1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. valkoposkihanhi

Lahti etsii yhä keinoja valkoposkihanhien häätöön – lupahakemus vetämässä droonien, laser-osoittimien ja koirien käyttöön

Hanhia pyritään ohjaamaan pois uimarannoilta ja puistoista myös pehmeillä rajoituskeinoilla.

Valkoposkihanhet viihtyvät esimerkiksi Pikku-Vesijärven puistossa. Arkistokuva. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Lahti valmistelee ensi kesäksi keinoja valkoposkihanhien karkottamiseen kaupunkilaisten suosimilta rannoilta ja puistoista. Valkoposkihanhet ovat suojeltuja, joten kaupunki on hakenut ELY-keskukselta lupaa erilaisten häirintäkeinojen käyttöön.

Kaupunki esittää koirien, droonien tai laser-osoittimien hyödyntämistä. Lahdessa ei ole aiempaa kokemusta tällaisista tavoista usuttaa hanhet vaihtamaan paikkaa.

– Näiden keinojen tehoista on erilaisia käsityksiä ja ne ovat riskialttiitakin. Yleisellä alueella kaikkien keinojen käyttö vaatii asiantuntemusta ja luvanvaraisuutta. Viranomaisilla on päätäntävalta siitä, saammeko kokeilla niitä vai emme, toteaa Lahden kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala.

Lupakäsittely on tällä hetkellä melko hidasta, mutta Kujala arvioi ELYn päätöksen ehtivän kesäksi. Tällä välin kaupunki kartoittaa, mistä löytyisivät toimijat, jotka osaisivat toteuttaa uusia hätistelykeinoja lainmukaisesti.

Lahti on hakenut lupaa hanhien hätistelyyn koirien avulla myös viime vuonna, mutta tuolloin lupaa ei herunut.

Aitaa ja korkeaa nurmea

Hanhia pyritään edelleen myös ohjaamaan pois ongelma-alueilta jättämällä nurmea paikoin pitkäksi ja rakentamalla aitoja.

– Pitkä ruoho karkeampaa, eikä siten niin miellyttävää ruokaa hanhille, kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala selittää.

Uimarannoilla veteen asetetaan poijuja aiempaa tiuhempaan, jotta rantautuminen hankaloituisi. Esteet eivät pidättele aikuisia lintuja, mutta ne voivat toimia, kun poikaset ovat lentokyvyttömiä.

Sopivat rajoituskeinot valitaan kohteen mukaan. Esimerkiksi uimarannalle ei voi jättää pöheikköjä, koska ne saattavat houkutella punkkeja ja kätkeä roskaa. Puistoalueilla on myös huomioitava alueen ulkonäkö, eivätkä valkoposkihanhille epämieluisat kasvustot eivät välttämättä ole ilo ihmisen silmälle.

Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet Lahdessa eniten ongelmia Ankkurin ja Mukkulan ranta-alueilla, Pikku-Vesijärven puistossa ja Jalkarannantien kevytväylällä. Lintujen ulosteet sotkevat paikkoja, ja pyöräilijät ovat joutuneet väistelemään tiellä tepastelevia hanhia.

Vaikka suojeltu lintu saataisiinkin väistämään halutuilta alueilta, pitää kaupungin pystyä osoittamaan niille ainakin teoriassa jokin vaihtoehtoinen ruokapaikka. Kaupunginpuutarhurin mukaan tällä hetkellä vahvin vaihtoehto on Merrasojan alue jousiammuntaradan lähellä.

Lue myös:

Lahden valkoposkihanhien rajoittamiseen ei ole luvassa nopeaa ratkaisua – koirien sijaan uimarannalla kokeillaan nyt hanhiaitaa