1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Triplan kauppakeskus

Kauppakeskus Tripla näyttää maallikon silmin ruostuvan käsiin – Asiantuntijoiden mukaan alaosan kuvioidut teräspaneelit eivät ole ruosteessa

Ruosteelta näyttävien kohtien vieressä kulkevaa pyöräbaanaa on suolattu talvella ajokuntoon.

Maallikon silmiin Triplan alaosat näyttävät ruostuvan Itä-Pasilan puolelta. Kuva: Matti Myller / Yle

Triplan kauppakeskuksen alaosan Marsin pintaa muistuttavat julkisivuelementit on tehty ruostumattomasta teräksestä. Nyt niistä kuitenkin osa näyttää maallikon silmin ruosteen täplittämiltä Ratapihantien eli Itä-Pasilan puolelta.

YIT ei ollut saanut ennen Yle Uutisten yhteydenottoa minkäänlaista tietoa mahdollisesta ruosteesta.

– Kauppakeskuksen omistajien asiantuntijat ovat kiertäneet kohteen julkisivut eikä yhtään tällaista havaintoa ole sieltäkään tullut, kommentoi Triplan rakentaneen rakennusyhtiö YIT:n tuotantojohtaja Pekka Luukkonen asiaa sähköpostilla.

Luukkosen mukaan kyseessä voi olla lika tai paneelin päälle asennuksen yhteydessä jääneet muut metallisirut, jotka sitten ajan myötä ruostuvat.

– Itse paneelit eivät ole ruosteessa, Luukkonen vakuutti sähköpostivastauksessaan.

Rakennusyhtiö YIT:n mukaan Triplan alaosan koukeroiset julkisivuelementit eivät ole ruostetäplien peitossa. Kuva: Matti Myller / Yle

Teräsrakenneyhdistyksen toimitusjohtaja Timo Koivisto kävi Yle Uutisten yhteydenoton jälkeen katsomassa itse teräspaneeleja paikan päällä.

– Pelkästään visuaalisen havainnoinnin perusteella vaikutti, että pinnassa olevat värimuutokset eivät ole ruostetta. Kun pyyhin ihan vaan sormella julkisivukasetin pintaa, se silminnähden puhdistui, Koivisto kertoi.

Koivisto epäilee, että värimuutokset ovat kadun ja jalkakäytävän puhdistuksesta ja pesusta syntyneitä roiskeita, koska niitä ei ole kaikkialla Triplan teräskoristeissa. Koivisto muistuttaa, että hän ei tiedä käytetyn ruostumattoman teräksen laadusta.

Pyörätietä vieressä on suolattu viime talvena

Maantiesuola aiheuttaa korroosiota autoihin, joten herää kysymys, onko sitä voinut roiskua rakennuksen alaosiin?

Ratapihantien varressa Triplan puolella kulkevaa baanaa on pidetty viime talvena pyöräilykunnossa suolan avulla, Helsingin katujen kunnossapidosta vastaavasta liikelaitos Starasta kerrotaan. Ratapihantien pyörätie kuuluu kaupungin linjaaman strategian mukaisesti niin sanottuun priorisoituun talvireitistöön. (siirryt toiseen palveluun)

Pyörä- ja jalkatielle on levitetty 32-prosenttista kalsiumkloridiliuosta harjakoneen avulla niin että lunta poistava harja on koneen edessä ja suolaliuosta annostelevat suuttimet koneen takana. Harjakset suunnataan Staran mukaan rakennuksista poispäin.

Teräslevyt ovat palkittua muotoilua

Triplan seinien yli 5 000 teräselementtiä on valmistettu suomalaisen Meconet-yrityksen Äänekosken tehtaalla. Yritys ei kommentoi asiaa, koska sen ja YIT:n välisen sopimuksen mukaan viestinnästä vastaa YIT.

Yrityksen nettisivujen mukaan (siirryt toiseen palveluun) Triplan jokaisessa julkisivupaneelissa on 23 keskenään erilaista kuppia sekä lisäksi 3D-laserleikkauksella tehtyjä aukkoja. Triplan arkkitehdin Stefan Ochsnerin mukaan osittain läpinäkyvä julkisivu tuo esiin kauppakeskuksen pulssin.

Uudenlaiset julkisivuelementit palkittiin Plootu Fennica -ohutlevytuotekilpailussa (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2018 muotoilusarjan pääpalkinnolla ja valittiin vuoden ohutlevytuotteeksi.

Teräksisiä kuvioelementtejä on käytetty Triplan alaosissa. Kuva: Silja Viitala / Yle
Nyt ruostumattomasta teräksestä valmistetut elementit eivät ole enää yhtä kirkkaita Itä-Pasilan puolelta kuin kauppakeskuksen valmistuessa. Kuva: Matti Myller / Yle
Rakennusaikainen kuva kauppakeskus Triplasta ja sen teräskoristeista. Kuva: Antti Lähteenmäki / Yle

Lue myös:

Rakennusyhtiö YIT:n voitto liki puolittui viime vuonna – Tripla painoi tulosta 3.2.2021

Tuliko Triplasta pikkulintujen surmanloukku? Syysvaellukselle lähteneet tiaiset törmäilevät kauppakeskukseen kohtalokkain seurauksin 30.09.2020

Kauppakeskus Triplaa rakentaneiden aliurakoitsijoiden maksuja jäädytetty – Rakennusyhtiö YIT haluaa selvittää, onko sitä laskutettu liikaa 13.2.2020

YIT:n liikevoitto kasvoi – Kauppakeskus Tripla on ollut yhtiölle menestys 7.2.2020

Voit keskustella aiheesta tämän jutun alla 13.4.2021 kello 23 saakka.