1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Myanmar

Myanmarissa väkivaltaisuudet kiihtyvät: yli 80 kuollut uusimmassa verilöylyssä, ensimmäiset kuolemantuomiot annettu

Kansalaisjärjestöjen mukaan yli 600 ihmistä on saanut surmansa runsaat kaksi kuukautta jatkuneissa mielenosoituksissa.

Myanmar
Kypärään pukeutunut mielenosoittaja Yangonissa.
Kypärällä suojautunut mielenosoittaja Myanmarin Yangonissa 20. maaliskuuta.AFP

Myanmarissa on raportoitu uudesta verilöylystä mielenosoittajien ja sotilasjuntan välillä.

Ainakin 80 ihmistä on kuollut Bagon kaupungissa, joka sijaitsee noin 65 kilometrin päässä Yangonista. Väkivalta leimahti torstaiyönä ja perjantaina, mutta uutiset siitä tulivat ilmi vasta kun kaupungin asukkaat pääsivät pakenemaan läheisiin kyliin ja kertoivat tapahtumista.

Silminnäkijöiden mukaan armeijan joukot käyttivät kiväärikranaatteja mielenosoituksen hajottamiseen.

Ensimmäiset kuolemantuomiot annettu mielenosoituksista

Myanmarissa annettiin ensimmäiset kuolemantuomiot maata ravistelevista mielenosoituksista. Yhteensä 19 ihmistä tuomittiin kuolemaan. Tuomiot annettiin armeijan upseerin liittolaisen tappamisesta maaliskuun lopussa maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa, kertoi armeijan omistama Myawaddy-televisioasema.

Kyseessä ovat ensimmäiset protesteihin liittyvät kuolemantuomiot, joista on kerrottu julkisesti sen jälkeen kun armeija kaappasi vallan maassa helmikuun alussa, kertoi uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).

Juntan mukaan vallankaappauksen jälkeen alkaneet protestit ovat rauhoittumassa, koska kansa haluaa rauhaa.

Aseistautunut ryhmä hyökkäsi lauantaina Itä-Myanmarissa poliisiasemalle ja tappoi 10 poliisia, kertoo Reuters. Ryhmä vastustaa poliisien ja armeijan toimia mielenosoittajia vastaan. Maan armeija ei ole kommentoinut hyökkäystä.

Myanmarin YK-suurlähettiläs Kyaw Moe Tun vaati perjantaina YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, että kansainvälinen yhteisö ryhtyisi nopeasti voimakkaampiin toimiin junttaa vastaan. Näitä voisivat olla muun muassa laajemmat talouspakotteet armeijalle, lentokieltoalue ja asevientikielto.

Tieto liikkuu hitaasti, sillä internet-yhteydet on katkaistu

Kansalaisjärjestöjen mukaan yli 600 ihmistä on saanut surmansa runsaat kaksi kuukautta jatkuneissa mielenosoituksissa.

Tällä viikolla sotilasjuntta on katkaissut viimeiset toimivat internet-yhteydet maassa.

Lisäksi juntta on takavarikoinut ihmisten satelliittiantenneja eri puolilla maata, jotta he eivät voisi seurata maansa tapahtumia kansainvälisten uutiskanavien kautta.

Juntta on myös iskenyt satelliittiantenneja myyviin liikkeisiin ja takavarikoinut niiden myymiä antenneja.

Myanmarin Britannian-suurlähettiläs Kyaw Zwar Minn suljettiin puolestaan aiemmin ulos lähetystöstään Lontoossa. Lähetystössä vallan otti Myanmarin sotilasjohtoa edustava sotilasattasea, suurlähettiläs vahvisti torstaina uutistoimistoille.

Lue myös:

Myanmarin sotilasjuntta katkaisi viimeisetkin internet-yhteydet ja takavarikoi ihmisten satelliittiantennit

Myanmarin Britannian-suurlähettiläs lukittiin ulos lähetystöstään – lähettilään mukaan varalähettiläs sekä sotilasjuntan edustaja ottivat vallan

YK:n erityislähettiläs pyysi turvallisuusneuvostolta toimia sisällissodan välttämiseksi Myanmarissa – Kiina hylkäsi ajatuksen pakotteista

Myanmarin väkivallan keskellä elävä suomalainen: "Lapsia ja teini-ikäisiä ammutaan"

Myanmarin armeija on surmannut jopa yli sata ihmistä mielenosoituksissa, raportteja ilmaiskuista syrjäseudulla – "He tappavat meitä kuin kanoja"

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi