1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Unkari

Unkarissa kuolee ennätysmäärä koronapotilaita ja lääkäreitä estetään kertomasta miksi – "Vaikea totuus voisi tulla julki", sanoo paikallinen päätoimittaja

Unkarissa on Euroopan korkein koronakuolleisuus. Yle selvitti Budapestissa syitä synkkiin lukuihin.

Unkari
Tamás Nagyn isä kuoli koronaan tänä keväänä. Myös Nagy itse joutui sairaalahoitoon.
Tamás Nagyn isä kuoli koronaan tänä keväänä. Myös Nagy itse joutui sairaalahoitoon.Balint Bardi

BUDAPEST Unkarilainen urheilukaupan myyjä Tamás Nagy, 40, oli ambulanssissa matkalla sairaalaan, kun suru-uutinen tavoitti hänet. Hänen koronaan sairastunut isänsä oli kuollut.

Nagy oli itsekin saanut tartunnan ja siksi matkalla sairaalaan. Hän tarvitsi lisähappea. Lääkärin mukaan myös Nagy oli lähellä vakavaa sairastumista viime kuussa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Nagy on jo kotiutunut. Hän pahoittelee sitä, että yskii kesken haastattelun.

– Olen yhä puolikuntoinen, Nagy sanoo budapestilaisessa puistossa.

Nagy on toipumassa, mutta tilanne Unkarissa synkkenee.

Unkarissa kuolee nyt enemmän ihmisiä koronaan kuin missään muussa Euroopan maassa suhteessa väkilukuun.

Tiistaihin mennessä kymmenen miljoonan asukkaan Unkarissa on raportoitu noin 24 000 koronakuolemaa. Päivittäin kerrotaan tuhansista uusista tartunnoista ja 200–300 kuolemasta.

Korkea kuolleisuus tarkoittaa sitä, että Unkarissa on kuolemia suhteessa enemmän todettuihin koronatartuntoihin kuin muissa Euroopan maissa. Se voi johtua siitä, että piiloon jääviä tartuntoja on enemmän.

Syynä voi olla myös terveydenhuollon ylikuormitus.

Unkarin korkeaan koronakuolleisuuteen on vaikea löytää selvää vastausta. Unkarin poliittinen johto on kieltänyt sairaaloiden hoitohenkilöstöä puhumasta vapaasti medialle.

Vapaiden tiedotusvälineiden edustajat ovat julkaisseet avoimen kirjeen (siirryt toiseen palveluun), jossa he kertovat tiedon pimittämisen vaikeuttavan raportointia pandemiasta.

Vain valtiolliset mediat on päästetty koronaosastoille kuvaamaan. Riippumattoman Telex.hu-verkkolehden päätoimittaja Veronika Munk sanoo, ettei Unkarin hallituksen koronatiedotustilaisuuksissa ole vastattu yhteenkään lehden lähettämään kysymykseen.

– Unkarin terveydenhuolto on aika huonossa kunnossa. Uskon, että sen vuoksi he eivät saa puhua, sillä muuten vaikea totuus voisi tulla julki, Munk sanoo lääkäreille asetetusta kiellosta.

Yle pyysi haastattelua Unkarin hallitukselta yhdessä ruotsalaiskanava TV4:n kanssa. Hallituksen edustaja kieltäytyi aikataulusyihin vedoten.

Unkarin hallinto keskittänyt kertomaan Unkarin ripeästä rokotustahdista. Jo neljännes kansasta on saanut ensirokotteen, sillä Unkari piikittää myös venäläistä ja kiinalaista rokotetta.

Kuolemista puhutaan vähemmän.

Lue lisää: Unkarissa kaksijakoinen koronatilanne: Maa rokottaa EU:n huippuvauhtia, mutta johtaa myös koronakuolemien synkkiä tilastoja

Telex.hu-verkkolehden päätoimittaja Veronika Munk sanoo, että tiedon pimittäminen saattaa vaatia ihmishenkiä, jos ihmiset eivät usko koronaviruksen vaarallisuuteen.
Telex.hu-verkkolehden päätoimittaja Veronika Munk sanoo, että tiedon pimittäminen saattaa vaatia ihmishenkiä, jos ihmiset eivät usko koronaviruksen vaarallisuuteen.Balint Bardi

Synkkä tilanne on hiljentänyt Budapestin. Ravintolat on suljettu ja kaupungeissa maskipakko myös ulkona. Kaupunkia Budan ja Pestin puoliskoihin halkova Tonava on tyhjä turistilaivoista.

Keskellä jokea sijaitsevalle Margitinsaarelle on kerääntynyt pieni porukka kivisäkkien kanssa. Vapaaehtoiset ovat alkaneet rakentaa kuntopolun varrelle itsetehtyä muistomerkkiä.

