1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suezin kanava

HS: S-ryhmä ja muut lastin omistajat joutuvat korvaamaan Suezin kanavan tukkineen aluksen pelastus­kustannukset

Lastin arvoa ja S-ryhmän osuutta siitä ollaan vasta laskemassa.

Suezin kanava
Ilmakuva Suezin kavasta ja Ever Given -konttialuksesta.
Rahtialus Ever Given jäi kiinni lähes viikoksi Suezin kanavaan, joka on Euroopan tärkein tavaraliikenteen väylä.AFP

Suezin kanavan maaliskuun lopulla tukkineen Ever Given -konttilaivan pelastuskustannukset ja muut korvaukset ovat lankeamassa sen lastin omistajien maksettavaksi, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

S-ryhmän tukkuyhtiön Inex Partnersin kansainvälisen logistiikan päällikön Lasse Korhosen mukaan kaupparyhmälle tuli perjantaina sen käyttämältä huolitsijayhtiöltä asiasta ilmoitus.

– Tähän sovelletaan niin sanottua yhteishaverimenettelyä. Se on vanha Kansainvälisen Merioikeusyhdistyksen (CMI) hyväksymä säännöstö, jonka perusteella merikuljetusten riskiä jaetaan lastin omistajien ja varustamoyhtiön välillä, Korhonen sanoo lehdelle.

Egypti vaatii Suezin kanavan tukkineen Ever Given -rahtilaivan omistajalta jopa miljardin dollarin korvauksia, kertoo talouslehti The Wall Street Journal (siirryt toiseen palveluun).

Yhteishaveritakuut rahdin omistajilta

Ever Given -rahtilaivan omistajat ovat nimenneet merenkulkualan korvausasioihin erikoistuneen brittiläisen Richards Hogg Lindley -yhtiön keräämään tarvittavat yhteishaveritakuut rahdin omistajilta.

Korhosen mukaan S-ryhmän kuljetusvakuutusyhtiön pitää antaa Richards Hogg Lindleylle lastin arvoon perustuva vakuus. Ennen vakuuden asettamista S-ryhmä ei voi saada lastia haltuun.

– Meillä on kattava vakuutus, joka käytännössä korvaa tuon summan. Laivalla on kolme kontillista meidän tavaraa. Siellä on muun muassa tuulettimia ja muita kodinkoneita. Suurempi ongelma on se, että laiva on yhä jumissa Egyptissä, eikä ole tietoa, milloin se pääsee jatkamaan matkaa, Lasse Korhonen sanoo Helsingin Sanomille.

Lastin arvoa ja S-ryhmän osuutta siitä ollaan vasta laskemassa.

Helsingin Sanomat kertoo, että tukos aiheuttaa kahden–kolmen viikon viiveitä monien muidenkin alusten kulkuun ja tavaroiden saapumiseen. Osa rahtilaivoista lähti kiertämään tukoksen aikoihin Afrikkaa, ja kanavassa on ollut ruuhkaa.

Lue myös:

Suezilla vielä pitkä jono laivoja – syiden ja vastuiden selvityksestä tulossa vielä pitempi vyyhti

Kanavaviranomainen: Suezin kanavan laivasuma on purkautunut

Suezin kanavaan jumiin jäänyt laiva kiristää vielä pitkään sinun hermojasi ja lompakkoasi – katso lista tuotteista, jotka jäävät saamatta

Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka paljon suomalaisyritysten rahtia on ollut jumissa Suezin kanavassa – pohjalaisia lihataloja viikon viivytys ei hätkäytä

Lue seuraavaksi