1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sijoittaminen

Tässä ovat kansanosakkeet – Yle selvitti, olivatko piensijoittajien pörssisuosikit hyviä vai huonoja sijoituksia

Finnairin takana on nyt lähes neljä kertaa enemmän piensijoittajia kuin reilu vuosi sitten.

sijoittaminen
Finnairin omistaja määrä on kasvanut vuoden 2020 alusta 276 %, kun taas Nokian on laskenut -5 %.
Finnair on uusi suomalainen kansanosake, Nokia on kiikkunut kärkipaikoilla jo vuosia.Henrietta Hassinen / Yle, Thomas Hagström / Yle, grafiikka: Samuli Huttunen / Yle

Suomessa on käynnissä sijoittamisbuumi. Jo yli 900 000 suomalaista omistaa pörssiosakkeita ja heidän määränsä on kasvanut reilussa vuodessa yli sadalla tuhannella.

Mutta millaisia osakkeita suomalaiset ostavat ja omistavat?

Niitä pörssiosakkeita, joiden omistajina on poikkeuksellisen paljon suomalaisia yksityishenkilöitä, kutsutaan usein kansanosakkeiksi. Suomalaisilla piensijoittajilla on ollut pitkään hyvin läheinen suhde esimerkiksi Nokiaan. Toisaalta teleyhtiö Elisalla on ollut paljon yksityissijoittajia siitä lähtien, kun vanhat Helsingin puhelinyhdistyksen puhelinosuustodistukset muuttuivat pörssiosakkeiksi vuosituhannen vaihteessa.

Pörssisijoittamista edistävän Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri toimitti Ylelle tuoreimman listan kansanosakkeista.

– Tyypillisesti kansanosakkeet ovat markkina-arvoltaan suuria yrityksiä, tunnettuja kansainvälisiä brändejä ja hyviä osingonmaksajia. Mutta kyllä erityisesti korona-aikana kansanosakkeiden listalla on nähty pitkästä aikaa myös liikehdintää, Lounasmeri sanoo.

– Suurin muutos on ehdottomasti ollut Finnairin nousu kärkikymmenikköön.

Kuten yllä oleva taulukko kertoo, kaikkein todennäköisimmin suomalaisen piensijoittajan salkusta löytyy Nordean tai Nokian osakkeita. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan ole viime aikoina erityisesti piensijoittajia villinnyt.

Nokian piensijoittajien määrä on jopa laskenut vuoden 2020 alkuun verrattuna – ainoana kansanosakkeiden kärkikymmeniköstä. Notkahdus ajoittuu suunnilleen samaan hetkeen kuin Reddit-verkkopalvelussa syntynyt hype. Wallstreetbets-huuma hyppäytti tammikuussa Nokian kurssia, ja moni piensijoittaja hyödynsi auenneen myyntipaikan.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri
– Koronavuoden aikana yli sata tuhatta suomalaista on innostunut sijoittamaan pörssiosakkeisiin. Siinä näkyy myös osakesäästötilien käyttöönoton vaikutus, Pörssisäätiön Sari Lounasmeri arvioi. Marja Väänänen / Yle

Nokiaa, Nordeaa ja Elisaa lukuun ottamatta kansansuosikit ovat kasvattaneet suosiotaan.

Listakolmonen Fortum on Uniperin oston jälkeen iso eurooppalainen energiapeluri, joka kiinnostaa myös piensijoittajia. Fortumilla on takanaan lähes 80 000 suomalaista piensijoittajaa enemmän kuin vuoden 2020 alussa.

Suhteellisesti eniten piensijoittajien suosiota on kasvattanut kuitenkin kansanosakkeiden listalle noussut Finnair. Korona pysäytti lentoliikenteen ja painoi lentoyhtiöiden kurssit syöksyyn, mutta suomalaiset yksityissijoittajat eivät säikähtäneet. Lentoyhtiö on lähes nelinkertaistanut piensijoittajiensa määrän vuoden 2020 alkuun verrattuna.

Suomalaiset taisivat luottaa siihen, että Suomen valtio ei hylkää lentoyhtiötään.

lasse corin aktia.
– Valtavirtaa seuraamalla saa yleensä pörssin keskimääräisen tuoton. Ja se on historiallisesta näkökulmasta ihan hyvä tulos, jos verrataan esimerkiksi talletusten tuottoihin, Aktian Lasse Corin sanoo.Markku Rantala / Yle

Kansanosakkeista olisi saanut hyvän salkun

Mitä kansanosakkeiden lista kertoo suomalaisista sijoittajista? Pörssisäätiön Lounasmeri kiinnittää huomion listan monipuolisuuteen. Kun suosikkien joukossa on yhtiöitä hyvin erilaisilta toimialoilta, se tasaa riskiä.

– Siinä on paljon suuria ja vakavaraisia yhtiöitä, mutta tyypillisesti joukossa pilkahtaa myös riskialttiimpia sijoituskohteita. Eli kokonaisuudessa voidaan sanoa, että kansanosakkeiden lista kuvaa aika hyvää kollektiivista salkunhallintaa.

Mutta ovatko kansanosakkeet olleet kannattava sijoituskohde? Esimerkiksi viisi vuotta sitten suomalaisten suosikkiosakkeiden joukossa oli tavarataloyhtiö Stockmann, jonka arvosta suurin osa sittemmin pyyhkiytynyt pois.

Aktian pääekonomisti Lasse Corin laski, mitä vuoden 2016 suosikeille tapahtui.

– Jos noin viisi vuotta sitten olisi sijoittanut tuhat euroa jokaiseen kymmeneen suosituimpaan kansanosakkeeseen, se olisi ollut ihan hyvä sijoitus. Se olisi tuottanut hieman paremmin kuin Helsingin pörssin vertailuindeksi, Corin sanoo.

Kuten yllä oleva kaavio kertoo, kymmenestä kansanosakkeesta koottu salkku lähes kaksinkertaistui – Stockmannista huolimatta.

– Stockmanniin sijoitetusta tuhannesta eurosta oli reilun viiden vuoden jälkeen jäljellä noin 150 euroa. Toisaalta esimerkiksi Nesteeseen sijiotettu tonni oli samassa ajassa moninkertaistunut, Lasse Corin sanoo.

Hinnannnousua ihmetellessä on tietenkin syytä muistaa, että koko pörssi on elänyt nousukautta.

Kansanosakkeiden hintakehitys osoittaa, että suomalaiset ovat vähintäänkin kohtuullisen hyviä sijoittajia. Vähintään yhtä tärkeä havainto on, että riskit tasaantuvat, jos rahansa jakaa riittävän moneen kohteeseen.

– Kymmenen yrityksen ryppäässä on onnistujia ja epäonnistumisia – siinä korostuu hyvin paljon se hajauttamisen tärkeys, Lasse Corin sanoo.

Lue lisää:

Suomalaiset säästivät miljardeja, kun koronarajoitukset estivät kuluttamasta – ekonomistit arvioivat, että talletukset alkavat purkautua loppuvuoden aikana

Sijoittajakonkari varoittaa untuvikkoja sudenkuopista: "Markkina on yksi iso seireeni" – Vältä nämä 5 aloittelevan osakesijoittajan virhettä

Nuorten sijoittamisbuumi on kovempi kuin ehkä koskaan ennen – professori kiittää somea: "Säästäminen ja sijoittaminen on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää"

Lue seuraavaksi