Unkarin lipun värisen ja mustan nauhan päälle on laskettu tuhansia ja taas tuhansia kiviä, joihin on kaikkiin kirjattu kaksi lukua. Ne kertovat kuinka mones koronaan liittyvä kuolema oli kyseessä ja kuinka vanha uhri oli.

Margitinsaaren muistomerkin jokainen kivi symboloi yhtä koronaan kuollutta. Kiviin on merkitty järjestysluku ja uhrin ikä.
Margitinsaaren muistomerkin jokainen kivi symboloi yhtä koronaan kuollutta. Kiviin on merkitty järjestysluku ja uhrin ikä.Suvi Turtiainen / Yle

Kuuden lapsen kotiäiti Piroska Visi laskee kiviä vikkelää vauhtia. Hän on yksi vapaaehtoisista muistomerkin rakentajista ja pienen oppositioliikkeen edustaja.

– Erityisen vaikea oli se hetki, kun kirjoitin kiveen oman ikäni, 45-vuotias Visi sanoo.

Uhrien joukossa on paitsi ikäihmisiä myös paljon työikäisiä aikuisia.

Visi arvioi Unkarin koronakuolleisuuden yhdeksi syyksi poliittiset virheet. Hänen mukaansa Unkarin hallinto vitkutteli sulkutoimissa, keskittyi liikaa rokotteisiin ja liian vähän siihen, miten sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä alkoi kasvaa.

– Sairaalat eivät enää selviä tästä tilanteesta, Visi sanoo.

Piroska Visi on mukana laskemassa kiviä jokaisen kuolleen muistolle. Kiviin on merkitty uhrin ikä ja se, kuinka mones Unkarin koronakuolema on kyseessä.
Piroska Visi on mukana laskemassa kiviä jokaisen kuolleen muistolle. Kiviin on merkitty uhrin ikä ja se, kuinka mones Unkarin koronakuolema on kyseessä.Balint Bardi

Unkarin terveydenhoitojärjestelmä on ollut jo ennen pandemiaa kriisissä (siirryt toiseen palveluun). Moni lääkäri ja sairaanhoitaja on lähtenyt maasta läntiseen Eurooppaan parempien palkkojen ja työetujen perässä.

Sairaaloissa on ollut pulaa perusasioista. On tavallista, että synnyttäjä ottaa sairaalaan mukaan omat vessapaperit ja ruokailuvälineet. Myös lahjusten maksaminen (siirryt toiseen palveluun) hoitohenkilöstölle on ollut hyvin yleistä.

Keskellä pandemiaa terveydenhoitoa on alettu uudistaa nopealla aikataululla, mikä on syventänyt pulaa osaavasta hoitohenkilöstöstä.

Vuodenvaihteessa voimaan astui laki (siirryt toiseen palveluun), joka kriminalisoi lahjukset kovien rangaistusten uhalla. Lisäksi hoitohenkilöstön työsopimuksia on uusittu uudenlaisilla ehdoilla.

Vaikka uusiin ehtoihin kuuluu myös palkankorotuksia, kaikki eivät ole sopimusta hyväksyneet. Arviolta 5 500 lääkäriä ja sairaanhoitajaa jätti (siirryt toiseen palveluun) työnsä. Kaikkiaan julkisella sektorilla on 110 000 hoitohenkilöstöön kuuluvaa työntekijää.

Terveydenhuollon asiantuntija Zsombor Kunetz sanoo Unkarin sairaanhoidon ylikuormittuneen pandemian vuoksi.
Terveydenhuollon asiantuntija Zsombor Kunetz sanoo Unkarin sairaanhoidon ylikuormittuneen pandemian vuoksi.Balint Bardi

Terveydenhuollon asiantuntija Zsombor Kunetz pitää uudistuksia sinänsä hyvänä, mutta niiden tahti on ollut liian nopea.

– Järjestelmä perustui lahjuksille. Nyt hallitus muutti koko tilanteen, mutta yhdessä yössä, mikä ei toimi, Kunetz sanoo.

Myös budapestilaisen Tamás Nagyn perheen kokemus viittaa sairaaloiden olevan äärirajoilla.

Kun isälle nousi kuume, Nagy soitti äitinsä kanssa apua.

Ohjeena oli laittaa isä kylpyyn, jotta kuume laskisi. Päivystyksestä sanottiin Nagyn mukaan, että he eivät voi tulla käymään, koska suojavarusteista on pulaa.

Nagy kertoo unkarilaissairaaloiden olevan huonossa kunnossa. Huonekalut ovat kuluneita tai rikkinäisiä. Hän kuitenkin ylistää hoitohenkilöstön työtä.

– Ambulanssikuskit, sairaanhoitajat ja lääkärit olivat kaikki kuin yli-ihmisiä, Nagy sanoo.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Lue seuraavaksi