1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. satelliitit

Maailman ensimmäinen puinen satelliitti matkaa kiertoradalle ensi syksynä – innostuneet voivat itse ottaa satelliittiin yhteyttä radioteitse

Satelliitin missiona on opettaa avaruusteknologiaa ja tiedettä yleisöille.

satelliitit
Visualisaatio Wisa Woodsat -puusateliitista avaruudessa
Visualisaatio Wisa Woodsat -puusateliitista avaruudessa. Satelliittiin kuuluu myös kuvapuomi eli "selfietikku", jonka keräämää materiaalia radioamatöörit voivat ladata vapaasti.Arctic Astronautics

Kilpajuoksu puisista satelliiteista on nyt ratkennut.

Suomalainen Arctic Astronautics -yhtiö lähettää yhdessä UPM Plywoodin ja Huldin kanssa maailman ensimmäisen puusatelliitin avaruuteen ensi syksynä.

Puista sateliittia on kehitetty Suomessa vuodesta 2017 alkaen, mutta projekti sai sai lisää tuulta avaruuspurjeisiinsa, kun japanilaiset ilmoittivat samoista aikeista viime vuoden lopussa (siirryt toiseen palveluun).

– Huomasimme, että olemme tutkineet puuta avaruusrakenteissa jo jonkin aikaa ja että meillä on jo valmiina lähes avaruuskelpoinen satelliitti, Wisa Woodsat -projektin päällikkö Jari Mäkinen kertoo tiedotteessaan.

Satelliitti olisi tiedotteen mukaan saatu taivaalle jo kesällä, mutta avaruustoiminnan byrokratia vie oman aikansa.

Puun ominaisuuksia on ehditty jo tutkia Maassa. Avaruudessa seuranta jatkuu Euroopan avaruusjärjestön avaruusmateriaalilaboratorion toimittamalla miniatyrisoidulla mittalaitepaketilla.

Hankkeessa testataan myös uudenlaista LoRa-radiolaitteistoa: noin 10 euroa maksavalla maa-asemalla kuka tahansa innostunut voi olla yhteydessä satelliittiin ja ladata sieltä kuvia.

Opetustoiminta onkin tärkeä osa Wisa Woodsatin missiota, joka jatkuu Kitsat-opetussatelliitin jalanjäljissä.

Tärkeimmät muutokset avaruussatelliitin ja opetuskäytössä olevan Kitsatin välillä ovat luotettavuuteen tehtävät parannukset, radiolaitteisto, ESA:n hyötykuorman integrointi ja mukaan tuleva kamerapuomi.

Miksi satelliitti pitäisi tehdä vanerista?

Puisista satelliiteista puhuttaessa monille saattaa juolahtaa mieleen kysymys: miksi satelliitit pitäisi tehdä vanerista?

Maata kiertää tänä päivänä noin 6 000 satelliittia, joista yli puolilla ei ole enää mitään käyttöä – niistä on tullut avaruusromua.

Kun vanhoja satelliitteja pudotetaan kiertoradalta, ne palavat pieneksi alumiinipölyksi, joka jää vuosiksi leijailemaan yläilmakehään.

Japanissa puista satelliittia kehittävä Kyoton yliopiston professori Takao Doi on huolissaan ilmakehään kertyvän alumiinin ympäristövaikutuksista.

Puun hyöty on se, ettei materiaali palaessaan jätä hiukkasia kuormittamaan ilmakehää.

Lue myös:

Hyvää matkaa, minikuu! Ensi yönä jätetään jäähyväiset kiertolaiselle, joka vaihtaa Maan Aurinkoon

Avaruus maapallon ympärillä on tukkeutumassa romusta – suomalaistutkijoilla voi olla kaksi ratkaisua

Lue seuraavaksi