus tulevaisuudessa vielä junaratakin sujuvoittaisi kulkemista pääkaupunkiseudulle ja takaisin.

Noin 5 300 asukkaan Pyhtää on houkutellut luokseen myös muita uusia asukkaita. Vuosi sitten uutisoitiin, että kunnan väkiluku kasvoi ainoana kuntana Kymenlaaksossa.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun) viime vuonna muuttotappio kuntien välisissä muutoissa oli suurin Helsingissä ja toiseksi suurin Espoossa. Helsingistä muutti pois 983 henkilöä ja Espoosta 682.

Rauhaa ja luonnonläheisyyttä

Helsingissä Emma Jylö alkoi kyllästyä siihen, että joka paikassa on aina paljon ihmisiä. Rauhaa oli vaikea löytää.

– Entisenä kymenlaaksolaisena oli erilainen kokemus muuttaa Helsinkiin. Se oli jo itsessään tosi suuri muutos. Tietyllä tavalla aina kaipaa luonnonläheisyyttä ja helppoutta, kertoo Jylö.

Toisaalta Jylö kokee, että Helsingissä julkinen liikenne on todella hyvä. Paikasta toiseen pääsee kulkemaan nopeasti, ja kaikki on saatavilla.

Pyhtäällä on silti omat pienen paikkakunnan valttinsa.

– Juuri se rauha ja luonto, sellainen oma tila on ehkä korostunut tänä aikana.

Jokainen myyty tontti on tärkeä Pyhtäälle

Pyhtäällä tonttikauppa käy. Tontteja on myyty enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

– Tänä vuonna on mennyt kuusi tonttia kaupaksi ja varauksia on vielä enemmän sisällä. Nyt ollaan jo paremmassa mallissa kuin viime vuonna yhteensä, kertoo Pyhtään kunnan hallintoasiantuntija Taija Paju.

Monena vuonna tontteja on myyty 3–5 kappaleen vuositahtia.

– Kun aukeaa uusi asuinalue, luvut ovat jonkin aikaa korkeammalla, sanoo Paju.

Aikaisemmin avattiin Sammalkallion alue ja viime vuonna Hartikantien alue. Myös koronatilanne etätöineen kaikkineen on vilkastuttanut tonttikauppaa.

– Moni on huomannut sen, että moottoritie tuo todella lähelle pääkaupunkiseudun ja muut lähiseudun alueet, kertoo Paju.

Pienelle kunnalle jokainen myyty tontti on tärkeä.

– Suhtaudumme tosi positiivisesti uusiin tuleviin pyhtääläisiin, sanoo Paju.

Hartikantien tonttialueella sijaitseva rajamerkki Pyhtäällä.
Jokaisella myydyllä tontilla on suuri merkitys Pyhtäälle.Antro Valo / Yle

Lenkkipolulle suoraan takapihalta

Taija Pajun mukaan yli puolet Pyhtäältä tontin ostavista on uusia pyhtääläisiä.

– Täällä on tosi toimivat peruspalvelut, kaikki on lähellä ja hyvä henki. Lenkkipolulle pääsee suoraan takapihalta ja arki on helppoa, kertoo Paju.

Pyhtää on jo monien vuosien ajan tuonut esille hyviä etätyömahdollisuuksia. Yhteistyötä Loviisan kanssa on tehty jo ennen koronaa, mutta Paju uskoo, että etätyö on tullut jäädäkseen.

– Etätyö on nykyaikaa ja tulevaisuutta. Etätyötä voidaan tehdä ihan varmasti myös sen jälkeen, kun päästään yli tästä pandemiasta.

Hallintoasiantuntija Taija Paju Pyhtäältä.
Pyhtään kunnan hallintoasiantuntija Taija Paju uskoo, että etätyötä tehdään myös tulevaisuudessa.Antro Valo / Yle

Uusia tontteja Lökörentien varrelle

Pyhtääläisissä tonttialueissa on eroja. Pyhtään kunnan hallintoasiantuntija Taija Pajun mukaan kaikkein suosituimmat alueet ovat lähellä palveluja, mutta samalla kuitenkin tarjoavat omaa rauhaa.

– Nyt on täydennysrakentamista Siltakylän ja Heinlahden seuduilla. Se selvästikin vetää. Onhan meillä myös kirkonkylällä tontteja, mutta keskustaajaman alue on selvästi suosituin.

Hartikantiellä on enää yksi tontti vapaana, mutta muilla asuinalueilla on Pajun mukaan vielä tarjontaa.

– Juuri edellisessä kunnanhallituksen kokouksessa hinnoiteltiin Lökörentien varrelle uusia tontteja, kun tätä kysyntää riittää.

Hartikantien tonttialue omakotitaloja varten Pyhtäällä.
Oma rauha on yksi Pyhtään valteista.Antro Valo / Yle

Kiireettömyys tuntuu jo nyt

Emma Jylöllä on paluumuuttamisen suhteen rauhallinen olo. Muuttopäätöksen jälkeen hän on jo huomannut, kuinka kiireettömyyden tunne on jo tullut osaksi elämää.

– Tottakai odottaa, että rakennetaan omaa yhteistä kotia ja päästään sinne suunnittelemaan uusia asioita.

Tällä hetkellä pariskunta odottaa rakennuslupaa Pyhtään kunnalta Hartikantien tontille. Sitä odotellessa he asuvat väliaikaisesti Kotkan Mussalossa.

– Tämän vuoden puolella meistä toivon mukaan tulee pyhtääläisiä. Oma asuntomme on jo Helsingissä myyty, sanoo Jylö.

Helsingissä he asuivat rivitaloasunnossa Tapaninvainiossa, mutta Pyhtään tontilla tilaa on paljon enemmän. Valtaosa sisustussuunnitelmista on jo valmiina. Seuraavana on vuorossa pihaprojekti, kun aikuisiällä Jylö on innostunut entistä enemmän puutarhanhoidosta.

– Siellä on sitä lääniä, minne tehdä. Se on varmasti yksi ihana ajanjakso.

Lue seuraavaksi