1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sote-uudistus

Soste: Sosiaali- ja terveysjohtajilta myönteisempi arvio nykyhallituksen sote-uudistukselle kuin aiemmille esityksille

Yli puolet kyselyyn vastanneista piti esitystä hyvänä tai erittäin hyvänä.

sote-uudistus
Carita Vuorenpää ja Lotta Lantto leikkausalihoitajat Jorvin sairaalan Anestesia- ja leikkausosasto K:n leikkaussalissa.
Palvelujen yhdenvertaisuus ja saatavuus arvioitiin tärkeimmiksi asioiksi uudistuttaessa sote-palveluita.Henrietta Hassinen / Yle

Sosiaali- ja terveysjohtajat antavat Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-uudistukselle myönteisemmän arvion kuin vuosina 2016–19 tehdyille sote-esityksille, selviää Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (Soste) teettämästä Sosiaalibarometristä.

Kyselyyn vastasi 92 sosiaali- ja terveysjohtajaa. Heistä yli puolet piti Marinin hallituksen uudistusesitystä erittäin hyvänä tai hyvänä. Kuusi prosenttia vastaajista piti esitystä huonona tai erittäin huonona.

Vastaajat suhtautuivat sote-uudistuksessa myönteisimmin mahdollisuuksiin turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sote-palvelut sekä palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden parantumiseen. Kriittisimmin vastaajat suhtautuivat kustannusten hallintaan.

Edellisiin esityksiin verrattuna suurempi osa vastaajista luotti selkeämpään sote-hallintoon, palvelujen selkeyttämiseen asiakkaan kannalta sekä palvelujen integraatioon.

Lue seuraavaksi