1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lisätty todellisuus

Oulussa Hiukkavaaran koululaiset saavat aiempaa vahvemman visuaalisen kokemuksen opetettavista asioista – apuna lisätty todellisuus

Yli 200 oppilasta pääsee kokeilemaan tekniikka, jossa luokkatilaan tuodaan näkymää esimerkiksi veden kiertokulusta.

Tältä voisi näyttää lisätty todellisuus tabletin näytön läpi luokkahuoneessa. Oulun Hiukkavaaran kouluun lisättyä todellisuutta on kehittänyt Playsign. Kuva: Playsign

Oulussa Hiukkavaaran koulun oppilaat pääsevät kokeilemaan lisättyä todellisuutta. Siinä saadaan tabletin ja puhelimen näytöllä lisättyä samaan tilaan esimerkiksi maantiedossa ja biologiassa opetettavia asioita, kuten veden kiertokulkua ja metsien ekosysteemejä.

Opettaja Veli-Pekka Nitovuori kertoo, että lisättyä todellisuutta pääsee kokeilemaan yli 200 oppilasta. Hänen mukaansa esimerkiksi villieläinten lisäämistä huoneeseen on pienimuotoisesti saatettu kouluissa kokeilla jo aiemmin, mutta kokeilun 5G-yhteyksillä Hiukkavaaran kouluun saadaan paljon hienompia kokonaisuuksia.

Huhti-toukokuun aikana kokeiluun osallistuu oppilaita 3.–4. luokilta sekä ja 5.–6. -luokkalaisia oppilaita. Myös nuoremmat luokat voivat mahdollisesti käydä kokeilemassa lisättyä todellisuutta.

Lisätyn todellisuuden kokeilua varten Hiukkavaaran koulu saa DNA:lta 5G-yhteydet ja tabletit. Kokeilussa ovat mukana myös BusinessOulu, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi, Oulun Digi ja oululainen Playsign-yhtiö.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.