1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rikokset

Uusia yksityiskohtia Vallilan taposta tuomitun 16-vuotiaan karkumatkasta: syytetään puukottaneen viiden euron takia Tampereella

16-vuotias oli määrätty matkustuskieltoon, mutta hän rikkoi sitä ja syyllistyi Vallilan henkirikokseen.

rikokset
Muistokynttilät Päijänteentie 19 edustalla
Rikospaikalla paloivat muistokynttilät viime syksynä. Pekka Tynell / Yle

Vallilan taposta pitkän tuomion saanutta 16-vuotiasta nuorta vastaan on nostettu myös joukko muita syytteitä.

Syytteet tulivat julkiseksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina.

16-vuotiasta syytetään nuorena henkilönä törkeän ryöstön yrityksestä Tampereella, tapon yrityksestä Tampereella, näpistyksestä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Loimaalla, törkeästä liikenneturvallisuuden rikkomisesta Loimaalla ja kotirauhan rikkomisesta.

Teoista vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta.

16-vuotias poika tuomittiin helmikuussa yhteensä yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen 18-vuotinaan miehen taposta ja törkeästä ryöstöstä nuorena henkilönä Helsingin Vallilassa viime lokakuussa. Lisäksi Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pojan toukokuussa Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä. Tuomioista voi valittaa hovioikeuteen.

Vallilan veriteon aikaan 16-vuotias poika oli matkustuskiellossa Tampereella ja Loimaalla tapahtuneiden rikosepäilyjen vuoksi. Hän kuitenkin rikkoi kieltoa.

Tapaus on herättänyt paljon keskustelua nuorten väkivallasta ja siitä, miksi alaikäistä ei vangittu. Poika vangittiin Tampereen rikoksista epäiltynä 6. lokakuuta. Vangitsemisen uudelleen käsittelyssä 23. lokakuuta 16-vuotias kuitenkin vapautettiin, ja hänet määrättiin matkustuskieltoon. Tämän jälkeen hän ehti syyllistyä Vallilan henkirikokseen.

Tuoreet syytteet koskevat kaikki samaa päivää 3. lokakuuta. Ne piirtävät rajun kuvan karkumatkasta.

Päivän tapahtumat alkavat selvitä

Syytteiden mukaan pojat olivat matkalla Tampereella 15-vuotiaan pojan äidin autolla ja suunnittelivat ryöstävänsä jonkun saadakseen rahaa.

Kaukajärven kaupunginosassa Tampereella he havaitsivat tuntemattoman miehen kävelemässä. 16-vuotiaan syytetään lähestyneen miestä puukko kädessä. Hän tunnustaa pyytäneensä uhrilta viiden euron seteliä, jonka jälkeen uhri olisi heittänyt häntä juomalasilla. 16-vuotias kiistää törkeän ryöstön yrityksen.

Ryöstön uhri oli sanonut kolme kertaa, ettei hänellä ole rahaa, mutta syyttäjän mukaan 16-vuotias ei luovuttanut. Häntä syytetään tapon yrityksestä.

Uhri kaatui maahan ja hänelle tuli puukotusvammoja ylävatsaan, oikeaan reiteen ja sääreen. Uhri olisi kuollut ilman sairaalahoitoa.

Syyttäjällä on videotallenne todisteena tapahtumasta.

Syyte kertoo, että teon jälkeen alaikäiset nuoret pakenivat autolla paikalta. Heidän syytetään anastaneen lähes 50 litraa bensiiniä ja poistuneen maksamatta huoltoasemalta.

Tämän jälkeen 16-vuotiaan syytetään ajaneen autoa yleisillä teillä ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Tässä vaiheessa hänen kyytiinsä oli tullut myös 15-vuotias tyttö.

Syyttäjän mukaan 16-vuotias ajoi huomattavaa ylinopeutta. Hänen syytetään ajaneen pakollinen pysähtyminen -liikennemerkin ohitse. Sen jälkeen 16-vuotias menetti ajoneuvon hallinnan ja suistui pellolle. Ainakin toinen 15-vuotias loukkaantui tässä rytäkässä.

Vielä samana päivänä kolmikon syytetään menneen luvatta saunarakennukseen ja oleskelleen siellä yöllä.

15-vuotiaalle tytölle vaaditaan sakkoa ja 15-vuotiaalle pojalle ehdollista vankeusrangastusta.

Lue lisää:

16-vuotiaalle yli yhdeksän vuotta vankeutta 18-vuotiaan taposta ja törkeästä ryöstöstä Helsingin Vallilassa, iski puukolla 20 kertaa

Vallilan veriteosta epäillyn 16-vuotiaan uskottiin pysyvän kaidalla tiellä – vapautettiin vankeudesta viikkoa ennen henkirikosta

Poliisi Vallilan henkirikoksesta: Huumeet tapauksen taustalla, epäillyt ja uhri tiesivät toisensa – asianajaja: 16-vuotias hyvin pahoillaan

Miten on mahdollista, että Vallilan taposta epäillyn nuoren ikää ei tiedetä? Asiantuntija kertoo, miksi lapsen ikä voi olla epäselvä

Lue seuraavaksi